Tämän tilaston uudet tiedot julkaistaan Rakennukset ja kesämökit -tilaston sivuilla.

Julkaistu: 17.6.2005

Suomessa 469 400 kesämökkiä

Suomessa oli kesämökkejä viime vuoden lopussa 469 364. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2004 uusia mökkejä valmistui 4 164 kappaletta eli hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kesämökkirakentaminen on vähentynyt jatkuvasti 1990-luvun alkuvuosien rakennusvauhtiin verrattuna. Kun 1990-luvun alussa valmistui vuosittain noin 8 000 uutta kesämökkiä, niin viime vuosina määrä on ollut noin puolet tästä. Maakunnista vapaa-ajan asuinrakennuksia valmistui eniten Etelä-Savoon (411 kappaletta), Varsinais-Suomeen (404 kappaletta) ja Lappiin (369 kappaletta).

Kaiken kaikkiaan eniten kesämökkejä yksittäisistä kunnista on Kuusamossa, noin 6 100. Seuraavaksi eniten mökkejä on Kuopiossa, Tammisaaressa, Mäntyharjulla ja Mikkelissä. Maakunnista eniten mökkejä on Varsinais-Suomessa, 46 800. Myös Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa mökkejä on yli 40 000.

Uusien, vuonna 2004 valmistuneiden, kesämökkien omistajien keski-ikä on 52 vuotta, kun kaikkien mökinomistajien keski-ikä on 59 vuotta. Alle 40-vuotiaita mökinomistajia on vain 8 prosenttia kaikista mökinomistajista.

Kesämökkitilastot perustuvat Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmän rakennuksia ja rakennuslupia koskeviin tietoihin, joita ylläpidetään kuntien rakennusvalvontaviranomaisten rakennushankeilmoituksilla sekä määräaikaistarkistuksilla.

Eniten kesämökkejä kunnittain 31.12.2004

Kunta  (kuntajako 1.1.2005 mukainen*)               Kesämökkien
määrä
Kuusamo 6 067
Kuopio* 5 137
Tammisaari 4 890
Mäntyharju 4 559
Mikkeli 4 549
Rovaniemen mlk 3 771
Uusikaupunki 3 708
Asikkala 3 698
Kangasniemi 3 528
Kangasala* 3 507
Pori 3 507
Sysmä 3 477
Mustasaari 3 474
Porvoo 3 440
Tampere 3 439

Lähde: Kesämökit 2004. Tilastokeskus

Lisätietoja: Arja Tiihonen (09) 1734 3272, Marja Hermiö (09) 1734 3211, asuminen.tilasto@tilastokeskus.fi

Taulukot

Tietokantataulukot

Kesämökit


Päivitetty 17.6.2005

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kesämökit [verkkojulkaisu].
2004. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.5.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/kmok/2004/kmok_2004_2005-06-17_tie_001.html.

Linkkipolku

Olet sivulla: Etusivu > Tilastot > Asuminen > Kesämökit > 2004 > Suomessa 469 400 kesämökkiä

Navigointi

Tilastot

Asuminen

Kesämökit

Linkki rss-syötteeseen

På svenska In English Tulostusversio
Hakemisto| Sivukartta| Palaute| Yhteystiedot
Förstasidan| Home
Etusivu Tilastot Tietoa tilastoista Tiedonkeruut Tuotteet ja palvelut Ajankohtaista Tilastokeskus

Haku

Tilastokeskus
Tilastokeskus PalloVaihde (09) 17 341 PalloYhteystiedot PalloTekijänoikeudet ja käyttöehdot PalloPalaute