Julkaistu: 4.10.2006
Tutkimukseen ja tuotekehitykseen käytettiin Suomessa lähes 5,5 miljardia euroa vuonna 2005. Tutkimusmenot kasvoivat vuodesta 2004 neljä prosenttia, eli lähes saman verran kuin vuotta aikaisemmin. Määrällinen kasvu oli 220 miljoonaa euroa, josta 193 miljoonaa tuli yrityssektorilta ja 25 miljoonaa julkisen sektorin tutkimuslaitoksista. Samalla yritysten osuus t&k-menoista nousi 71 prosenttiin. Kasvun vauhdittaja oli elektroniikkateollisuus, jonka t&k-panostus lisääntyi lähes seitsemän prosenttia vuodesta 2004.
Julkisten tutkimuslaitosten t&k-menot lisääntyivät 4,6 prosenttia. Sen sijaan korkeakoulusektorin tutkimusmenot pysyivät lähes ennallaan, mikä johtuu yliopistojen ulkopuolisen tutkimusrahoituksen menojen vähenemisestä kymmenellä miljoonalla eurolla ja siitä, että budjettirahoitteisten tutkimusmenojen laskennassa käytettiin uusia yliopistohenkilöstön ajankäyttötutkimuksesta saatuja tutkimusosuuksia. Aikaisemmilla osuuksilla laskettuna korkeakoulusektorin tutkimusmenot olisivat kasvaneet kaikkiaan noin kaksi prosenttia.
Tutkimus- ja kehittämismenojen bruttokansantuoteosuus oli 3,5 prosenttia vuonna 2005. Suhteessa taloudellisiin voimavaroihin Suomen panostus tutkimukseen ei juurikaan lisääntynyt edellisvuodesta. Suunta t&k-menojen bruttokansantuoteosuudessa on kuitenkin ollut jatkuvasti kasvava ja osuus on jo pitkään ollut EU-maiden toiseksi korkein Ruotsin jälkeen.
Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot sektoreittain sekä osuus bruttokansantuotteesta 2000-2005
| Vuosi | Yritykset | Julkinen sektori* | Korkeakoulusektori |
Yhteensä |
T&k-menojen BKT-osuus** | |||
| milj. € | % | milj. € | % | milj. € | % | milj. € | % | |
| 2000 | 3 135,9 | 70,9 | 497,4 | 11,2 | 789,3 | 17,8 | 4 422,6 | 3,34 |
| 2001 | 3 284,0 | 71,1 | 500,9 | 10,8 | 834,1 | 18,1 | 4 619,0 | 3,30 |
| 2002 | 3 375,1 | 69,9 | 529,7 | 11,0 | 925,6 | 19,2 | 4 830,3 | 3,35 |
| 2003 | 3 527,9 | 70,5 | 515,4 | 10,3 | 961,7 | 19,2 | 5 005,0 | 3,43 |
| 2004 | 3 683,5 | 70,1 | 530,1 | 10,1 | 1 039,8 | 19,8 | 5 253,4 | 3,46 |
| 2005 | 3 876,9 | 70,8 | 554,7 | 10,1 | 1 042,1 | 19,0 | 5 473,7 | 3,48 |
| * ml. YVT (yksityinen voittoa
tavoittelematon toiminta) ** Bkt 2004 ja 2005 Tilastokeskuksen ennakkotietoja |
||||||||
Tarkemmat tiedot julkaistaan joulukuussa ilmestyvässä julkaisussa Tutkimus- ja kehittämistoiminta 2005.
Lähde: Tutkimus- ja kehittämistoiminta, Tilastokeskus
Lisätietoja: Ari Leppälahti (09) 1734 3237, Markku Virtaharju (09) 1734 3290, tiede.teknologia@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi
Tietokantataulukot
Liitetaulukot
Päivitetty 4.10.2006
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tutkimus- ja kehittämistoiminta [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6206. 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.5.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/tkke/2005/tkke_2005_2006-10-04_tie_001.html.
Tiede, teknologia ja tietoyhteiskunta
Tutkimus- ja kehittämistoiminta
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |