Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Konkurssit 2019, lokakuu

Julkaistu: 18.5.2016

Konkurssien määrä lähes edellisvuoden tasolla tammi–huhtikuussa 2016

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi–huhtikuussa 2016 pantiin vireille 896 konkurssia, mikä on 20 konkurssia (2,2 prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilökunnan määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 4 591, mikä on 416 henkilöä (10,0 prosenttia) enemmän kuin edellisvuonna.

Vireille pannut konkurssit tammi—huhtikuussa 2012–2016

Vireille pannut konkurssit tammi—huhtikuussa 2012–2016

Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi tammi–huhtikuussa rakentamisen, kaupan, kuljetuksen ja varastoinnin sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnan päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkurssit kasvoivat kaupan päätoimialalla. Alalla pantiin vireille 192 konkurssia, mikä on 13 konkurssia (7,3 prosenttia) enemmän kuin edellisvuonna.

Konkurssien määrä väheni maa-, metsä- ja kalatalouden, teollisuuden ja kaivostoiminnan sekä muiden palveluiden päätoimialoilla. Konkurssit vähenivät lukumääräisesti yhtä paljon teollisuuden ja kaivostoiminnan sekä muiden palveluiden päätoimialoilla. Teollisuuden ja kaivostoiminnan päätoimialalla pantiin tammi–huhtikuussa vireille 97 konkurssia, mikä on 19 konkurssia (16,4 prosenttia) vähemmän kuin edellisvuonna. Muiden palveluiden päätoimialalla pantiin vireille 238 konkurssia, niin ikään 19 konkurssia (7,4 prosenttia) vähemmän kuin edellisvuonna. Muiden palveluiden päätoimiala käsittää mm. informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan, kiinteistöalan toiminnan, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan, hallinto- ja tukipalvelut, koulutuspalvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä taide-, viihde- ja virkistystoiminnan.

Vireille pannuilla konkursseilla tarkoitetaan kalenterivuoden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä, yhteisöjä tai luonnollisia henkilöitä. Konkurssin vireilletulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan konkurssiin "menemistä" sanan varsinaisessa merkityksessä. Konkurssi oikeudenkäyntinä on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

Konkurssiin haetut yritykset ja niiden henkilökunnan määrä toimialan (TOL 2008) mukaan tammi-huhtikuussa 2016 ja 2015

Toimiala Konkurssit tammi-huhtikuussa 2016 Konkurssit tammi-huhtikuussa 2015 Henkilökunnan määrä tammi-huhtikuussa 2016 Henkilökunnan määrä tammi-huhtikuussa 2015
Maa-, metsä- ja kalatalous 25 28 57 90
Teollisuus ja kaivostoiminta 97 116 976 1 002
Rakentaminen 196 193 1 111 1 057
Kauppa 192 179 610 491
Kuljetus ja varastointi 64 62 356 269
Majoitus- ja ravitsemistoiminta 74 72 340 365
Muut palvelut 238 257 1 131 892
Toimiala tuntematon 10 9 10 9
YHTEENSÄ 896 916 4 591 4 175

Lähde: Konkurssit 2016, huhtikuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Sami Fredriksson 029 551 2696, oikeus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma

Julkaisu pdf-muodossa (223,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 18.05.2016

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Konkurssit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4424. huhtikuu 2016. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 6.12.2019].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/konk/2016/04/konk_2016_04_2016-05-18_tie_001_fi.html