Laatuseloste: Sähkön ja lämmön tuotanto

1. Tilastotietojen relevanssi

Tilasto sisältää vuosittaisen tiedon Suomen sähkön sekä kauko- ja teollisuuslämmön tuotannosta polttoaineineen.

Tilasto on tarkoitettu mm. yhteiskunnallisen päätöksenteon, yritysten ja niiden etujärjestöjen sekä tutkimuksen tarpeisiin.

Tilaston tiedonkeruussa käytetään Tilastokeskuksen polttoaine- ja tuotantomuotoluokituksia. Tietoa julkistetaan luokituksien aggregoidummassa muodossa.

Sähkön ja lämmön tuotantotietoa kerätään Tilastokeskuksen energiantuotantokyselyllä. Kyselyn tietoja täydennetään Energiateollisuus ry:n keräämistä tiedoista. Lisäksi tietokantaan on tarkoitus lisätä pieniä erillislämmöntuottajia Energiateollisuus ry/Kaukolämmön ja Kuntaliiton keräämistä lämmöntuotantotiedoista.

Tiedonantovelvollisuus on lakisääteinen perustuen tilastolakiin (280/2004, 14 §), jonka mukaan elinkeinonharjoittajat ovat velvollisia antamaan Tilastokeskukselle tilastojen laatimisen kannalta välttämättömät tiedot. Yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon tiedot perustuvat ns. CHP-direktiiviin (2004/8/EY). EU:ssa valmistellaan parhaillaan energiatilastoasetusta, joka lakisääteisen pohjan EU:n energiakyselyille. Tähän mennessä kansainvälisen energiajärjestön IEA:n ja EU:n yhteiseen kyselyyn vastaaminen on perustunut EU:n osalta ns. herrasmiessopimukseen ja IEA:n osalta jäsenyysvelvoitteeseen.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Tilaston perusjoukon muodostavat sähkön- ja lämmöntuottajat. Tilasto kattaa kaikki sähköntuottajat, mukaan lukien yhdistetyn sähkön ja lämmön tuottajat. Erillisen lämmön tuotannossa raja on 10 000 megawattitunnin (MWh) vuosituotanto tai 5 megawatin (MW) lämmöntuotantokapasiteetti (laitosalueen yhteenlaskettu). Näistä rajoista voidaan tarvittaessa poiketa, jos kyseinen laitosalue on esim. toimialassaan tai sijaintikunnaltaan erityisen merkittävä.

Pieniä lämmöntuottajia lisätään tilastoon muista lähteistä (mm. Energiateollisuus ry/Kaukolämpö, Kuntaliitto).

Tiedonkeräys suoritetaan Tilastokeskuksen vuosittaisella energiantuotantokyselyllä, johon voi vastata paperilomakkeella Excel-lomakkeella tai postitse. Vastatut ja tarkistetut tiedot tallennetaan tietokantaan. Tilastokeskus on vähentänyt yritysten tiedonantotaakkaa poistamalla kyselystä ydin-, lauhde-, vesi- ja tuulivoimalat sekä osan yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotantolaitoksista. Nämä tiedot saadaan Energiateollisuus ry:n kyselystä.

Energiantuotantotiedot kysytään laitosalueittain, joka tarkoittaa samalla alueella olevaa voimalaitoskokonaisuutta. Laitosalue voi koostua yhdestä tai useasta toimipaikasta. Laitosalueen energiantuotantoon osallistuvat toimipaikat voivat kuulua useammalle kuin yhdelle yritykselle. Kysely lähetetään laitosalueen pääasialliselle energiantuottajalle, joka on tietoinen kaikista voimalaitosprosessin ohjaukseen liittyvistä asioista ja kykenee siten vastaamaan myös muiden yritysten toimipaikkoihin liittyvät kyselyn energiantuotantotiedot.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Sähkön ja lämmön tuotantotiedot antavat kattavan kuvan Suomessa tuotetusta sähköstä sekä kauko- ja teollisuuslämmöstä sekä niihin kuluneista polttoaineista. Tiedot perustuvat tarkistettuihin yritysten ja energialaitosten antamiin tietoihin.

Sähköntuotantotiedot vastaavat muita tietolähteitä. Lämmöntuotantotiedot eroavat, koska tuotetun lämmön jako kauko- ja teollisuuslämpöön eroaa kaukolämpötilastoista. Lisäksi Tilastokeskuksen kyselyyn sisältyy kaukolämpölaitoksia, jotka eivät anna tietoja Energiateollisuus ry:n kaukolämpökyselyyn, koska eivät kuulu järjestöön. Teollisuuslämpö on mukana vain Tilastokeskuksen kyselyssä.

Erillisen lämmöntuotannon osalta tiedot eivät ole täysin kattavia: tiedoista puuttuu pieniä lämmöntuottajia mm. teollisuudesta ja kunnista. Lisäksi tilastosta puuttuvat kokonaan kotitalouksien ja julkisten palveluiden (mm. koulujen) omat lämpökattilat.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Sähkön ja lämmön tuotantotiedot ilmestyvät kerran vuodessa ja koskevat kalenterivuotta. Seuraavan vuoden tietojen julkaisussa saattavat edellisen vuoden tiedot tarkentua.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Sähkön ja lämmön tuotantotiedon kokoamisesta vastaa Tilastokeskuksen Yritysten rakenteet
-tulosyksikön Ympäristö ja energia -vastuualue.

Sähkön ja lämmön tuotantotietoja julkaistaan Tilastokeskuksen Internet-sivuilla ja vuosittain Energiatilasto-julkaisussa.

Tietoja käytetään hyväksi kansainvälisissä energiakyselyissä, joita Tilastokeskus raportoi EU:n tilastovirastolle Eurostatille ja kansainväliselle energiajärjestölle IEA:lle (International Energy Agency).

Tilastokeskuksen energiantuotannon tietokannan tiedoista on mahdollista tilata erillisselvityksiä.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Tilastokeskuksen energiantuotanto-tietokannan tiedot alkavat vuodesta 2000. Sähköntuotantotiedot kattavat koko Suomen, mutta lämmöntuotannosta puuttuu pieniä lämpölaitoksia.

Sähköntuotantotiedot vastaavat Energiateollisuus ry:n julkistamia tuotanto- ja kulutustietoja. Lämmöntuotantotiedoissa on Energiateollisuus ry/Kaukolämmön tiedoista poiketen mukana myös teollisuuden käyttämä lämpö. Lämmön jako kauko- ja teollisuuslämpöön poikkeaa jonkinverran Energiateollisuuden tiedoista.

Polttoaineiden osalta tiedot poikkeavat Energiateollisuuden tiedoista. Lämmöntuotannon osalta järjestöllä ei ole käytössään Tilastokeskuksen tarkempaa polttoaineluokitusta.

Sähkö-, kaukolämpö- ja polttoainetiedot löytyvät Energiatilasto-julkaisusta.

7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys

Energiateollisuus ry julkaisee erikseen sähkö- ja kaukolämpötietoja. Sähkötiedot pyritään täsmäyttämään niihin kokonaistasolla. Yritysten antamista erilaisista tiedoista johtuen erillissähköntuotannon ja yhteistuotannon määrät voivat poiketa. Lämmöntuotanto- ja polttoainetietojen osalta tiedoissa on eroavaisuuksia.


Päivitetty 16.6.2006

Viittausohje:

Tilasto: Sähkön ja lämmön tuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-5072. 2005, Laatuseloste: Sähkön ja lämmön tuotanto . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 16.11.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/salatuo/2005/salatuo_2005_2006-06-16_laa_001.html