Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu

Tuorein julkaisu: Konkurssit 2016, huhtikuu

Julkaistu: 8.8.2013

Konkurssien määrä kasvoi alkuvuoden aikana 3,6 prosenttia edellisvuodesta

Tilastokeskuksen tietojen mukaan tammi-kesäkuussa 2013 pantiin vireille 1 628 konkurssia, mikä on 57 konkurssia (3,6 prosenttia) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Henkilökunnan määrä kaikissa konkurssiin haetuissa yrityksissä oli kaikkiaan 8 203, mikä on puolestaan 850 henkilöä (11,6 prosenttia) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Vireille pannut konkurssit tammi-kesäkuussa 2004–2013

Vireille pannut konkurssit tammi-kesäkuussa 2004–2013

Vireille pantujen konkurssien määrä kasvoi tammi-kesäkuussa maa-, metsä- ja kalatalouden, kaupan, kuljetuksen ja varastoinnin, majoitus- ja ravitsemistoiminnan sekä muiden palveluiden päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkurssit lisääntyivät muiden palveluiden päätoimialalla. Alalla pantiin vireille 447 konkurssia, mikä on 35 konkurssia (8,5 prosenttia) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Muiden palveluiden päätoimiala käsittää mm. informaatio- ja viestintäpalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan, kiinteistöalan toiminnan, ammatillisen, tieteellisen ja teknisen toiminnan, hallinto- ja tukipalvelut, koulutuspalvelut, terveys- ja sosiaalipalvelut sekä taide-, viihde- ja virkistystoiminnan. Muiden palveluiden päätoimialalla vireille pannuista konkursseista eniten, 134 konkurssia (30,0 prosenttia), lukeutui ammatilliseen, tieteelliseen ja tekniseen toimintaan, joka sisältää mm. lakiasiain- ja laskentatoimen palvelut, liikkeenjohdon konsultoinnin, arkkitehti- ja insinööripalvelut, mainostoiminnan ja markkinointitutkimukset sekä muut erikoistuneet palvelut liike-elämälle.

Toiseksi eniten muiden palveluiden konkursseista pantiin vireille hallinto- ja tukipalvelutoiminnan alalla, yhteensä 110 konkurssia (24,6 prosenttia). Hallinto- ja tukipalvelutoiminnan alalla vireille pannuista konkursseista 57 (51,8 prosenttia) eli yli puolet kuului kiinteistön- ja maisemanhoidon alalle.

Vireille pantujen konkurssien määrä väheni teollisuuden ja kaivostoiminnan sekä rakentamisen päätoimialoilla. Lukumääräisesti eniten konkurssit vähenivät rakentamisen päätoimialalla. Alalla pantiin tammi-kesäkuussa vireille 379 konkurssia, mikä on 41 konkurssia (9,8 prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin.

Vireille pannuilla konkursseilla tarkoitetaan kalenterivuoden aikana konkurssiin haettuja yrityksiä, yhteisöjä tai luonnollisia henkilöitä. Konkurssin vireilletulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan konkurssiin "menemistä" sanan varsinaisessa merkityksessä. Konkurssi oikeudenkäyntinä on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

Konkurssiin haetut yritykset ja yritysten henkilökunnan määrä toimialan (TOL 2008) mukaan tammi-kesäkuussa 2013 ja 2012

Toimiala Konkurssit tammi-kesäkuussa 2013 Konkurssit tammi-kesäkuussa 2012 Henkilökunnan määrä tammi-kesäkuussa 2013 Henkilökunnan määrä tammi-kesäkuussa 2012
Maa- metsä- ja kalatalous 42 31 141 89
Teollisuus ja kaivostoiminta 179 189 1 777 1 932
Rakentaminen 379 420 2 068 1 798
Kauppa 291 281 824 768
Kuljetus ja varastointi 144 131 925 821
Majoitus- ja ravitsemistoiminta 121 102 540 405
Muut palvelut 447 412 1 903 1 535
Toimiala tuntematon 25 5 25 5
YHTEENSÄ 1 628 1 571 8 203 7 353

Lähde: Konkurssit 2013, kesäkuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Miska Simanainen 09 1734 3788, oikeus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Julkaisu pdf-muodossa (229,2 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 8.8.2013

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Konkurssit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-4424. kesäkuu 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 30.5.2016].
Saantitapa: http://www.stat.fi/til/konk/2013/06/konk_2013_06_2013-08-08_tie_001_fi.html

Jaa