Tästä tilastosta on olemassa uudempi julkaisu
Tuorein julkaisu: Kuluttajahintaindeksi 2012, huhtikuu
Julkaistu: 14.12.2005
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintojen vuosimuutos eli inflaatio oli marraskuussa 0,9 prosenttia. Lokakuussa se oli 0,8 prosenttia.
Vaikka polttonesteet marraskuussa edelleen halpenivat, ne olivat kuitenkin niin paljon kalliimpia viime vuoden marraskuuhun verrattuna, että se nosti kuluttajahintoja vuodessa 0,4 prosenttiyksikköä. Ravintolahinnat ja vuokrat nousivat niin ikään viime vuodesta. Inflaatioon vaikutti myös kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluiden sekä asuntojen kallistuminen. Kuluttajahintojen nousua puolestaan hillitsivät puhelumaksujen, vihannesten ja henkilöautojen halpeneminen sekä korkojen lasku.
Lokakuusta marraskuuhun kuluttajahinnat laskivat 0,3 prosenttia. Lasku johtui suurimmaksi osaksi polttonesteiden halpenemisesta.
Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten noin 50 000 hintatietoa 492 hyödykkeestä noin 3 000 liikkeestä aina kuukauden puolivälissä. Lisäksi noin 1 000 hintatietoa kerätään keskitetysti.
Kuluttajahintojen vuosimuutos 1/2001 - 11/2005

Indeksin pisteluvut saat tästä: Kuluttajahintaindeksi 2000=100
Kuluttajahintaindeksin hyödykekori ja painorakenne uudistetaan vastaamaan vuoden 2005 kulutusrakennetta. Ensimmäinen uusi indeksi, kuluttajahintaindeksi 2005=100, tammikuulta 2006 julkaistaan 17. helmikuuta 2006.
Lähde: Kuluttajahintaindeksi 2005, marraskuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Juhani Pekkarinen (09) 1734 3476, Mari Ylä-Jarkko (09) 1734 3310, Timo Koskimäki (09) 1734 3479, khi.tilastokeskus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Kari Molnar
Päivitetty 14.12.2005
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu].
ISSN=1796-3524. marraskuu 2005. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 27.5.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/khi/2005/11/khi_2005_11_2005-12-14_tie_001.html.
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |