Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 6.10.2006

Vankilaan tuomittujen luku väheni, mutta vankeusaika lisääntyi viime vuonna

Ehdottomaan vankeuteen tuomittujen määrä väheni viime vuonna 2,4 prosenttia (203:lla), mutta tuomittu vankeusaika kasvoi lähes kuusi prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan käräjäoikeuksissa ehdottomaan vankeuteen tuomittuja oli 8 300 ja vankeusaikaa heille kertyi 6 080 vuotta. Lisäksi tuomittiin 28 elinkautista rangaistusta, mikä on suurin vuosittainen luku yleisissä alioikeuksissa sitten vuoden 1932 ja enemmän kuin koko 1960- tai 1970-luvulla. Vähintään 8 vuoden pituisia vankeuksia tuomittiin 127, lisäystä edellisvuodesta 39. Näin pitkiä rangaistuksia tuomitaan lähinnä henkirikoksista ja törkeistä huumausainerikoksista.

Vuonna 2005 käräjäoikeuksissa tuomittiin 68 600 henkilöä, syyttäjä määräsi 237 500 rangaistusmääräyssakkoa ja poliisi 111 000 rikesakkoa. Oikeudessa tuomittuja oli runsaat kolme prosenttia vähemmän, mutta rangaistusmääräyksiä ja rikesakkoja vajaat kaksi prosenttia enemmän kuin vuonna 2004.

Yhdyskuntapalveluun ehdottoman vankeuden sijasta tuomittiin 3 400 kertaa ja ehdollisen vankeuden ohessa 110 kertaa. Ehdolliseksi vankeusrangaistus määrättiin 15 800 tapauksessa. Ehdolliseen tuomituista 57 prosenttia sai lisäksi maksettavakseen oheissakon. Kaikista oikeudessa tuomituista lähes 56 prosenttia tuomittiin sakkoon, joka oli keskimäärin 375 euroa. Nuorisorangaistus laajeni vuonna 2005 koko maahan. Tähän rangaistukseen tuomittiin 42 nuorta, 11 enemmän kuin vuotta aiemmin. Vapauttavan tuomion sai vajaat 3 600 syytettyä, mikä on 4,9 prosenttia kaikista syytetyistä.

Rangaistusmääräyssakko oli keskimäärin 187 euroa. Näistä sakoista kolme neljästä määrättiin liikennerikoksista. Rikesakkoja määrättiin eniten lievimmistä ylinopeuksista (67 600) ja turvavyön käyttämättä jättämisistä (22 100).

Syytetyt, tuomitut ja keskimääräiset rangaistukset 2004 ja 2005

  Lukumäärä Keskimääräinen rangaistus
2005 2004 2005 2004 yksikkö
Oikeudenkäynnissä
ensimmäinen oikeusaste
 
Syytetyt 73 124 75 343  
Syylliset 68 583 70 776
Rangaistukseen tuomitut yhteensä 67 557 69 765
  ehdoton vankeus 8 313 8 516 8,8 8,1 kuukautta
           elinkautisia 28 14  
  yhdyskuntapalvelu 3 370 3 621 89 88 tuntia
           palveluksi muunnettu vankeus   3,1 3,1 kuukautta
  ehdollinen vankeus yhteensä 15 757 16 165 3,3 3,2 kuukautta
     pelkkä ehdollinen vankeus 6 717 6 732 4,3 4,3 kuukautta
     ehdollinen vankeus ja oheissakko 8 930 9 320 2,4 2,3 kuukautta
           oheispäiväsakkojen lukumäärä   33 32 kappaletta
           oheispäiväsakon rahamäärä 10,6 10,2 euroa
           oheissakon kokonaisrahamäärä 342 324 euroa
    ehdollinen vankeus ja yhdyskuntapalvelu 110 113  
           ehdollinen vankeus  
 
17,0 17,7 kuukautta
           yhdyskuntapalvelu 60 62 tuntia
  aikaisempi rangaistus riittävä seuraamus 322 336  
 
  sakko 38 291 39 420
           päiväsakkojen lukumäärä  
 
36 35 kappaletta
           päiväsakon rahamäärä 11,1 10,7 euroa
           sakon kokonaisrahamäärä 375 356 euroa
  uhkasakko 1 446 1 669 356 347 euroa
  muu rangaistus yhteensä 58 38  
  nuorisorangaistus 42 31 6,9 8,2 kuukautta
  kurinpitorangaistus (sotilaalle) 8 2  
  varoitus (virkamiehelle) 7 1
  muu ratkaisu 1 4
Rangaistukseen tuomitsematta jättäminen 1 026 1 011
 
Syyte hylätty 3 597 3 557
Asia jätetty sillensä 944 1 010
 
Rangaistusmääräyssakot 237 472 232 613 14 14 kappaletta
           päiväsakon rahamäärä   13,3 12,6 euroa
           sakon kokonaisrahamäärä 187 177 euroa
Rikesakot 110 977 109 634 77 73 euroa
Oikeushenkilön rangaistusvastuu  
Yhteisösakko 8 2 6 813 2 000 euroa
Tuomitsematta jättäminen 2 2  
Yhteisösakkovaatimus hylätty 5 1

Lähde: Oikeustilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Tuomo Niskanen (09) 1734 3242, oikeus.rikostilastot@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot


Päivitetty 6.10.2006

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Syytetyt, tuomitut ja rangaistukset [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-6680. 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 19.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/syyttr/2005/syyttr_2005_2006-10-06_tie_001.html