Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2012, maaliskuu

Teollisuustuotanto laski viime vuonna 2,5 prosenttia

Vuonna 2005 teollisuustuotanto laski 2,5 prosenttia. Teollisuustuotanto laski ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Paperiteollisuuden työtaistelu ja voimakkaasti kasvanut energiatuonti vaikuttivat osaltaan tuotannon laskuun.

Teollisuustuotannon muutos 1995-2005, %

Teollisuuden kausitasoitettu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2005 joulukuussa 2,8 prosenttia pienempi kuin vuoden 2004 joulukuussa.

Teollisuustuotannon kausitasoitettu muutos
edellisen vuoden vastaavasta kuukaudesta, %

Eniten joulukuussa laski elektroniikka- ja sähkötuotteiden valmistus, runsaat 11 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Energiahuolto laski runsaat 7 prosenttia. Laskun taustalla on voimakkaasti kasvanut energian tuonti. Kemianteollisuuden tuotanto laski lähes 4 prosenttia. Kasvualoja olivat puu- ja paperiteollisuus, jonka tuotanto kasvoi lähes 5 prosenttia, ja muu metalliteollisuus 5,5 prosentin kasvulla. Kasvu johtui pitkälti kulkuneuvoteollisuuden voimakkaasta kasvusta.

Teollisuustuotannon kausitasoitettu muutos 12/2004-12/2005, %


Teollisuustuotannon trendin pitkään jatkunut lasku pysähtyi ja kääntyi heinäkuussa lievään kasvuun. Suomen ja muun EU:n teollisuustuotannon trendi kasvaa nyt samaa vauhtia.

Teollisuustuotannon trendi 1999-2005, (Suomi ja EU 25), 2000=100

Metalliteollisuuden trendi kääntyi kesällä pienoiseen kasvuun, mutta nyt kasvu on kääntynyt loivaan laskuun. Metalliteollisuuden osuus Suomen teollisuuden jalostusarvosta oli 48 % vuonna 2003. Puu- ja paperiteollisuuden trendi kääntyi työselkkauksen jälkeen kasvuun. Puu- ja paperiteollisuuden osuus jalostusarvosta oli 16 %. Kemianteollisuuden trendi kääntyi loppuvuonna hienoiseen laskuun. Kemianteollisuuden osuus jalostusarvosta oli 9 %.

Teollisuustuotannon trendi 1999-2005
(Kemianteollisuus, puu- ja paperiteollisuus ja metalliteollisuus), 2000=100

Elektroniikkateollisuudesta on tullut jalostusarvolla mitaten Suomen teollisuuden tärkein toimiala. Sen jalostusarvo-osuus oli 24 % vuonna 2003. Elektroniikkateollisuuden trendi on kääntynyt vuoden 2004 loppuvuoden jälkeen laskuun. Muussa metalliteollisuudessa, jonka osuus jalostusarvolla mitaten oli 24 %, trendi kasvaa tasaisesti.

Teollisuustuotannon trendi 1999-2005
(Elektroniikkateollisuus ja muu metalliteollisuus), 2000=100


Päivitetty 31.1.2006

Julkaisun sisällysluettelo (Teollisuustuotannon volyymi-indeksi 2005, joulukuu)

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Teollisuustuotannon volyymi-indeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3788. joulukuu 2005, Teollisuustuotanto laski viime vuonna 2,5 prosenttia . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.5.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/ttvi/2005/12/ttvi_2005_12_2006-01-31_kat_001.html.

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Teollisuus > Teollisuustuotannon volyymi-indeksi > 2005 > joulukuu > Teollisuustuotanto laski viime vuonna 2,5 prosenttia

Navigointi

Tilastot

Teollisuus

Teollisuustuotannon volyymi-indeksi

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute