Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1. Sektorikohtainen katsaus vuoden 2014 kolmannen vuosineljänneksen tietoihin

1.1. Kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat tuloja suuremmiksi

Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo pysyi lähes ennallaan vuoden 2014 kolmannella vuosineljänneksellä. Tulo kasvoi vain 0,2 prosenttia edellisen vuoden vastaavasta neljänneksestä. Käytettävissä olevan tulon tärkeimmät komponentit ovat tulopuolella saadut palkat, yrittäjä- ja omaisuustulot sekä saadut sosiaalietuudet. Menoeristä suurimpia ovat maksetut verot ja sosiaaliturvamaksut.

Vuodentakaisiin lukuihin verrattuna käytettävissä olevaa tuloa kasvattivat lähinnä palkkojen kasvu reilulla 0,2 miljardilla eurolla ja saatujen sosiaalietuuksien kasvu reilulla 0,4 miljardilla eurolla. Myös yrittäjätulot kasvoivat aavistuksen edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna, kun taas omaisuustulot pienenivät kauttaaltaan. Menopuolella maksetut tuloverot kasvoivat 0,4 miljardia euroa ja maksetut sosiaaliturvamaksut reilun 0,2 miljardia euroa, muissa menoerissä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sekä korkotulot että -menot pienenivät edelleen hieman edellisen vuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna.

Kun kotitalouksien käytettävissä olevaan tuloon lisätään saadut luontoismuotoiset yhteiskunnalliset tulonsiirrot, saadaan kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo, joka on OECD:n suosittelema taloudellisen hyvinvoinnin mittari. Luontoismuotoisilla yhteiskunnallisilla tulonsiirroilla tarkoitetaan mm. koulutus-, terveys- ja sosiaalipalveluja, jotka julkisyhteisöt sekä kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt tuottavat. Oikaistu käytettävissä oleva tulo on ollut loivassa laskussa reilun vuoden ajan. Vuoden 2014 kolmannella vuosineljänneksellä tulo supistui vajaan prosentin edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä. Oikaistun käytettävissä olevan tulon hintamuutoksista puhdistettua kehitystä kuvaava volyymi-indikaattori löytyy tämän julkaisun liitetaulukosta 3.

Kotitalouksien kausitasoitettu säästämisaste oli vuoden 2014 kolmannella vuosineljänneksellä -1,3 prosenttia. Edellisellä vuosineljänneksellä se oli 1,3 prosenttia. Säästö saadaan vähentämällä käytettävissä olevasta tulosta kulutusmenot. Säästö on negatiivinen, mikäli kotitalouksien kulutusmenot ovat suuremmat kuin käytettävissä oleva tulo. Kotitalouksien kausitasoitettu investointiaste vuoden 2014 kolmannella vuosineljänneksellä oli 11,0 prosenttia käytettävissä olevasta tulosta eli lähes sama kuin edellisen vuosineljänneksen vastaava tieto, joka oli 10,9 prosenttia. Suurin osa kotitalouksien investoinneista muodostuu asuntoinvestoinneista.

Kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen maksamat palkat kasvoivat 0,4 prosenttia vuodentakaiseen neljännekseen verrattuna.

Tässä tilastossa kotitaloudet -sektori kattaa vain varsinaisen kotitaloussektorin S14. Sektori S15, kotitalouksia palvelevat voittoa tavoittelemattomat yhteisöt, lasketaan ja julkaistaan erikseen. Eurostatin julkaisussa kotitaloudet -sektori sisältää myös sektorin S15 tiedot. Toinen ero Eurostatin julkaisuun on kiinteän pääoman kulumisen huomioimisessa. Eurostat julkaisee investointi- ja säästämisasteet bruttolukuina eli sisältäen kiinteän pääoman kulumisen. Tässä tilastossa käytetään nettotietoja eli kiinteän pääoman kulumisen huomioiminen pienentää säästämis- ja investointiasteita.

1.2. Yrityssektorin voittoaste parani hieman

Vuoden 2014 kolmannella vuosineljänneksellä yritysten kausitasoitettu voittoaste parani aavistuksen edelliseen neljännekseen verrattuna päätyen 21,9 prosenttiin. Voittoasteella tarkoitetaan toimintaylijäämän osuutta arvonlisäyksestä. Voittoasteen pienen parantumisen taustalla oli palkkamenojen maltillinen kasvu.

Yritysten investointiaste, eli kiinteään pääomaan tehtyjen investointien osuus yrityssektorin arvonlisäyksestä, on ollut laskusuunnassa viimeiset kaksi vuotta. Vuoden 2014 kolmannella vuosineljänneksellä investointiaste oli 24,1 prosenttia, lähes sama kuin edellisellä vuosineljänneksellä.

1.3. Rahoitus- ja vakuutuslaitosten voitot kasvoivat ja rahoitusasema parani

Sektorin arvonlisäys nousi 18,3 prosenttia viime vuoden vastaavasta neljänneksestä tuotoksen noustessa 7,7 prosenttia ja välituotekäytön pysyessä lähes ennallaan. Sektorin palkansaajakorvaukset vähenivät 6,2 prosenttia viime vuodesta. Sektorin voittoja kuvaava toimintaylijäämä kasvoi 318 miljoonasta eurosta 550 miljoonaan euroon. Arvonlisäyksessä ja toimintaylijäämässä eivät näy oman arvopaperikaupan kautta syntyneet hallussapitovoitot ja -tappiot, vaan käsitteet kuvaavat tuloja, jotka muodostuvat rahoituspalvelujen tarjoamisesta yleisölle.

Sektorin rahoitusasemaa kuvaava nettoluotonanto parani merkittävästi ja oli 803 miljoonaa euroa positiivinen, kun nettoluotonanto viime vuonna vastaavaan aikaan oli 59 miljoonaa euroa negatiivinen. Nettoluotonannon paranemiseen vaikuttivat hyvin kehittyneen toimintaylijäämän lisäksi omaisuusmenojen lasku sekä saatujen vahinkovakuutuskorvausten kasvu.

1.4. Julkisyhteisöjen rahoitusasema parani vuoden takaa

Julkisyhteisöjen sulautetut kokonaistulot kasvoivat 1,4 miljardia euroa viime vuoden vastaavalta neljännekseltä. Kokonaismenot kasvoivat 0,6 miljardilla eurolla. Julkisyhteisöt muodostuvat valtionhallinnosta, paikallishallinnosta sekä sosiaaliturvarahastoista. Sulautetuilla kokonaistuloilla ja -menoilla tarkoitetaan virtoja, joista on eliminoitu julkisyhteisöjen alasektoreiden välisiä eriä.

Kokonaistulojen ja -menojen erotuksena muodostuva julkisyhteisöjen rahoitusasema parantui 0,9 miljardilla eurolla vuoden takaa. Rahoitusasemaa kohensivat erityisesti omaisuustulojen ja verotulojen kasvu. Menoista erityisesti maksetut sosiaalietuudet kasvoivat.

Alasektoreista valtion ja sosiaaliturvarahastojen rahoitusasema parani, kun taas paikallishallinnon rahoitusasema heikkeni. Julkisyhteisöjen neljännesvuosittaisista sektoritileistä julkaistaan tarkempaa tilastoa, jossa alasektorit on eritelty.

1.5. Tuonnin supistuminen paransi tavaroiden ja palveluiden tasetta

Ulkomaat-sektorin eristä olennaisimpia ovat tavaroiden ja palveluiden vienti ja tuonti. Käypähintainen vienti Suomesta ulkomaille oli 19,2 miljardia vuoden 2014 kolmannella neljänneksellä. Vienti kasvoi 140 miljoonalla eurolla (0,7 prosenttia) edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä. Käypähintainen tuonti Suomeen oli 19,0 miljardia euroa. Vuoden takaisesta tuonti väheni 631 miljoonalla eurolla (3,2 prosenttia). Erityisesti laskua oli öljytuotteiden tuonnin arvossa.

Tuonnin supistumisen takia tavaroiden ja palveluiden tase ja vaihtotase paranivat vuoden takaa. Molemmat olivat 0,2 miljardia euroa ylijäämäisiä vuoden 2014 kolmannella vuosineljänneksellä. Tämän tilaston luvut voivat erota maksutasetilastoinnin vastaavista luvuista näiden tilastojen erilaisten revisiokäytäntöjen vuoksi. Esimerkiksi tässä tilastossa ulkomaiden ja kotimaan välisiä omaisuustuloja vuoden 2013 osalta tarkennetaan vasta, kun vuositilinpidossa on tehty vastaava revisio.

1.6. Käytetyt tiedot ja menetelmät

Neljännesvuositiedot tarkentuvat lähdeaineistojen päivittyessä. Voimakkaimpia revisiot ovat viimeisten 2–3 vuoden osalta, koska vuositilinpidon tiedot ovat tuolloin vielä ennakollisia. Neljänneksittäin tarkasteltuna suurempia revisioita syntyy toisen vuosineljänneksen julkaisussa syys–lokakuun vaihteessa sekä neljännen vuosineljänneksen julkaisussa maalis-huhtikuun vaihteessa. Nämä tarkentumiset johtuvat vuositilinpidon tietojen päivittymisestä. Tämän tilastojulkaisun tiedot perustuvat 11.12.2014 mennessä käytettävissä olleisiin lähdeaineistoihin. Vuosien 1999–2013 tiedot vastaavat kansantalouden tilinpidon vuosittaisia sektoritilejä, joskin vuoden 2013 osalta lähdeaineistojen päivittyminen aiheuttaa hieman eroja vuositilinpidon edelliseen julkaisuun.

Sektoritilien neljännesvuosijulkaisussa säästämisaste, voittoaste ja investointiaste ovat nettomääräisiä, eli kiinteän pääoman kuluminen on poistettu luvuista. Tunnusluvut on tässä tilastossa laskettu seuraavasti:

Kotitalouksien säästämisaste = B8N / (B6N+D8R)

Kotitalouksien investointiaste = P51K / (B6N+D8R)

Yritysten voittoaste = B2N / B1NPH

Yritysten investointiaste = P51K / B1NPH

Kotitalouksien oikaistun käytettävissä olevan tulon hintamuutoksista puhdistettua kehitystä mittaava volyymi-indikaattori ja sen muutosprosentit löytyvät tämän julkaisun liitetaulukosta 3. Tämä volyymi-indikaattori on laskettu käyttämällä Neljännesvuositilinpito-tilaston hintatietoja, joilla oikaistun käytettävissä olevan tulon komponentit on deflatoitu. Kotitalouksien käytettävissä oleva tulo on deflatoitu kotitalouksien kulutusmenojen implisiittisellä hintaindeksillä. Kotitalouksia palvelevien voittoa tavoittelemattomien yhteisöjen kulutukselle löytyy myös hintatieto. Menetelmällisenä puutteena julkisyhteisöjen yksilölliset kulutusmenot joudutaan deflatoimaan julkisten kokonaismenojen hintaindeksillä tarkemman tiedon puuttuessa. Volyymiaikasarja on muodostettu annual overlap -menetelmällä.


Lähde: Sektoritilit, Tilastokeskus

Lisätietoja: Jesse Vuorinen 029 551 3363, Katri Soinne 029 551 2778, kansantalous.suhdanteet@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds


Päivitetty 19.12.2014

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Sektoritilit neljännesvuosittain [verkkojulkaisu].
ISSN=2243-4976. 3. vuosineljännes 2014, 1. Sektorikohtainen katsaus vuoden 2014 kolmannen vuosineljänneksen tietoihin . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/sekn/2014/03/sekn_2014_03_2014-12-19_kat_001_fi.html