Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

7. Kätkytkuolemia noin kymmenen vuodessa

Suomen imeväisikäisten kuolleisuus on pienimpiä maailmassa. Vuonna 2012 kuoli imeväisiässä eli alle vuoden ikäisenä 141 lasta. Imeväiskuolleisuus oli 2,4 tuhatta elävänä syntynyttä lasta kohden. Yleisimmät alle yksivuotiaiden kuolemansyyt olivat perinataalisyyt ja synnynnäiset epämuodostumat (taulukko 3). Tartuntataudit, tapaturmat ja väkivalta ovat kuolemansyynä harvinaisia alle yksivuotiailla.

Kuolleena syntyneitä oli yhtä paljon kuin viime vuonna eli 161. Perinataalikuolleisuus (kuolleena syntyneet sekä ensimmäisen viikon aikana kuolleet) oli 3,9 lasta tuhatta syntynyttä kohden. Ensimmäisen elinvuoden aikana kuolleista lapsista noin puolet menehtyi ensimmäisen elinviikon aikana eli varhaisneonataalikaudella ja 60 prosenttia neljän ensimmäisen elinviikon aikana eli neonataalikaudella. Neonataalikauden jälkeisen kuolleisuuden tärkeimmät syyt ovat synnynnäiset epämuodostumat ja kätkytkuolemat. Vuonna 2012 tapahtui12 kätkytkuolemaa. Kätkytkuolemia esiintyy yleensä yli kuukauden ikäisillä vauvoilla.

1–14-vuotiaiden lasten kuolleisuus on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana puolittunut. Lasten kuolemia oli 98 vuonna 2012. Tämä vastaa noin 12 kuolemaa 100 000 henkeä kohden. 1–14-vuotiaiden yleisin kuolemansyy oli tapaturma ja toiseksi yleisin kasvaimet.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana äitiyskuolemia on ollut yleensä 1-7 vuodessa. Vuosi 2011 oli ensimmäinen vuosi kuolemansyytilaston historiassa, jolloin ei ollut yhtään äitiyskuolemaa. Vuonna 2012 tapahtui kaksi äitiyskuolemaa, eli äitiyskuolleisuus oli 3,4 kuollutta 100 000 elävänä syntynyttä kohden.

Lisätietoa kuolleisuudesta imeväis- ja perinataalikaudella on liitetaulukossa 3.

Kuvio 10. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 1992-2012

Kuvio 10. Kuolleisuus imeväis- ja perinataalikaudella 1992-2012

Taulukko 3. Alle 1-vuotiaana kuolleiden kuolemansyyt 2002, 2009 ja 2012

  2002 2009 2012
Kuolleita yhteensä 165 160 141
Eräät perinataalikauden aikana alkaneet tilat (P00–P96) 75 74 51
Synnynäiset epämuodostumat ja kromosomipoikkeavuudet (Q00–Q99) 51 52 43
Kätkytkuolemat (R95) 13 15 12
Hengitys- ja verenkiertoelinten sairaudet (J00–J99, I00–I99) 4 5 7
Umpieritys-, ravitsemus- ja aineenvaihduntasairaudet (E00–E90) 0 5 5
Muut sairaudet ja tuntemattomat 17 4 19
Tapaturma ja väkivalta (V01–X44, X46–Y89) 5 5 4

Lähde: Kuolemansyytilasto, Tilastokeskus

Lisätietoja: Airi Pajunen 09 1734 3605, Kati Taskinen 09 1734 3297, kuolemansyyt@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala


Päivitetty 30.12.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuolemansyyt [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-5051. 2012, 7. Kätkytkuolemia noin kymmenen vuodessa . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ksyyt/2012/ksyyt_2012_2013-12-30_kat_007_fi.html