Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Rakennus- ja asuntotuotanto 2018, heinäkuu

Julkaistu: 23.6.2015

Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärä väheni helmi-huhtikuussa 5,5 prosenttia vuodentakaisesta

Tilastokeskuksen estimoitujen tietojen perusteella rakennuslupia myönnettiin vuoden 2015 helmi-huhtikuussa yhteensä 8,3 miljoonalle kuutiometrille, joka on 5,5 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan rakennushankkeita aloitettiin 10,2 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna ja rakennustuotannon kiinteähintainen volyymi jäi vielä 12 prosenttia alemmalle tasolle kuin vuotta aiemmin. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen estimoituun rakennus- ja asuntotuotantotilastoon, jonka laadinnassa vuoden 2015 osalta aineistoa on korjattu menetelmällisesti edellisvuoden tietojen perusteella.

Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennukset, milj. m3, liukuva vuosisumma

Myönnetyt rakennusluvat ja aloitetut rakennukset, milj. m3, liukuva vuosisumma
*) Tiedot perustuvat estimointiin

Rakennuslupia myönnettiin vuoden 2014 aikana 17 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin

Vuoden 2014 osalta tilastotuotanto on palautunut normaaliksi ja tiedot perustuvat Väestörekisterikeskuksen rakennuslupa-aineistoon, eikä aineistoa ole korjattu menetelmällisesti. Näiden tietojen mukaan rakennuslupia myönnettiin vuoden 2014 aikana 29,7 miljoonalle kuutiometrille, joka on 17 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013. Samaan aikaan myönnettiin rakennuslupa 27 500 asunnolle, joka on 7 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Kuitenkin asuinrakennuksille myönnettyjen lupakuutioiden määrä väheni 3,3 prosenttia vuodentakaisesta. Lupakuutioilla mitattuna rakennuksia aloitettiin 11 prosenttia edellisvuotta vähemmän ja uudisrakentamisen volyymi-indeksi laski 11 prosenttia edellisvuodesta.

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi

Uudisrakentamisen volyymi-indeksi 2010=100, trendi

Rakennus- ja asuntotuotantotilaston aineisto

Nyt julkaistut tiedot perustuvat vuoteen 2014 asti rekisteripohjaiseen aineistoon. Vuoden 2015 tammi-huhtikuun tietoja on edelleen estimoitu edellisvuoden rakennuslupatiedoilla. Estimoinnista johtuen kaikkia tietoja ei ole saatavilla tarkimmalla käyttötarkoitus- ja aluejaoilla. Käytössä oleva aineisto täydentyy tulevien kuukausien aikana ja nyt julkaistut tiedot voivat vielä tarkentua.

Alla olevassa kuviossa on tammikuusta huhtikuuhun Tilastokeskukseen saapuneiden ja imputoitujen myönnettyjen rakennuslupien osuudet kuukausittain. Imputointiaste valmiissa aineistossa edellä mainitulle aikavälille on n. 13 %. Imputoinnin tarve aineistossa on selvästi vähentynyt viimeisen kuukauden aikana.

Imputoitujen rakennuslupien osuus (tilavuus)

Imputoitujen rakennuslupien osuus (tilavuus)

Tilastokeskus ei ole voinut käynnistää rakennus- ja asuntotuotantotilaston tuotantoa uudelleen kokonaisuudessaan, koska Väestörekisterikeskus ei ole pystynyt toimittamaan Tilastokeskukseen tilastojen tietolähteenä käytettäviä rakennusrekisteritietoja riittävän kattavasti kuluvan vuoden osalta. Väestörekisterikeskus jatkaa tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa, jotta tilaston normaali tuotanto päästään aloittamaan mahdollisimman pian.


Lähde: Rakennus- ja asuntotuotanto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Mira Kuussaari 029 551 3538, Merja Järvinen 029 551 2458, Heli Suonio 029 551 2481, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala

Julkaisu pdf-muodossa (243,4 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 23.6.2015

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Rakennus- ja asuntotuotanto [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3257. huhtikuu 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.10.2018].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/ras/2015/04/ras_2015_04_2015-06-23_tie_001_fi.html