Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 30.12.2013

Opiskelijatalouksien kulutusmenot pienenivät vuodesta 2006 vuoteen 2012

Tilastokeskuksen kulutustutkimuksen mukaan kotitalouksien kulutusmenot kasvoivat reaalisesti 3,5 prosenttia kulutusyksikköä 1) kohti ajanjaksolla 2006–2012 ja olivat noin 24 000 euroa vuonna 2012. Väestöryhmistä opiskelijoiden kulutus pieneni eniten. Myös työttömien ja ylempien toimihenkilöiden kulutusmenot vähenivät hieman vuoteen 2006 verrattuna. Suurista väestöryhmistä kulutusmenot kasvoivat keskimääräistä enemmän alempien toimihenkilöiden, työntekijöiden ja yrittäjien kotitalouksissa. Eläkeläistalouksien reaaliset kulutusmenot kasvoivat noin kaksi prosenttia. Kulutustutkimusta varten haastateltiin vuoden 2012 aikana 3 551 kotitaloutta.

Kulutusmenot kotitalouden viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan 2006 ja 2012 (vuoden 2012 hinnoin, euroa/kulutusyksikkö)

Kulutusmenot kotitalouden viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan 2006 ja 2012 (vuoden 2012 hinnoin, euroa/kulutusyksikkö)

Kulutukseen käytetty euromäärä kulutusyksikköä kohti oli vuonna 2012 suurin yrittäjien (pl. maatalousyrittäjät) ja ylempien toimihenkilöiden talouksissa, yli 30 000 euroa. Työttömien ja opiskelijoiden kotitalouksien kulutusmenot olivat noin 15 000 euroa. Alempien toimihenkilöiden, maatalousyrittäjien ja työntekijöiden talouksien kulutusmenot olivat kulutuksen keskiluokkaa. Eläkeläistaloudet, joita on jo kolmannes kaikista kotitalouksista, ja pieni muiden kotitalouksien ryhmä 2) , sijoittuivat kulutuksen keskiluokan ja matalan kulutustason ryhmän väliin

Kulutusmenot viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan pääryhmittäin 2006 ja 2012 (vuoden 2012 hinnoin, EUR/kulutusyksikkö), osa 1

Kulutusmeno Kaikki kotitaloudet Maatalousyrittäjät Muut yrittäjät Ylemmät toimihenkilöt Alemmat toimihenkilöt
2006 2012 2006 2012 2006 2012 2006 2012 2006 2012
Kulutusmenot yhteensä 23 238 24 046 22 869 25 065 31 029 32 745 31 941 31 565 24 355 27 062
Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat 2 988 3 014 3 195 3 176 3 530 3 379 3 365 3 466 3 022 3 126
Alkoholijuomat ja tupakka 635 564 292 492 788 762 743 548 707 566
Vaatteet ja jalkineet 760 737 607 621 1 038 796 1 501 1 209 909 1 044
Asuminen 7 018 7 038 7 794 7 417 8 675 9 444 7 734 7 829 6 617 6 900
Kodin kalusteet, koneet ja tarvikkeet 1 098 1 098 1 275 1 034 1 642 1 611 1 703 1 558 1 169 1 275
Terveys 797 808 478 483 946 913 754 771 677 737
Liikenne 3 400 3 950 3 636 4 072 4 927 6 257 5 384 6 145 3 808 4 521
Tietoliikenne 500 592 542 620 582 768 576 664 546 671
Kulttuuri ja vapaa-aika 2 177 2 458 2 111 3 004 3 217 3 400 3 471 3 287 2 228 3 234
Hotellit, kahvilat ja ravintolat 1 039 1 004 531 656 1 520 1 488 2 116 1 775 1 272 1 423
Muut tavarat, palvelut ja koulutus 2 930 2 741 2 491 3 454 4 233 3 869 4 573 4 247 3 507 3 498
Kotitalouksien lukumäärä otoksessa 4 007 3 551 132 100 237 222 774 687 686 652
Kotitalouksien lukumäärä perusjoukossa 2 455 000 2 594 999 43 806 33 994 144 378 145 838 409 652 444 004 394 312 435 440
Kotitalouden keskikoko 2,11 2,05 3,59 3,02 2,92 2,54 2,56 2,62 2,31 2,30
Kotitaloudessa kulutusyksiköitä keskimäärin (oecdmod) 1,49 1,47 2,13 1,90 1,82 1,68 1,67 1,69 1,57 1,57

Kulutusmenot viitehenkilön sosioekonomisen aseman mukaan pääryhmittäin 2006 ja 2012 (vuoden 2012 hinnoin, EUR/kulutusyksikkö), osa 2

Kulutusmeno Työntekijät Opiskelijat Eläkeläiset Työttömät Muut
2006 2012 2006 2012 2006 2012 2006 2012 2006 2012
Kulutusmenot yhteensä 22 586 23 858 16 292 14 625 19 218 19 538 15 175 15 109 16 646 18 920
Elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat 2 953 3 026 1 795 1 806 2 889 2 884 2 541 2 140 2 697 2 920
Alkoholijuomat ja tupakka 747 763 533 317 431 457 959 668 480 558
Vaatteet ja jalkineet 685 668 582 729 392 423 193 188 641 924
Asuminen 6 102 6 296 5 025 4 554 7 534 7 079 5 742 6 034 5 906 6 016
Kodin kalusteet, koneet ja tarvikkeet 1 012 1 071 666 557 820 823 571 591 720 997
Terveys 559 500 388 293 1 164 1 101 347 625 360 469
Liikenne 3 967 4 511 2 052 2 049 1 997 2 428 1 464 1 339 1 462 2 683
Tietoliikenne 537 667 437 560 387 460 547 513 568 570
Kulttuuri ja vapaa-aika 2 133 2 360 1 664 1 251 1 544 1 808 1 135 1 405 1 261 1 534
Hotellit, kahvilat ja ravintolat 1 058 1 136 1 256 1 067 325 346 381 431 1 061 560
Muut tavarat, palvelut ja koulutus 2 894 2 835 1 960 1 353 1 929 1 709 1 500 1 157 1 637 1 637
Kotitalouksien lukumäärä otoksessa 819 587 122 101 1 102 1 075 98 80 37 47
Kotitalouksien lukumäärä perusjoukossa   471 369   432 326   83 609   93 938   748 021  873 321  112 975  93 123  46 873  43 009
Kotitalouden keskikoko 2,48 2,35 1,56 1,55 1,44 1,46 1,67 1,58 1,92 2,45
Kotitaloudessa kulutusyksiköitä keskimäärin (oecdmod) 1,63 1,59 1,24 1,25 1,22 1,23 1,28 1,25 1,36 1,57

Liikenne sekä kulttuuri ja vapaa-aika ylläpitivät kulutuksen kasvua

Kotitalouksien kulutukseen vaikuttavat odotukset kulutusmahdollisuuksista olivat vuonna 2012 Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin saldoluvuilla arvioituina myönteiset, mutta paljon pessimistisemmät kuin vuonna 2006 (saldoluku 10,8 vuonna 2006 ja 5,2 vuonna 2012). Mitä ilmeisimmin vuoden 2012 kulutukseen on vaikuttanut taloudellisen tilanteen yleinen epävarmuus.

Epävarmuudesta huolimatta rahaa käytettiin vuonna 2012 vuotta 2006 enemmän kulutuksen pääryhmistä liikenteeseen sekä kulttuuriin ja vapaa-aikaan. Kulutusmenojen reaalinen kasvu kohdistui useimmissa sosioekonomisissa ryhmissä näihin kulutuseriin. Työttömien kotitalouksia lukuun ottamatta myös tietoliikenteeseen käytettiin enemmän rahaa kuin vuonna 2006. Asumisen ja elintarvikkeiden reaaliset kulutusmenot pysyivät vuoden 2006 tasolla.

Kotitalouksien kulutusmenot pääryhmittäin 2006 ja 2012 (vuoden 2012 hinnoin, euroa/kulutusyksikkö)

Kotitalouksien kulutusmenot pääryhmittäin 2006 ja 2012 (vuoden 2012 hinnoin, euroa/kulutusyksikkö)

Liikennemenojen kasvusta osa johtuu siitä, että ajoneuvojen huoltoa koskevaa kysymystä muutettiin vuonna 2012. Huoltokuluista saatiin paremmin tietoa kuin vuonna 2006. Tietoliikenteen kulutusmenojen kasvua selittävät älypuhelimiin siirtyminen ja nopeiden internetyhteyksien yleistyminen.

Kulttuuriin ja vapaa-aikaan käytetty nimellinen rahamäärä väheni useissa alaryhmissä, koska esimerkiksi AV- ja tietotekniikkalaitteet halpenivat kuuden vuoden jaksolla huomattavasti. Tämän pääryhmän alaeristä kotitaloudet kuluttivat vuotta 2006 enemmän mm. leluihin ja vapaa-ajan välineisiin, lemmikkieläimiin, tietokonepeleihin sekä maksullisiin tv-kanaviin. Sen sijaan kirjoja ja lehtiä ostettiin vuonna 2012 vähemmän kuin vuonna 2006.

Liikenteen, tietoliikenteen sekä kulttuurin ja vapaa-ajan kulutusmenot kasvoivat myös vuosien 2001 ja 2006 välillä, joten näyttää siltä, että kotitalouksien kulutusmieltymykset ovat olleet melko pysyviä koko 2000-luvun.


1) Kulutusyksiköt perustuvat niin kutsuttuun OECD:n modifioituun skaalaan. Kotitalouden ensimmäinen aikuinen on yksi kulutusyksikkö. Muut kotitalouden 14 vuotta täyttäneet henkilöt ovat kukin 0,5 kulutusyksikköä ja 0–13-vuotiaat lapset ovat kukin 0,3 kulutusyksikköä. Yhden aikuisen kotitalous on yksi kulutusyksikkö, kun taas kotitalous, johon kuuluu esimerkiksi puolisot ja yksi alle 14-vuotias lapsi, ovat yhteensä 1,8 kulutusyksikköä. Kulutusyksiköiden avulla laskettu kulutus huomioi kotitalouksien kokoerot ja mahdollistaa niiden vertailemisen keskenään.
2) Muut taloudet -ryhmään kuuluvat esimerkiksi omaa kotitaloutta hoitavien tai palkattomalla sairauslomalla olevien viitehenkilöiden kotitaloudet.

Lähde: Kotitalouksien kulutus 2012. Tilastokeskus

Lisätietoja: Juha Nurmela 09 1734 2548, Tarja Hatakka 09 1734 3553, kulutus.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (359,5 kt)

Katsaukset
Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Laatuselosteet

Päivitetty 30.12.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kotitalouksien kulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3533. 2012. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ktutk/2012/ktutk_2012_2013-12-30_tie_001_fi.html