Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

3 Pienituloisen väestön rakenne vuonna 2012

Korjaus. Katsausta korjattu 12.11.2014. Korjaukset merkitty punaisella.

3.1 Pienituloiset iän mukaan

Pienituloinen osa väestöä poikkeaa rakenteeltaan muusta väestöstä. Iän mukaan tarkasteltuna pienituloisten joukossa on suhteellisen paljon nuoria, 18–24-vuotiaita sekä 75 vuotta täyttäneitä. 18–24-vuotiaita henkilöitä on koko väestöstä noin kahdeksan prosenttia, mutta pienituloisista heidän osuutensa on noin 16 prosenttia. Iäkkäiden 75 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä on kahdeksan prosenttia, mutta pienituloisista heidän osuutensa on yli 16 prosenttia. Selvästi väestöosuuttaan pienempi ryhmä pienituloisissa ovat 35–49-vuotiaat, joita on koko väestöstä noin 19 prosenttia, mutta pienituloisista 12 prosenttia. (Kuvio 6.)

Kuvio 6. Pienituloisen, ei pienituloisen ja koko väestön rakenne iän mukaan (%) vuonna 2012 (Korjaus. Kuviota korjattu 12.11.2014.)

Kuvio 6. Pienituloisen, ei pienituloisen ja koko väestön rakenne iän mukaan (%) vuonna 2012 (Korjaus. Kuviota korjattu 12.11.2014.)

3.2 Pienituloiset kotitalouden elinvaiheen mukaan

Erot pienituloisen ja muun väestön rakenteessa tulevat esiin, kun rakennetta tarkastellaan henkilöiden kotitalouden elinvaiheen mukaan. Pienituloisista puolet on yksinasuvia, kun koko väestöstä viidennes on yksinasuvia. Yksinasuvien pienituloisten joukossa erottuvat erityisesti 65 vuotta täyttäneet, joita on koko väestöstä vain noin 7 prosenttia, mutta pienituloisista 20 prosenttia. Lapsiperheissä asuvien osuus pienituloisista on pienempi kuin heidän osuutensa koko väestöstä. Lapsitalouksien joukosta erottuvat kuitenkin yksinhuoltajien talouksissa asuvat henkilöt, joita on koko väestöstä hieman alle 5 prosenttia, mutta pienituloisista yli 8 prosenttia. Lapsettomiin pariskuntiin lukeutuvien henkilöiden osuus pienituloisista on puolestaan pienempi kuin heidän osuutensa väestöstä: koko väestöstä kahden aikuisen talouksiin kuuluu 30 prosenttia, mutta pienituloisista vain 14 prosenttia. (Kuvio 7.)

Kuvio 7. Pienituloisen, ei pienituloisen ja koko väestön rakenne henkilön kotitalouden elinvaiheen mukaan vuonna 2012

Kuvio 7. Pienituloisen, ei pienituloisen ja koko väestön rakenne henkilön kotitalouden elinvaiheen mukaan vuonna 2012

3.3 Pienituloiset henkilön sosioekonomisen aseman mukaan

Koko väestön ja pienituloisen väestön erot tulevat selvästi esiin myös kun asiaa tarkastellaan henkilön sosioekonomisen aseman kautta. Työssä olevien eli yrittäjien ja palkansaajien osuus koko väestöstä on noin 42 prosenttia, mutta pienituloisissa heitä on vain noin 14 prosenttia. Yrittäjien osuus pienituloisista on hieman suurempi kuin koko väestöstä, mutta palkansaajien osuus on selvästi väestöosuutta pienempi. Enemmistö pienituloisista on siis työelämän ulkopuolella olevia. Suurin ryhmä ovat eläkeläiset, joita on pienituloisista noin kolmannes. Myös pienituloisia työttömiä ja opiskelijoita on paljon suhteessa heidän pieneen osuuteensa koko väestöstä. (Kuvio 8.)

Kuvio 8. Pienituloisen, ei pienituloisen ja koko väestön rakenne henkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2012 (Korjaus. Kuviota korjattu 12.11.2014.)

Kuvio 8. Pienituloisen, ei pienituloisen ja koko väestön rakenne henkilön sosioekonomisen aseman mukaan vuonna 2012 (Korjaus. Kuviota korjattu 12.11.2014.)

Lähde: Tulonjakotilasto 2012, Tilastokeskus

Lisätietoja: Kaisa-Mari Okkonen 029 551 3408

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 20.3.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjakotilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1795-8121. tuloerot (kansainvälinen vertailu) 2012, 3 Pienituloisen väestön rakenne vuonna 2012 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjt/2012/01/tjt_2012_01_2014-03-20_kat_003_fi.html