Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 27.3.2009

Kuluttajien pessimismi väheni hieman maaliskuussa

Kuluttajien luottamus talouteen on hieman elpynyt, mutta on edelleen heikko. Kuluttajien luottamusindikaattori oli maaliskuussa -1,5, kun se oli helmi- ja tammikuussa -3,9. Alimmillaan joulukuussa luottamusindikaattori oli -6,5. Luottamus talouteen on ollut miinuksella viime lokakuusta lähtien ja sitä ennen 1990-luvun alun lamavuosina. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 2. - 19. maaliskuuta 1 494 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattorin kaikki neljä osatekijää kohenivat hieman maaliskuussa edelliskuuhun verrattuna. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä olivat kuitenkin edelleen synkät. Lisäksi työttömyyden osumista myös omalle kohdalle pelättiin maaliskuussa yhä laajemmin. Kuluttajat arvioivat toisaalta säästämismahdollisuutensa erinomaisiksi ja oman talouden suhteen riitti hieman optimismia. Maaliskuussa ajankohtaa pidettiin entistä otollisempana lainanotolle.

Kuluttajien näkemykset taloudesta maaliskuussa 2009, saldolukuja*

  Keskiarvo
10/95-
Maksimi
10/95-
Minimi
10/95-
Maaliskuu
 2008
Helmikuu
2009
Maaliskuu
2009
Tilanne**
Kuluttajien luottamusindikaattori 13,1 21,8 -6,5 12,9 -3,9 -1,5 - -
Indikaattorin osatekijät:              
Oma taloudellinen tilanne
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
9,2 14,1 2,3 9,8 3,0 3,4 - -
Kotitalouden säästämismahdollisuudet
seuraavan 12 kk:n aikana
35,9 52,0 10,9 49,0 45,1 50,3 ++
Suomen taloudellinen tilanne
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
3,9 21,7 -27,1 -10,5 -14,4 -13,6 - -
Työttömyys Suomessa
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
3,5 27,6 -51,1 3,2 -49,4 -46,1 - -
Muut:              
Inflaatio
12 kk:n kuluttua, prosenttia
2,1 4,6 0,7 3,6 1,8 1,8  
Oma työttömyyden uhka
haastatteluhetkellä
2,9 7,6 -18,8 6,1 -14,6 -18,8 - -
Kotitalouden rahatilanne
haastatteluhetkellä
26,5 35,1 14,7 32,1 30,9 33,5 ++
Ajankohdan otollisuus
kestotavaroiden ostamiselle
19,9 37,7 -14,2 24,2 28,6 25,5 +
Ajankohdan otollisuus
säästämiselle
10,9 36,8 -19,6 31,0 6,7 9,4 -
Ajankohdan otollisuus
lainanotolle
18,1 42,0 -47,1 3,7 2,3 7,6 -
* Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja 100:n välillä - mitä korkeampi lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.
** ++ Tilanne hyvin valoisa, + Tilanne valoisa, - Tilanne heikko, - - Tilanne hyvin heikko. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.

Maaliskuussa 25 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 45 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 17 ja 36 prosenttia. Oman taloutensa kohentumiseen luotti maaliskuussa 20 prosenttia kuluttajista ja 14 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Vuosi sitten nämä osuudet olivat 30 ja 14 prosenttia.

Kuluttajista vain 7 prosenttia odotti maaliskuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 80 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 37 ja 30 prosenttia. Maaliskuussa vain 5 prosenttia työllisistä uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 31 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Vastaavat osuudet olivat helmikuussa 7 ja 28 prosenttia ja vuosi sitten 17 ja 11 prosenttia. Maaliskuussa 41 prosenttia työllisistä arvioi uhan pysyneen ennallaan ja 22 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.

Kuluttajat ennustivat maaliskuussa, että kuluttajahinnat nousevat 1,8 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Vastaava lukema oli korkeimmillaan viime kesäkuussa 4,6 prosenttia. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,1 prosenttia.

Maaliskuussa 57 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Vuosi sitten näin ajatteli 76 prosenttia kuluttajista. Kotitalouksista 68 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja peräti 82 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.

Lainan ottamisen arvioi maaliskuussa kannattavaksi 55 prosenttia kuluttajista. Alimmillaan lokakuussa osuus oli vain 13 prosenttia. Maaliskuussa 14 prosenttia kotitalouksista suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajista 55 prosenttia piti maaliskuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Vastaava osuus oli vuosi sitten 48 prosenttia ja alimmillaan viime lokakuussa 30 prosenttia. Monet kotitaloudet suunnittelivat maaliskuussa muun muassa harrastusvälineiden ja viihde-elektroniikan hankintaa seuraavan kuuden kuukauden aikana. Vuoden sisällä 15 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton ja 8 prosenttia asunnon. Vastaavat osuudet olivat viime vuoden maaliskuussa 18 ja 9 prosenttia.

Kuluttajien luottamusindikaattori 10/1995-3/2009

Kuluttajien mikro- ja makroindikaattorit 10/1995-3/2009*

* Mikroindikaattori on keskiarvo kolmesta saldoluvusta: oma talous ja talouden säästämismahdollisuudet 12 kk:n kuluttua sekä
talouden rahatilanne haastatteluhetkellä.
Makroindikaattori on keskiarvo kahdesta saldoluvusta: Suomen talous ja työttömyys 12 kk:n kuluttua.

Kuluttajien luottamusindikaattorin poikkeama maan keskiarvosta EU-maissa, helmikuu 2009*

* Laskettu kausitasoitetuista sarjoista. Keskiarvo: 10/1995-. Irlannin tieto puuttuu
Lähde: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results, February 2009
http://ec.europa.eu/economy_finance/db_indicators/db_indicators8650_en.htm

Lähde: Kuluttajabarometri 2009, maaliskuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo (09) 1734 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Kuluttajien luottamus 2009, maaliskuu (pdf 204.0 kB)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 27.3.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. maaliskuu 2009. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2009/03/kbar_2009_03_2009-03-27_tie_001.html