Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

6. Itsemurhien määrässä kasvua edellisvuosista

Itsemurhien määrä on laskenut suhteellisen tasaisesti vuodesta 1990, jolloin Suomessa tehtiin itsemurhia yli 1 500. Miehillä itsemurhakuolleisuuden aleneminen on ollut selvempää kuin naisilla. Itsemurhiin kuolleiden määrä on kuitenkin kasvanut kahtena viime vuonna. Vuoden 2017 aikana itsemurhan teki 824 henkilöä, mikä on yli 30 itsemurhaa enemmän kuin edellisenä vuonna ja yli 90 enemmän kuin vuonna 2015. Viime vuosien itsemurhien määrän kasvusta huolimatta itsemurhakuolleisuus on kymmenessä vuodessa pienentynyt yli 20 prosenttia, miehillä 22 prosenttia ja naisilla 16 prosenttia.

Miehet tekevät itsemurhia edelleen huomattavasti enemmän kuin naiset. Kolme neljästä itsemurhan tehneestä oli miehiä. Vuonna 2017 itsemurhakuolleisuus eli itsemurhien määrä vuodessa 100 000 asukasta kohden oli 15, miehillä 22 ja naisilla 8 (kuvio 12).

Viimeisen kymmenen vuoden aikana itsemurhakuolleisuuden väheneminen on näkynyt selvimmin keski-ikäisillä. Sen sijaan nuorten alle 25-vuotiaiden itsemurhakuolleisuus ei ole samalla tavalla pienentynyt. Itsemurhan tehneiden keski-ikä oli vuonna 2017 naisilla 49 vuotta ja miehillä 46 vuotta.

Itsemurhat ovat keskeinen kuolemansyy nuorilla. Nuorten 15–24-vuotiaiden kuolemansyistä itsemurhien osuus oli yli kolmannes. Itsemurhien osuus kuolemansyistä on nuorilla suuri osin siksi, että nuorten muu kuolleisuus on vähäistä. Alle 25-vuotiaita oli kaikista itsemurhan tehneistä hieman useampi kuin joka kymmenes.

Nuorten itsemurhakuolleisuus on Suomessa eurooppalaisittain verrattuna korkeaa. Eurostatin vuoden 2015 tilastojen mukaan nuorten 15–24-vuotiaiden itsemurhakuolleisuus oli Suomea korkeampi vain viidessä maassa EU-maassa. Sitä vastoin 65 vuotta täyttäneiden itsemurhakuolleisuus ei poikennut EU-maiden keskiarvosta.

Kuvio 12. Itsemurhakuolleisuus 1971–2017

Kuvio 12. Itsemurhakuolleisuus 1971–2017

Lähde: Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Airi Pajunen 029 551 3605, Jari Hellanto 029 551 3291, Kati Taskinen 029 551 3648, kuolemansyyt@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 17.12.2018

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5051. 2017, 6. Itsemurhien määrässä kasvua edellisvuosista . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ksyyt/2017/ksyyt_2017_2018-12-17_kat_006_fi.html