Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

5. Hyvätuloisissa pysyminen yleisempää kuin pienituloisissa

Tuloliikkuvuutta tarkastellaan vuonna 2008 pieni- ja suurituloisimpaan tulokymmenykseen sijoittuneen väestön pohjalta. Kumpaankin tulokymmenykseen kuului vuonna 2008 noin 522 000 henkilöä. Tulokymmenykset on muodostettu kumpanakin ajankohtana erikseen asuntokuntien ekvivalenttien käytettävissä olevien rahatulojen pohjalta.

Kuviossa 15 havainnollistetaan sitä, mikä toisaalta pienituloisimpaan tulokymmenykseen ja toisaalta suurituloisimpaan tulokymmenykseen vuonna 2008 kuuluneiden henkilöiden tulokymmenys oli kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 1998. Vuonna 2008 pienituloisimpaan tulokymmenykseen kuuluneista 129 100 henkilöä eli lähes 25 prosenttia oli sijoittunut pienituloisimpaan tulokymmenykseen jo vuonna 1998. Toiseksi pienituloisimpaan tulokymmenykseen heistä oli sijoittunut vuonna 1998 noin 79 900 henkilöä (15 %).

Vuonna 2008 pienituloisimmassa tulokymmenyksessä olleista henkilöistä 15 700 henkilöä eli 3 prosenttia oli sijoittunut vuonna 1998 suurituloisimpaan tulokymmenykseen. Pienituloisimpaan tulokymmenykseen vuonna 2008 kuuluneista henkilöistä 96 700 (19 %) henkilöä ei ollut syystä tai toisesta mukana vuoden 1998 aineistosta.

Vastaavasti suurituloisimpaan tulokymmenykseen vuonna 2008 kuuluneista peräti 197 600 henkilöä eli 38 prosenttia oli ollut suurituloisimmassa tulokymmenyksessä jo kymmenen vuotta aikaisemmin vuonna 1998. Toiseksi suurituloisimpaan tulokymmenykseen vuonna 1998 oli sijoittunut runsaat 16 prosenttia (85 700 henkilöä) vuoden 2008 suurituloisimmassa tulokymmenyksessä olleista.

Vuoden 2008 suurituloisimmassa kymmenyksessä olleista henkilöistä oli vuonna 1998 ollut pienituloisimmassa tulokymmenyksessä 16 000 henkilöä, mikä oli runsaat 3 prosenttia kaikista vuonna 2008 suurituloisimpaan tulokymmenykseen kuuluneista.

Noin 53 000 (10 %) henkilöä vuonna 2008 suurituloisimpaan tulokymmenykseen kuuluneesta puuttui vuoden 1998 aineistosta.

Kuvio 15. Vuonna 2008 pieni- ja suuritulisimpaan tulokymmenykseen sijoittuneen asuntokuntaväestön tulokymmenys vuonna 1998

Kuvio 15. Vuonna 2008 pieni- ja suuritulisimpaan tulokymmenykseen sijoittuneen asuntokuntaväestön tulokymmenys vuonna 1998

Lähde: Tulonjaon kokonaistilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Pekka Ruotsalainen (09) 1734 2610, toimeentulo.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 22.12.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Tulonjaon kokonaistilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3279. 2008, 5. Hyvätuloisissa pysyminen yleisempää kuin pienituloisissa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tjkt/2008/tjkt_2008_2009-12-22_kat_005_fi.html