Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 23.11.2012

Erityisasiantuntijoiden ja asiantuntijoiden osuus suurin Uudellamaalla

Tilastokeskuksen työssäkäyntitilaston mukaan Uudellamaalla oli maakunnista eniten, eli 43 prosenttia työllisistä, erityisasiantuntijoita ja asiantuntijoita vuoden 2010 lopussa. Pienin heidän osuutensa oli Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Kaikista liike-elämän ja hallinnon sekä tieto- ja viestintäteknologian erityisasiantuntijoista yli puolet asui Uudellamaalla. Opetusalan ja terveydenhuollon erityisasiantuntijoista Uudellamaalla asui kolmannes.

Erityisasiantuntijoiden ja asiantuntijoiden osuus työllisistä maakunnittain 2010

Erityisasiantuntijoiden ja asiantuntijoiden osuus työllisistä maakunnittain 2010

Erityisasiantuntijoita lähes yhtä paljon julkisella ja yksityisellä sektorilla

Erityisasiantuntijoina työskenteli Suomessa vuoden 2010 lopussa noin 423 300 henkilöä. Heistä noin puolet työllistyi julkiselle (48 prosenttia) ja puolet yksityiselle sektorille (52 prosenttia). Erityisasiantuntijoiden sukupuolijakauma oli hyvin tasainen, mutta miehistä kaksi kolmasosaa toimi yksityisellä sektorilla ja naisista vain kolmasosa. Tyypillisiä erityisasiantuntija-ammatteja ovat ammatit, joissa vaadittava osaaminen ja taidot hankitaan yleensä vähintään korkeakouluasteen kautta, kuten esimerkiksi opettajat, lääkärit, ylihoitajat ja it-sovellussuunnittelijat.

Uudellamaalla asuvat erityisasiantuntijat työskentelivät muita maakuntia enemmän yksityisellä sektorilla. Myös Pirkanmaan ja Päijät-Hämeen erityisasiantuntijoista yli puolet oli yksityisen sektorin palveluksessa. Sitä vastoin Lapissa ja Kainuussa heistä vain kolmannes kävi yksityisellä sektorilla työssä.

Erityisasiantuntijoita eniten opetusalalla

Erityisasiantuntijoiden pääammattiluokka jakaantuu kuuteen ammattiryhmään 2–numerotasolla. Suurin ryhmä muodostuu opetusalan erityisasiantuntijoista, mikä kattaa 30 prosenttia kaikista erityisasiantuntijoista (yli 125 000 henkeä). Ammattiryhmistä naisvaltaisimmat olivat terveydenhuollon ja opetusalan erityisasiantuntijat. Miesten osuus oli suurin luonnontieteiden ja tekniikan alan erityisasiantuntijoissa. Myös tieto- ja viestintäteknologian erityisasiantuntijoista seitsemän kymmenestä oli miehiä. Tästä ammattiryhmästä ainoastaan 11 prosenttia työskenteli julkisella sektorilla.

Erityisasiantuntijoiden ammattiryhmät (2-numerotaso) Suomessa 2010

Ammattiryhmä Yhteensä Sukupuoli Työnantajasektori
Miehiä, % Naisia, % Julkinen sektori, % Yksityinen sektori, %
2 Erityisasiantuntijat 423 300 49 51 48 52
21 Luonnontieteiden ja tekniikan erityisasiantuntijat 88 200 78 22 23 77
22 Terveydenhuollon erityisasiantuntijat 35 000 30 70 69 31
23 Opettajat ja muut opetusalan erityisasiantuntijat 125 100 30 70 87 13
24 Liike-elämän ja hallinnon erityisasiantuntijat 75 000 49 51 28 72
25 Tieto- ja viestintäteknologian erityisasiantuntijat 42 700 76 24 11 89
26 Lainopilliset, sosiaalialan ja kulttuurialan erityisasiantuntijat 57 300 36 64 42 58

Maakunnista luonnontieteiden ja tekniikan alan erityisasiantuntijoiden osuus kaikista erityisasiantuntijoista oli suurin Pohjois-Pohjanmaalla (27 %) ja Pirkanmaalla (26 %). Uudellamaalla oli selvästi muita maakuntia enemmän tieto- ja viestintäteknologian erityisasiantuntijoita sekä liike-elämän ja hallinnon erityisasiantuntijoita.

Naisten ja miesten suurimmissa ammattiryhmissä vähän erityisasiantuntijoita

Miesten kolme suurinta ammattiryhmää 3–numerotasolla olivat vuoden 2010 lopussa kaikki perinteisiä miesammatteja: rakennustyöntekijät, raskaiden moottoriajoneuvojen kuljettajat sekä teknisen alan asiantuntijat. Naisten suurimpien ammattiryhmien joukossa olivat lähihoitajat, myyjät ja kauppiaat, siivoojat sekä sairaanhoitajat. Miehillä ja naisilla kymmenen suurimman ammattiryhmän joukossa oli erityisasiantuntijaryhmiä vähän: miehillä kaksi ryhmää (tekniikan erityisasiantuntijat sekä tieto- ja viestintäteknologian erityisasiantuntijat) ja naisilla vain yksi ryhmä (peruskoulujen alaluokkien opettajat ja lastentarhanopettajat) (liitetaulukko 1).

Maakunnista Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla miesten suurin ammattiryhmä oli fysiikan, kemian ja tekniikan asiantuntijat. Uudellamaalla vastaavasti tieto- ja viestintäteknologian erityisasiantuntijat oli yleisin ryhmä. Muissa maakunnissa miesten suurimmat ammattiryhmät eivät kuuluneet ammattiluokituksen asiantuntijoiden tai erityisasiantuntijoiden pääryhmiin. Rakennustyöntekijät olivat suurin ammattiryhmä kuudessa maakunnassa (Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Etelä-Pohjanmaassa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaassa) ja raskaiden moottoriajoneuvojen kuljettajat suurin ammattiryhmä seitsemässä maakunnassa (Satakunnassa, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa). Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa miesten suurimmaksi ammattiryhmäksi vuonna 2010 nousi sahatavaran sekä paperin ja kartongin valmistuksen prosessityöntekijät.

Uuttamaata lukuun ottamatta naisten puolella suurin ammattiryhmä maakunnissa oli lähihoitajat, muut terveydenhuollon työntekijät ja kodinhoitajat. Uudellamaalla yleisin naisammattiryhmä muodostui myyjistä ja kauppiaista.

Uusi kansallinen ammattiluokitus

Työssäkäyntitilastossa on vuoden 2010 ammattitiedoissa otettu käyttöön Tilastokeskuksen uusi kansallinen ammattiluokitus Ammattiluokitus 2010, joka perustuu kansainvälisen työjärjestön (ILO:n) laatimaan ja YK:n vahvistamaan ISCO–08 (International Standard Classification of Occupations) -ammattiluokitukseen. Siinä ammatit on luokiteltu työtehtävien laadun ja niiden edellyttämän ammattitaitotason mukaisesti. Lisätietoja ammattiluokituksesta löytyy Tilastokeskuksen verkkosivuilta www.stat.fi/meta/luokitukset/ammatti/001-2010/index.html.


Lähde: Työssäkäyntitilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Marketta Oinonen 09 1734 3602, Airi Pajunen 09 1734 3293, tyossakaynti@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (272,7 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 23.11.2012

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Työssäkäynti [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5528. Ammatti ja sosioekonominen asema 2010. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyokay/2010/04/tyokay_2010_04_2012-11-23_tie_001_fi.html