Julkaistu: 12.10.2007
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot nousivat Suomessa vuoden 2006 aikana lähes 300 miljoonalla eurolla kaikkiaan 5,8 miljardiin euroon. Kasvu oli jo neljättä vuotta neljän prosentin luokkaa. Yritysten osuus lisäyksestä oli 230 miljoonaa euroa ja prosenteissa 80. Kasvua kertyi myös sekä korkeakoulu- että julkisella sektorilla. Vuonna 2007 t&k-menojen arvioidaan ylittävän 6 miljardin euron rajan.
Elektroniikan ja sähkötuotteiden tutkimus- ja kehityspanosten kasvu jatkui vuonna 2006. Toimialan t&k-menot nousivat lähes 100 miljoonaa euroa 2,3 miljardiin euroon. Teollisuustoimialoista myös metalli- ja konepajateollisuuden sekä kemianteollisuuden t&k-panostukset olivat vahvassa kasvussa. Edellisessä lisäystä tuli 37 ja jälkimmäisessäkin 30 miljoonaa euroa. Muista toimialoista muun liike-elämää palvelevan toiminnan t&k kehittyi menoin mitaten suotuisimmin, 30 miljoonaa euroa.
Tutkimus- ja kehittämismenojen bruttokansantuoteosuudeksi muodostui 3,45 prosenttia vuonna 2006. Osuus laski hieman edellisestä vuodesta, sillä bruttokansantuote kasvoi t&k-panostuksiakin nopeammin.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot sektoreittain sekä osuus bruttokansantuotteesta vuosina 2000-2006
| Vuosi | Yritykset | Julkinen sektori* | Korkeakoulusektori | Yhteensä |
T&k-menojen BKT-osuus** |
|||
| milj. € | % | milj. € | % | milj. € | % | milj. € | % | |
| 2000 | 3 135,9 | 70,9 | 497,4 | 11,2 | 789,3 | 17,8 | 4 422,6 | 3,34 |
| 2001 | 3 284,0 | 71,1 | 500,9 | 10,8 | 834,1 | 18,1 | 4 619,0 | 3,30 |
| 2002 | 3 375,1 | 69,9 | 529,7 | 11,0 | 925,6 | 19,2 | 4 830,3 | 3,35 |
| 2003 | 3 527,9 | 70,5 | 515,4 | 10,3 | 961,7 | 19,2 | 5 005,0 | 3,43 |
| 2004 | 3 683,5 | 70,1 | 530,1 | 10,1 | 1 039,8 | 19,8 | 5 253,4 | 3,45 |
| 2005 | 3 876,9 | 70,8 | 554,7 | 10,1 | 1 042,1 | 19,0 | 5 473,8 | 3,48 |
| 2006 | 4 107,8 | 71,3 | 574,2 | 10,0 | 1 079,2 | 18,7 | 5 761,2 | 3,45 |
* ml. YVT (yksityinen voittoa tavoittelematon toiminta)
** Bkt 2005 ja 2006 Tilastokeskuksen ennakkotietoja
Tarkemmat tiedot saatavilla joulukuussa ilmestyvässä julkaisussa Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2006.
Lähde: Tutkimus- ja kehittämistoiminta, Tilastokeskus
Lisätietoja: Tero Luhtala (09) 1734 3327, Markku Virtaharju (09) 1734 3290, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi
Tietokantataulukot
Liitetaulukot
Päivitetty 12.10.2007
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tutkimus- ja kehittämistoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6206. 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.5.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/tkke/2006/tkke_2006_2007-10-12_tie_001.html.
Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta
Tutkimus- ja kehittämistoiminta
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |