Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 24.5.2018

118 miljoonaa EU-kansalaista on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä

23,5 prosenttia Euroopan unionin 28 jäsenmaan kansalaisista eli köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla vuonna 2015. Suomessa köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 16,6 prosenttia kotitalousväestöstä, noin 896 000 henkilöä. Tiedot ilmenevät EU:n tulo- ja elinolotilastosta, jossa Suomen tiedot perustuvat Tilastokeskuksen tulonjakotilaston aineistoon.

Köyhyys- tai syrjäytymisuhan (AROPE) alla elävien henkilöiden osuus EU-maissa ja eräissä muissa Euroopan maissa vuonna 2015

Köyhyys- tai syrjäytymisuhan (AROPE) alla elävien henkilöiden osuus EU-maissa ja eräissä muissa Euroopan maissa vuonna 2015
Lähde: Eurostat, EU:n tulo- ja elinolotilasto (EU-SILC 2016, tulojen viitevuosi 2015, paitsi Yhdistynyt kuningaskunta 2016). Tiedot esitetään tulonsaantivuoden mukaan, mutta Eurostatin sivuilta ne löytyvät tiedonkeruuvuoden mukaan (tulonsaantivuosi + 1). Tiedot poimittu 25.4.2018.

Köyhyys- tai syrjäytymisriski oli Euroopassa suurin Makedoniassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Serbiassa, pienin Islannissa. Suomen osuus on neljänneksi matalin. Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevia ovat pienituloiset, vakavaa aineellista puutetta kokevat tai vajaatyöllisessä taloudessa asuvat henkilöt. Valtaosassa maita pienituloisuus on näistä yleisintä. Pienituloisiin kotitalouksiin kuului 17,3 prosenttia EU:n jäsenmaiden väestöstä vuonna 2015.

Suomen osalta köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevista on saatavilla tietoja jo vuodelta 2016. Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 15,7 prosenttia väestöstä eli 849 000 henkilöä vuonna 2016. Osuus on pienin 11-vuotisella vertailujaksolla. Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevien osuus on vaihdellut Suomessa 15,7 ja 17,9 prosentin välillä vuosina 2005–2016. Suomen köyhyys- tai syrjäytymisuhan alla elävien osuudesta suuri osa selittyy pienituloisuudella: noin kolme neljästä köyhyys- tai syrjäytymisriskissä olevasta on pienituloisia.

Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien osuus Suomessa vuosina 2005–2016

Köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien osuus Suomessa vuosina 2005–2016
Lähde: Eurostat, EU:n tulo- ja elinolotilasto (EU-SILC). Tiedot esitetään tulonsaantivuoden mukaan, mutta Eurostatin sivuilta ne löytyvät tiedonkeruuvuoden mukaan (tulonsaantivuosi + 1).

Köyhyys- tai syrjäytymisriskiä mittaava niin sanottu AROPE-indikaattori (At Risk of Poverty or Social Exclusion) on osa Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden seurantaa. Sen tavoitteena on vähentää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien henkilöiden määrää EU:ssa 20 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoteen 2008, jolloin köyhyys- tai syrjäytymisriskissä oli 116 miljoonaa ihmistä. Vuoteen 2015 verrattuna tavoitteen saavuttaminen edellyttäisi noin 22 miljoonan henkilön nostamista köyhyys- tai syrjäytymisriskistä. Suomen kansallinen tavoite on pienentää köyhyys- tai syrjäytymisriskissä elävien määrää noin 770 000:een, mikä on 150 000 vähemmän kuin vuonna 2008. Vuoden 2016 tasoon (849 000) verrattuna tavoitteen saavuttaminen edellyttää siis vielä noin 80 000 henkilön nostamista pois köyhyys- tai syrjäytymisriskistä.

Pienituloisia ovat henkilöt, jotka asuvat kotitaloudessa, jonka tulot kulutusyksikköä kohti ovat alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta. Vajaatyöllisiä henkilöitä ovat kaikki ne alle 60-vuotiaat, joiden kotitalouden työpanos on tutkimusvuoden aikana alle 20 prosenttia kotitalouden mahdollisesta työpanoksesta. Mahdollinen työpanos tarkoittaa kotitalouden 18–59-vuotiaiden henkilöiden (pl. 18–24-vuotiaat epäitsenäiset nuoret) yhteenlaskettuja teoreettisia työkuukausia vuodessa. Vakavaa aineellista puutetta kokeviksi katsotaan ne henkilöt, joiden kotitaloudessa koetaan puutetta vähintään neljällä mittarilla yhdeksästä. Mittarit ovat maksuvaikeuksien kokeminen, vaikeudet selviytyä yllättävistä menoista tai että taloudella ei ole varaa puhelimeen, pesukoneeseen, televisioon, autoon, proteiinipitoiseen ateriaan joka toinen päivä, viikon lomaan vuodessa kodin ulkopuolella tai pitää kotiaan riittävän lämpimänä.


Lähde: Tulonjakotilasto 2016, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kaisa-Mari Okkonen 029 551 3408, Veli-Matti Törmälehto 029 551 3680

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (527,2 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 24.5.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. Tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2016/04/tjt_2016_04_2018-05-24_tie_001_fi.html