Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Laatuseloste: tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa

1. Tilastotietojen relevanssi

1.1 Yhteenveto tuotteen tietosisällöstä ja käyttötarkoituksesta

Tilaston kohteena on valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitus ja erityisesti sen kehitys vuodesta 2009 vuoteen 2010.

Tilasto sisältää tietoja julkisen sektorin organisaatioille valtion talousarviossa myönnetystä tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoituksesta. Suomessa tehtävän t&k-toiminnan rahoituksen ohella tilasto kattaa myös eräiden kansainvälisten tiedejärjestöjen tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta. Euroopan unionin tutkimusohjelmien kansallisia rahoitusosuuksia varten talousarvioissa osoitetut varat eivät pääsääntöisesti sisälly laskelmiin. Muuttujana on t&k-rahoituksen määrä. T&k-rahoitusta tarkastellaan hallinnonaloittain sekä organisaation ja tutkimuksen yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaan.

Tietoja käyttävät Suomessa julkinen tiede- ja teknologiahallinto budjettisuunnittelun apuna sekä kansainvälisiä vertailutietoja kokoavat Eurostat, OECD ja UNESCO. T&k-tiedoilla on myös yleistä poliittista merkitystä arvioitaessa Suomen ja EU:n kilpailukykyä suhteessa muihin alueisiin.

1.2 Keskeiset käsitteet ja luokitukset

Tutkimus- ja kehittämistoiminnalla (t&k) tarkoitetaan systemaattista toimintaa tiedon lisäämiseksi ja tiedon käyttämistä uusien sovellusten löytämiseksi. Kriteerinä on, että toiminnan tavoitteena on jotain oleellisesti uutta. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan sisällytetään perustutkimus, soveltava tutkimus sekä kehittämistyö.

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksella tarkoitetaan valtion talousarviossa tutkimus- ja kehittämistoimintaan kohdennettuja määrärahoja ja myöntämisvaltuuksia eli aikeita käyttää rahaa. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan julkiseen rahoitukseen sisältyvät valtion virastojen ja laitosten käyttöön kohdennetut t&k-varat sekä valtionavut. Valtion liikelaitosten ja kuntien kehittämistyö ei ole laskelmissa mukana.

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen tutkimuksen yhteiskuntapoliittisen (sosioekonomisen) tavoitteen mukaisessa jaottelussa on kyselylomakkeessa tilastovuodesta 2008 alkaen ollut käytössä Eurostatin uudistettu kansainvälinen NABS-luokitus (Nomenclature for the Analysis and Comparison of Scientific Programmes and Budgets, rev. 2007) . Vaikka se on aikaisempaa versiota jonkin verran yksityiskohtaisempi, ei tietojen tilastoinnissa ole käytännössä tapahtunut muutoksia, sillä Tilastokeskus on jo muutenkin käyttänyt tarkempaa pohjoismaista Nordforsk-luokitusta, jonka mukaiset tiedot ovat olleet muunnettavissa vastaamaan NABS-luokitusta. Tietojen taulukoinnissa ja julkistuksessa käytetään edelleen Nordforsk-luokitukseen perustuvaa jaottelua.

Tiedonkeruusta ja tilaston laadinnasta vastaa Tilastokeskuksen Tiede-, teknologia- ja tietoyhteiskuntatilastot. Tiedonantajia ovat valtion keskusvirastot, ministeriöt ja niiden alaiset tutkimuslaitokset.

1.3 Lait ja asetukset

Tutkimus- ja kehittämistoimintatilastojen tuotannossa sovelletaan tilastolakia (280/2004). Lisäksi EU:n tiede- ja teknologiatilastoja koskeva Komission asetus (EY) N:o 753/2004 edellyttää tietojen keruuta.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Tiedot kerätään postikyselynä ja sähköisellä lomakkeella tutkimus- ja kehittämisrahoitusta jakavilta valtionhallinnon yksiköiltä. Tarvittaessa vastaajat saavat kyselylomakkeen myös erillisenä tiedostona. Tiedonantajia ovat keskusvirastot, ministeriöt ja niiden alaiset tutkimuslaitokset. Myös tutkimusprojekti voi olla tilastoyksikkönä. Eräiltä osin tiedot saadaan suoraan talousarvioesityksestä, näin mm. yliopistollisten keskussairaaloiden t&k-rahoitustiedot. Tiedonantajajoukkoa päivitetään vuosittain. Vuoden 2010 tiedonkeruussa otettiin mukaan yksi uusi vastaajayksikkö.

Menojen reaalimuutosten laskennassa on indeksinä käytetty Tilastokeskuksen julkisten menojen hintaindeksiä (2000=100). Valtion kokonaismenot ja menot ilman valtion velkaa on deflatoitu kokonaismenojen indeksillä. Tutkimusmenojen deflaattorina on käytetty valtion kulutusmenojen indeksiä. Vuoden 2009 hintaindeksitiedot ovat ennakollisia. Arvio kustannusten nousutasosta vuonna 2010 on saatu valtiovarainministeriön kansantalousosastolta.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tilaston laadinnassa noudatetaan OECD:n määritelmiä ja suosituksia. Tutkimusrahoitus tilastoidaan budjetointi-, ei käyttövuoden mukaan. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menoiksi lasketaan se osuus menoista, jolla rahoitetaan kyseisen määritelmän mukaista toimintaa. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan rajaaminen jää kuitenkin kyselyn vastaajalle annettujen ohjeiden ja määritelmien perusteella, mikä saattaa aiheuttaa mittausvirhettä. Tilasto on kokonaistutkimus. Katoa ei käytännössä ilmene, sillä vastaajiin otetaan yhteyttä tarvittavissa määrin.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoitustilasto tilasto ilmestyy vuosittain. Tilastovuoden t&k-rahoitus perustuu hallituksen eduskunnalle antamaan esitykseen valtion talousarviosta. Ilmoitettuihin tilastovuotta koskeviin lukuihin eivät näin ollen sisälly eduskunnan hyväksymään talousarvioon mahdollisesti sisältyvät t&k-rahoitukseen kohdistuvat muutokset. Tilasto on vuosittain laadittu samoin perustein kuitenkin niin, että talousarvioesityksestä selvästi poikkeavat päätökset on otettu huomioon.

Talousarvioesitykseen perustuvien ennakkotietojen julkistamisajankohta on tilastovuoden helmikuu (t–10), hyväksyttyyn tarkistettuun budjettiin perustuvien lopullisten tietojen tilastovuotta seuraava maaliskuu (t+3). EU:n komission regulaation vähimmäisvaatimus on edellisessä t+6 ja jälkimmäisessä t+12. Ennakkotiedot ovat käytännössä miltei lopullisia, sillä vain melko harvoin luvut muuttuvat lisätalousarvioiden tai tosiasiallisten maksatustietojen myötä. Päivitysten ja täydennysten myötä lopulliset luvut toimitetaan OECD:lle ja Eurostatille ja aikasarja korjataan seuraavaan, so. alkuperäistä kahta vuotta uudempaan julkaisuun, lähinnä sen liitetaulukoihin. Näin ollen vuoden 2010 tilastojulkistuksessa vuosien 2009 ja 2010 tiedot ovat ennakollisia, vuotta 2008 koskevat ja sitä vanhemmat lopullisia.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Tilaston tiedot julkaistaan kokonaisuudessaan Tilastokeskuksen internet-sivuilla, jossa on saatavilla myös pdf-muotoinen sähköinen julkaisu. Tilastotiedote julkistetaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Internet-sivuilla julkaistavat muu materiaali toteutetaan suomeksi.

Tiedot julkaistaan myös valtion viranomaisten yhteisessä Research.fi-tiedeportaalissa, jossa on tietoja myös ruotsiksi ja englanniksi. Erillisselvityksiä tuotetaan asiakkaiden tilauksesta.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Valtion tutkimus- ja kehittämisrahoituksen tilastoa on varsinaisesti laadittu vuodesta 1975 lähtien. Tilasto siirrettiin vuonna 2002 Suomen Akatemiasta sellaisenaan Tilastokeskukseen.

Laskentatavassa ja –perusteissa on vuosien varrella tapahtunut varsin mittavia muutoksia. Suurimmat muutokset ovat olleet valtuuslaskentaan siirtyminen Teknologian kehittämiskeskuksessa vuonna 1993 ja Suomen Akatemiassa vuonna 1997, kiinteistömenojen sisällyttäminen laskelmiin vuodesta 1995 alkaen sekä yliopistollisten keskussairaaloiden erityisvaltionavun ottaminen mukaan laskentaan vuonna 1997. Suomen Akatemia on siirtynyt vuonna 2010 rahoituksessaan ns. kokonaiskustannusmallin käyttöön. Tällöin nettotutkimuskuluihin lisätään täysimääräisesti rahoitettavan organisaation yleiskustannukset, minkä myötä rahoitustaso kasvaa merkittävästi aiempiin vuosiin verrattuna. Tämä Akatemian vuoden 2010 valtuuksiin sisältyvä tekninen, budjetointitavasta aiheutuva lisäys on 66 miljoonaa euroa. Kyselyn kohderyhmään lukeutuvat tilastoyksiköt päivitetään vuosittain.

Vuonna 2008 toimintansa aloittaneen työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan pääluokka koostuu entisen kauppa- ja teollisuusministeriön määrärahoista, ja osasta sekä työministeriön että sisäasiainministeriön pääluokan määrärahoja. Tässä tilastossa entisen työministeriön t&k-rahoitus sisältyy kokonaisuudessaan TEM:in hallinnonalan rahoitukseen. Eräiden sosiaali- ja terveysministeriön kautta jaettavien määrärahojen sisältöä on arvioitu uudelleen ja tulkintaa tarkistettu niin, että niistä t&k-toimintaan kohdennettavaa osuutta on vuoden 2010 tilastossa korjattu ylöspäin.

Sektoritutkimuslaitoksiksi luettavilla valtion tutkimuslaitoksilla on tutkimustehtävän lisäksi vaihtelevassa määrin mm. valvonta- ja muita viranomaistehtäviä. Tästä johtuen t&k-toimintaan kohdistuvan rahoituksen osuus niiden budjeteissa poikkeaa suuresti toisistaan. Tutkimuslaitosten määrä vaihtelee niiden lopettamisten ja toimintojen yhdistämisten vuoksi. Tutkimuslaitokset ovat rooleiltaan ja tehtäviltään hyvin erilaisia eikä selkeää kriteeristöä tutkimuslaitosten määrittelemiseksi ole. Yksittäisten laitosten määrittelemisessä valtion tutkimuslaitoksiksi on otettu huomioon niiden omat tai ministeriöidensä lausunnot niiden roolista.

Sektoritutkimuksen rakenteelliseen uudistamiseen liittyen Kansanterveyslaitos (KTL) ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus STAKES yhdistyivät 1.1.2009 Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseksi (THL). Merentutkimuslaitos lakkautettiin ja sen toiminta siirtyi 1.1.2009 lukien osaksi Suomen ympäristökeskusta (SYKE) ja Ilmatieteen laitosta.

Yliopistolaitoksen kokonaisuudistukseen liittyvä yliopistojen oikeudellisen aseman muuttuminen ei vaikuta tilastoituun tutkimus- ja kehittämisrahoitukseen. Uudistukseen liittyvät finanssisijoitukset eivät myöskään sisälly tilastoon, sillä Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston säätiöt voivat käyttää vain niille osoitetusta pääomasta saatavia tuottoja tutkimustoimintansa rahoittamiseen.

Valtionhallinnossa on tapahtunut vuoden 2010 alussa eräitä muita rakenteellisia uudistuksia, mm. tie- ja ratahallinnon, sekä merenkulun ohjauksen yhdistyminen Liikennevirastoksi. Viraston toimintamenomomentilta rahoitetaan myös tutkimus- ja kehittämistoimintaa, mutta muutos ei vaikuta tilaston sisältöön.

T&k-rahoitustilastojen tuottamat tiedot ovat OECD:n ja EU:n jäsenmaissa ovat kokonaistasolla vertailukelpoisia. Merkittävimmät eroavuudet maiden välillä ilmenevät rahoituksen yhteiskuntapoliittisen tavoitteen mukaisessa luokittelussa.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa –tilasto kuvaa julkista t&k-rahoitusta; Tilastokeskuksen tutkimus- ja kehittämistoiminnan tilasto puolestaan kuvaa t&k-toiminnan menoja. T&k-menotilastossa (toteuma) oleva julkinen rahoitus ei välttämättä ole sama kuin rahoitustilaston julkinen t&k-rahoitus (aikomukset). T&k-rahoitustilastoon, toisin kuin tutkimustilastoon, sisältyy myös kansainvälisten järjestöjen ja organisaatioiden jäsenmaksuja ja rahoitusosuuksia. T&k-toiminnan perusmääritelmä on molemmissa tilastoissa sama.


Lähde: Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa 2010, Tilastokeskus

Lisätietoja: Tero Luhtala (09) 1734 3327, Raili Kouvalainen (09) 1734 3513, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 25.2.2010

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa [verkkojulkaisu].
ISSN=1459-9074. 2010, Laatuseloste: tutkimus- ja kehittämisrahoitus valtion talousarviossa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tkker/2010/tkker_2010_2010-02-25_laa_001_fi.html