Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 29.10.2007

Kuluttajien inflaatio-odotus yli kolme prosenttia

Kuluttajien luottamus talouteen oli edelleen vahva lokakuussa. Luottamus on kuitenkin hieman hiipunut, sillä kuluttajien luottamusindikaattori oli lokakuussa 17,3, syyskuussa 18,5 ja elokuussa 20,3. Luottamus talouteen oli lokakuussa edelleen vahvempi kuin vuosi sitten ja pitkällä ajalla keskimäärin. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 19. lokakuuta 1 527 Suomessa asuvaa henkilöä.

Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä odotukset omasta taloudesta paranivat lokakuussa edelliskuuhun verrattuna. Muut osatekijät olivat ennallaan tai heikkenivät hieman. Omiin säästämismahdollisuuksiin ja työttömyyden vähenemiseen uskottiin edelleen hyvin vahvasti. Sen sijaan näkemykset Suomen taloudesta olivat heikot. Kuluttajat pitivät lokakuussa säästämistä erityisen kannattavana, päinvastoin kuin lainanottoa ja kestotavaroiden ostamista. inflaation ennakoitiin nopeutuvan selvästi tulevina kuukausina.

Kuluttajien näkemykset taloudesta lokakuussa 2007, saldolukuja*

  Keskiarvo
10/95-
Maksimi
10/95-
Minimi
10/95-
Lokakuu
 2006
Syyskuu
2007
Lokakuu
2007
Tilanne***
Kuluttajien luottamusindikaattori 13,9 21,8 3,5 14,9 18,5 17,3 +
Indikaattorin osatekijät:              
Oma taloudellinen tilanne
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
9,5 14,1 2,3 9,7 10,2 12,1 ++
Kotitalouden säästämismahdollisuudet
seuraavan 12 kk:n aikana
34,5 52,0 10,9 43,7 51,4 46,6 ++
Suomen taloudellinen tilanne
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
6,1 21,7 -14,0 0,9 -3,5 -4,1 - -
Työttömyys Suomessa
12 kk:n kuluttua verrattuna nykyiseen
5,7 27,6 -22,7 5,4 15,7 14,4 +
Muut:              
Inflaatio
12 kk:n kuluttua, prosenttia
2,0 3,3 0,7 2,3 3,1 3,3  
Oma työttömyyden uhka
haastatteluhetkellä**
4,2 7,2 0,8 1,4 5,3 5,4 +
Kotitalouden rahatilanne
haastatteluhetkellä
25,9 35,1 14,7 30,8 32,7 31,6 ++
Kestotavaroiden ostamisen edullisuus
haastatteluhetkellä
20,9 37,7 -2,1 21,9 12,3 10,9 - -
Säästämisen edullisuus
haastatteluhetkellä
8,9 35,4 -19,6 26,8 34,5 35,4 ++
Lainanoton edullisuus
haastatteluhetkellä
21,7 42,0 -13,5 17,2 -6,2 -3,3 - -
* Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus.
Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja 100:n välillä. Positiivinen lukema tarkoittaa optimistista ja negatiivinen pessimististä näkemystä taloudesta.
** Oma työttömyyden uhka kysytty vasta maaliskuusta 2004 lähtien.
*** ++ Tilanne hyvin valoisa, + Tilanne valoisa, - Tilanne heikko, - - Tilanne hyvin heikko.

Lokakuussa 21 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista 28 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 22 ja 20 prosenttia. Oman taloutensa kohentumiseen luotti lokakuussa 31 prosenttia kuluttajista ja vain 11 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa.

Kuluttajista 47 prosenttia odotti lokakuussa, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja 18 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat vuosi sitten 38 ja 26 prosenttia. Työllisistä 14 prosenttia uskoi lokakuussa työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 9 prosenttia puolestaan arvioi uhan kasvaneen.

Kuluttajat ennustivat lokakuussa, että kuluttajahinnat nousevat 3,3 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotus oli näin vuosien 1995-2007 korkein. Inflaatio-odotuksen pitkän ajan keskiarvo on 2,0 prosenttia.

Lokakuussa - parin viime kuun tapaan - ennätykselliset 79 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Vuosi sitten näin ajatteli 72 prosenttia kuluttajista. Kotitalouksista 65 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja 78 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana. Eniten säästetään pahanpäivän varalle, lomamatkaa varten tai velanhoitoon. Suosituimpia sijoituskohteita pankkitilien jälkeen ovat erilaiset sijoitusrahastot.

Lainan ottamisen arvioi lokakuussa kannattavaksi 46 prosenttia kuluttajista. Vastaava osuus oli vuosi sitten 64 prosenttia. Kotitalouksista 13 prosenttia suunnitteli kuitenkin ottavansa lainaa vuoden sisällä.

Kuluttajista 40 prosenttia piti lokakuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Vastaava osuus oli vuosi sitten 44 prosenttia. Monilla kotitalouksilla oli aikeita käyttää rahaa muun muassa kodin sisustukseen tai matkailuun seuraavan kuuden kuukauden aikana. Viihde-elektroniikan ostoaikeet ovat vähentyneet, mutta digisovittimen hankintaa mietti lokakuussa 25 prosenttia kotitalouksista. Suurimmat hankinnat kiinnostivat lokakuussa paljon, sillä vuoden sisällä 19 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton ja 10 prosenttia asunnon.

Kuluttajien luottamusindikaattori 10/1995-10/2007

Talouden mikro- ja makroindikaattorit 10/1995-10/2007*

* Mikroindikaattori on keskiarvo kolmesta saldoluvusta: oma talous ja talouden säästämismahdollisuudet 12 kk:n kuluttua sekä
talouden rahatilanne haastatteluhetkellä.
Makroindikaattori on keskiarvo kahdesta saldoluvusta: Suomen talous ja työttömyys 12 kk:n kuluttua.

Kuluttajien luottamusindikaattori EU-maissa, syyskuu 2007
Indikaattorin poikkeama maan keskiarvosta 10/1995-9/2007*

* Laskettu kausitasoitetuista sarjoista
Lähde: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results, September 2007
http://europa.eu.int/comm/economy_finance/indicators/businessandconsumersurveys_en.htm

Lähde: Kuluttajabarometri 2007, lokakuu. Tilastokeskus

Lisätietoja: Pertti Kangassalo (09) 1734 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 29.10.2007

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. lokakuu 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2007/10/kbar_2007_10_2007-10-29_tie_001.html