Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastotietoa tästä aiheesta julkaistaan toisen tilaston yhteydessä.

5.4.2022 jälkeen julkaistuja tilastotietoja tästä aiheesta

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 15.4.2013

Petosten määrä lisääntyi tammi–maaliskuussa 2013

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli vuoden 2013 tammi-maaliskuussa kaikkiaan 88 700 rikosta, mikä oli 1 900 tapausta (kaksi prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Omaisuusrikoksia ilmeni 47 300, mikä oli 600 tapausta eli yhden prosentin vähemmän kuin vuonna 2012. Henkeen ja terveyteen kohdistuneita rikoksia tuli tietoon 8 400, mikä oli kahdeksan prosenttia edellisvuotta vähemmän. Lisäksi kirjattiin 121 000 liikenneturvallisuuden vaarantamista ja liikennerikkomusta.

Petokset ja maksuvälinepetokset tammi–maaliskuussa 2000–2013

Petokset ja maksuvälinepetokset tammi–maaliskuussa 2000–2013

Petosten (petos, lievä petos, törkeä petos) määrä on kasvanut 2000-luvulla tammi–maaliskuussa huomattavasti. Vuoden 2013 ensimmäisellä vuosineljänneksellä petoksia oli 5 500, mikä on 15 prosenttia edellisvuotta enemmän. Petoksia on 2000-luvulla ollut tammi–maaliskuussa keskimäärin 3 700. Törkeiden petosten määrä oli vuoden 2013 kolmen ensimmäisen kuukauden aikana 276, mikä on kolmanneksen enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana ajanjaksona. Törkeitä petoksia on 2000-luvulla tullut tietoon vuosittain keskimäärin 188.

Maksuvälinepetoksia tuli ilmi 1 560, mikä on 30 tapausta (kaksi prosenttia) vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Törkeitä maksuvälinepetoksia tuli ilmi 20. Maksuvälinepetoksia on 2000-luvulla ollut tammi–maaliskuussa keskimäärin 916.

Pahoinpitelyrikoksia kirjattiin vuoden 2013 tammi–maaliskuussa 8 000, edellisvuoden vastaavan ajan luvun oltua 8 600. Ajanjaksolla 2003–2012 pahoinpitelyrikoksia ilmoitettiin tammi–maaliskuussa keskimäärin 7 100. Verrattuna aikaisempaan vuoteen törkeät pahoinpitelyt vähenivät kaksi prosenttia. Niitä tuli ilmi 455, vuosien 2003–2012 keskiarvon oltua 489.

Moottoriajoneuvon luvattomia käyttöjä ja anastuksia sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkauksia ilmeni 1 120, mikä on 26 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Näitä rikoksia vuosien 2003–2012 ensimmäisellä neljänneksellä ilmitullut keskimäärin 2750.

Rattijuopumusten määrä on muutaman viime vuoden ajan pysynyt lähes ennallaan. Kaikkiaan rattijuopumuksia tuli ilmi 3 900. Viime vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna törkeät rattijuopumukset vähenivät 11 prosenttia ja muut rattijuopumukset lisääntyivät kaksi prosenttia. Edellisen kymmenen vuoden aikana rattijuopumuksia tuli tietoon tammi–maaliskuussa keskimäärin 4 900.

Ryöstöjä ilmoitettiin 336, mikä oli seitsemän prosenttia edellistä vuotta vähemmän. Edellisen kymmenen vuoden aikana ryöstöjä tuli tietoon tammi–maaliskuussa keskimäärin 387.

Raiskauksia ilmoitettiin vuoden 2013 ensimmäisellä neljänneksellä 192, kun vastaava luku vuotta aiemmin oli 334. Raiskauksia on edellisen kymmenen vuoden aikana ollut tammi–maaliskuussa keskimäärin 169. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä tuli tietoon 364, kun kymmenen edellisen vuoden tammi–maaliskuun keskiarvo on 285. Tietoon tulleiden raiskausten ja lapsen seksuaalisten hyväksikäyttöjen määrät vaihtelevat vuosittain paljonkin. Yksittäiset rikosilmoitukset voivat sisältää usean osateon käsittäviä tapahtumasarjoja.

Huumausainerikoksia kirjattiin 5 600, mikä on 16 prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Törkeiden huumausainerikosten määrä lisääntyi 13 prosentilla. Niitä tuli ilmi 288.

Vahingontekojen määrä oli 13 prosenttia pienempi kuin kymmenen edellisen vuoden keskiarvo. Vahingontekoja tuli ilmi nyt 8 700, mikä on yhtä paljon kuin vuotta aiemmin.

Tilaston esittämistapa on uudistettu vuoden 2009 alusta. Liikenneturvallisuuden vaarantamiset ja liikennerikkomukset on erotettu muista rikoksista ja ne esitetään omana taulukkonaan. Rikosten kokonaismäärä on vertailukelpoinen aiemmin esitettyjen lukujen kanssa, koska sama erottelu on tehty myös takautuvasti vuoteen 1980 asti. Uudistuksen tavoitteena on parantaa rikosten vertailtavuutta eri vuosien kesken sekä edistää niiden kansainvälistä vertailukelpoisuutta. Tilaston laatuselosteessa on tarkempia tietoja uudistuksesta.

Vuoden 2009 alusta luvuissa ovat mukana myös tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tulleet rikokset. Muutoksen vaikutukset rikosten vertailtavuuteen eivät ole suuria. Yleisimmistä rikostyypeistä muutos vaikuttaa lähinnä huumausainerikosten vertailtavuuteen.

Eräiden rikostyyppien määrä tammi–maaliskuussa sekä tammi–, helmi– ja maaliskuussa 2013 ja muutos edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan

  Tammi-maalis-
kuu
2013
Muutos Tammi-
kuu 2013
Muutos Helmi-
kuu 2013
Muutos Maalis-
kuu 2013
Muutos
KAIKKI RIKOKSET 1) 88 717 -1 869 30 274 -1 496 29 192 1 938 29 251 -2 311
   - murto 6 135 -552 2 086 -223 2 033 73 2 016 -402
   - moottoriajo-
neuvon luvaton
käyttö ja anastus,
moottorikulku-
neuvon
käyttövarkaus
1 117 -395 409 -114 348 -106 360 -175
  - ryöstö 336 -25 109 -16 100 5 127 -14
  - vahingonteko 8 674 7 2 879 -446 3 021 570 2 774 -117
   - tappo, murha ja surma 23 -1 11 -1 7 -1 5 1
   - pahoinpitely 7 981 -658 2 758 -354 2 586 7 2 637 -311
  - raiskaus 192 -142 51 -132 72 - 69 -10
  - rattijuopumus 3 890 -209 1 205 -172 1 258 30 1 427 -67
   - huumausaine-
    rikos
5 629 778 1 949 312 1 867 291 1 813 175
1) Pl. liikenneturvallisuuden vaarantaminen, liikennepako tieliikenteessä, liikennerikkomus, tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkominen ja ajoneuvorikkomus.

Eräiden rikostyyppien määrä tammi -maaliskuussa sekä tammi–, helmi– ja maaliskuussa 2013 ja muutos edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan

  Tammi-maaliskuu 2013 Muutos Tammikuu 2013 Muutos Helmikuu 2013 Muutos Maaliskuu 2013 Muutos
Liikenneturvallisuuden vaarantaminen, liikennepako tieliikenteessä liikennerikkomus,tieliikenteen sosiaalilainsäädännön rikkominen, ajoneuvorikkomus 121 032 8 784 54 734 13 076 32 780 -2 703 33 518 -1 589
   -nopeusrajoitusten rikkominen 1) 85 958 14 062 43 090 14 938 21 855 -694 21 013 -182
1) Liikenneturvallisuuden vaarantamisina, törkeinä liikenneturvallisuuden vaarantamisina ja liikennerikkomuksina rekisteröidyt nopeusrajoitusten rikkomiset.

Lähde: Poliisin tietoon tullut rikollisuus 2013, 1. vuosineljännes. Tilastokeskus

Lisätietoja: Kimmo Haapakangas 09 1734 3252, rikos@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (13 sivua 290,9 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 15.4.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Poliisin tietoon tullut rikollisuus [verkkojulkaisu].
ISSN=1797-3651. 1. vuosineljännes 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/polrik/2013/01/polrik_2013_01_2013-04-15_tie_001_fi.html