Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Laatuseloste: Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut

1. Tilastotietojen relevanssi

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut -tilasto kuvaa pääasiassa hallintolainkäyttöasioita asian ja ratkaisun laadun mukaan, ratkaisuun kulunutta aikaa, jutun prosessuaalista laatua sekä viranomaisia, joiden ratkaisuun on haettu muutosta.

Suomen perustuslain mukaan korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Yleinen muutoksenhakuoikeus hallintopäätöksiin ja niiden lainmukaisuuden tutkiminen on säännelty nykyisin hallintolainkäyttölaissa.

Alempia hallintotuomioistuimia ovat alueelliset hallinto-oikeudet. Suurin osa korkeimman hallinto-oikeuden käsittelemistä asioista koskee alueellisten hallinto-oikeuksien päätöksistä tehtyjä valituksia. Joidenkin hallintoviranomaisten päätöksistä voidaan kuitenkin valittaa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valtioneuvoston ja ministeriön päätöksistä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta vain sillä perusteella, että päätös on lainvastainen. Myös eräiden lautakuntien päätöksiin haetaan muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Tällaisia lautakuntia ovat maaseutuelinkeinojen valituslautakunta sekä patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakunta. Korkeimmalta hallinto-oikeudelta haetaan muutosta myös keskusverolautakunnan ja virkamieslautakunnan päätöksiin.

Valtaosassa korkeimman hallinto-oikeuden käsittelemistä asiaryhmistä ei ole valituslupajärjestelmää. Niissä asioissa asianosaisella on valitusoikeus ja korkein hallinto-oikeus antaa myös aineellisoikeudellisen asiaratkaisun. Hallintolainkäyttölaki on hallintotuomioistuinten prosessilaki. Asianosainen pystyy yleensä ajamaan asiaansa ilman asiamiestä, mikä helpottaa muutoksenhakua ja oikeusturvan saamista. Merkittävimmät asiaryhmät, joissa on ensin haettava valituslupaa, ovat verotusta koskevat asiat, ulkomaalaisasiat ja toimeentuloasiat. Rakennuslupaa, toimenpidelupaa ja katusuunnitelmaa koskevassa asiassa hallinto-oikeuden päätökseen, jolla valituksen kohteena ollutta viranomaisen päätöstä ei ole muutettu, saa hakea valittamalla muutosta, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.

Korkein hallinto-oikeus käsittelee valitusasioiden lisäksi myös hakemusasioita, joista suurin osa on lainvoiman saaneen tuomion purkuhakemuksia.

Asian käsittelyyn korkeimmassa hallinto-oikeudessa kulunut aika lasketaan saapumispäivästä ratkaisupäivään.

2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus

Tilasto perustuu kokonaisaineistoon. Tilaston perusaineisto on saatu automaattiseen tietojenkäsittelyyn perustuvasta oikeushallinnon ylläpitämästä korkeimman hallinto-oikeuden asianhallintajärjestelmästä.

3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus

Tilastossa ovat kaikki korkeimman hallinto-oikeuden vuoden aikana ratkaisemat valitus- ja hakemusasiat, jotka on kirjattu korkeimman hallinto-oikeuden asianhallintajärjestelmään. Tilaston perusaineistoa voidaan pitää hyvänä.

4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus

Tilaston perusaineisto poimitaan tilastovuotta seuraavan vuoden tammikuussa. Tulokset valmistuvat tilastovuotta seuraavan vuoden loppuun mennessä.

5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys

Tietoja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisemista asioista julkaistaan internetissä Tilastokeskuksen PX-Web StatFin -palvelussa Oikeus -aihealueella.

6. Tilastojen vertailukelpoisuus

Yleisten hallintotuomioistuinten yhteinen uusi nelinumeroinen hallintoasiain nimikkeistö otettiin käyttöön vuoden 2005 alussa. Korkeimman hallinto-oikeuden tilastossa vuodelta 2004 on kuitenkin jo käytetty uutta asianimikkeistöä. Aikaisempi kolminumeroinen asialuokitus on muuntokaavan avulla muutettu uutta nimikkeistöä vastaavaksi, jotta eri asiaryhmien vertailu aikaisempiin vuosiin olisi mahdollista. PX-Web StatFin -palvelussa oleva aikasarjataulukko vuosilta 1991-2010 on uuden hallintoasiain nimikkeistön mukainen.

PX-Web StatFin-taulukoihin lisättiin vuonna 2009 uusina nimikkeinä Sähkömarkkinat (7205) ja Muu arvonlisäveroa tai vakuutusmaksuveroa koskeva asia (8299). Vuonna 2010 lisättiin nimikkeet Ajoneuvojen siirtämistä koskeva asia (7515) ja Ennakkoratkaisu valmistevero- tai tulliasiassa (8403).

7. Yhtenäisyys

Tilasto sisältää kaikki vuoden aikana ratkaistut valitus- ja hakemusasiat.

Tilastossa asialuokituksena käytetty Hallintoasiain nimikkeistö on Tilastokeskuksen luokituspalvelussa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Viranomaisluokitukset ovat PX-Web StatFin -palvelussa Oikeus -aihealueelta.


Lähde: Oikeusolot, Tilastokeskus

Lisätietoja: Marja Kivimäki (09) 1734 3252, oikeus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 1.12.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-1271. 2010, Laatuseloste: Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 17.4.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/khaloikr/2010/khaloikr_2010_2011-12-01_laa_001_fi.html