Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 2.10.2015

Ulkomaalaistaustaiset työllistyivät vuonna 2013 yleisimmin siivouspalveluihin

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan vuonna 2013 ulkomaalaistaustaisia työllisiä oli 114 300. Ulkomaalaistaustaisten työllisten määrä kasvoi vuosina 2008–2013 yhteensä 32 000:lla. Toimialoja tarkastellen suurin kasvu kohdistui siivouspalveluihin, 3 800 henkeä. Suurin vähennys tapahtui viestintälaitteiden valmistuksessa, josta katosi 1 300 työpaikkaa. Alueellisesti ulkomaalaistaustaisten työpaikat keskittyivät Uudellemaalle.

Toimialat, joilla ulkomaalaistaustaisten työllisten määrä on kasvanut eniten vuosina 2008–2013

Toimialat, joilla ulkomaalaistaustaisten työllisten määrä on kasvanut eniten vuosina 2008–2013

Vuodesta 2008 vuoteen 2013 ulkomaalaistaustaisten työllisten määrä kasvoi 38,9 prosentilla, eli 32 000 hengellä. Suomalaistaustaisten työllisten määrä vähentyi samassa ajassa noin 107 400:lla (-4,7 %). Vuonna 2013 suomalaistaustaisia työllisiä oli 2 187 400 ja ulkomaalaistaustaisia 114 300. Työssäkäyntitilaston luvut kattavat maassa vakituisesti asuvat työlliset, tilapäisesti maassa työskentelevät eivät sisälly tilastoon.

Siivous, ravintola-ala ja rakentaminen työllistivät ulkomaalaistaustaisia

Ulkomaalaistaustaisten työllisten yleisin toimiala oli sekä vuonna 2008 että 2013 siivouspalvelut. Vuonna 2013 toimialalla oli 9 700 ulkomaalaistaustaista työllistä. Tämä on 22,9 prosenttia alan kaikista työllisistä. Siivouspalvelujen jälkeen suurimpia toimialoja olivat vuonna 2013 ravintolat ja vastaava ravitsemistoiminta, asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen sekä työvoiman vuokraus.

Toimialoittain tarkasteltuna ulkomaalaistaustaisten työllisten määrä kasvoi 2008–2013 eniten siivouspalvelujen toimialalla (3 800 työpaikkaa). Seuraavaksi eniten työllisten määrä kasvoi asuin- ja muiden rakennusten rakentamisessa, ravintoloissa ja vastaavassa ravitsemustoiminnassa sekä korkea-asteen koulutuksessa. Suurin työpaikkojen vähennys tapahtui viiden vuoden aikana viestintälaitteiden valmistuksen toimialalla (-1 300 työpaikkaa).

Suomalaistaustaisten työllisten määrä kasvoi vuosina 2008–2013 eniten vanhusten ja vammaisten asumispalvelujen toimialalla (9 400 työpaikkaa). Tämän jälkeen eniten uusia työpaikkoja muodostui muihin sosiaalihuollon avopalveluihin, muihin terveydenhuoltopalveluihin sekä rahoitusta ja vakuuttamista palvelevaan toimintaan (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta). Eniten työpaikkoja vähentyi viestintälaitteiden valmistuksen toimialalta (-13 600).

Yleisin suomalaistaustaisten toimiala oli sekä vuonna 2008 että 2013 terveydenhuollon laitospalvelut, jolla oli vuonna 2013 yhteensä 94 600 työpaikkaa. Tämän jälkeen eniten työllistävät toimialat olivat muut sosiaalihuollon avopalvelut, vähittäiskauppa erikoistumattomissa myymälöissä sekä lääkäri- ja hammaslääkäripalvelut.

Ulkomaalaistaustaiset töissä Uudellamaalla

Ulkomaalaistaustaisista työllisistä vuonna 2013 suurin osa, 57,1 prosenttia, työskenteli Uudellamaalla. Osuus on huomattavasti isompi kuin suomalaistaustaisilla (32,6 %). Ulkomaalaistaustaisten työllisten määrä on myös kasvanut maakunnittain tarkasteltuna vuodesta 2008 eniten Uudellamaalla (18 600 työllistä).

Koko maan tavoin myös Uudellamaalla ulkomaalaistaustaisten yleisin toimiala oli siivouspalvelut, jolla työskentelevistä 44,6 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia (6 600 työllistä). Seuraavaksi suurimmat ulkomaalaistaustaisten toimialat olivat ravintolat ja vastaava ravitsemustoiminta (4 500 työllistä), asuin- ja muiden rakennusten rakentaminen (3 200), työvoiman vuokraus (2 800) ja muu maaliikenteen henkilöliikenne (2 300).

Ulkomaalaistaustaisten työllisten osuus kaikista työssäkäyvistä maakunnittain vuosina 2008 ja 2013, %

Ulkomaalaistaustaisten työllisten osuus kaikista työssäkäyvistä maakunnittain vuosina 2008 ja 2013, %

Vuonna 2013 Uudellamaalla työssäkäyvistä 8,4 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Korkein ulkomaalaistaustaisten työssäkäyvien osuus kaikista työssäkäyvistä oli Ahvenanmaalla (12,6 %) ja matalin Kainuussa (2,0 %). Koko maassa ulkomaalaistaustaisten osuus kaikista työllisistä oli 5,0 prosenttia, kun se vuonna 2008 oli 3,5 prosenttia.


Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Aura Pasila 029 551 3576, tyossakaynti@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (247,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 2.10.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työssäkäynti [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5528. työttömien taustat 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyokay/2013/03/tyokay_2013_03_2015-10-02_tie_001_fi.html