Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 11.5.2009

Joukkoviestintämarkkinat 2008 - ennakkotiedot

Joukkoviestintämarkkinoiden arvo kasvoi kolme prosenttia vuonna 2008. Nopeinta kasvu oli edellisen vuoden tapaan internetissä (+34 %) ja televisiossa (+9 %). Kokonaisuutena sähköisen viestinnän markkinakasvu oli 12 prosenttia. Graafisessa viestinnässä kasvu jäi nollatasolle, ja tallenteissakin kasvu jäi noin kahteen prosenttiin.

Sähköisen joukkoviestinnän osuus joukkoviestintämarkkinoista kasvoi kahdella prosenttiyksiköllä ja graafisen joukkoviestinnän osuus vastaavasti supistui kahdella prosenttiyksiköllä.

Televisiotoiminnassa maksullisten kanavien tilaustuotot eri jakeluteissä (terrestriaali + kaapeli + satelliitti) ovat kolminkertaistuneet vuodesta 2005. Toisaalta maksutelevisiotalouksien määrä näytti vuoden 2008 aikana vakiintuneen noin 600 000 tilaajatalouteen. Kuluttajat käyttivät maksutelevisiopalveluihin noin 190-200 miljoonaa euroa eli lähes yhtä paljon kuin videotallenteisiin ja elokuvalippuihin yhteensä.

Televisiomainonta kasvoi TNS Gallupin mukaan vain hieman yli 2 prosenttia. Julkisen palvelun Yleisradiolle menevät tv-lupamaksutuotot eivät juuri kasvaneet edellisestä vuodesta lupamaksujen tasokorotuksesta huolimatta, sillä tv-luvan maksajien joukko harveni edelleen noin 30 000 taloudella.

Internetissä kasvu oli nopeinta hakusanamainonnassa ja sähköisissä hakemistoissa, joiden mainostulot kasvoivat 45 prosenttia.

Taulukko 1. Joukkoviestintämarkkinat Suomessa 2007 - 2008


2007 2007 2008 2008 Muutos %
Milj. € % Milj. € % 2007-08
Päivälehdet (7-4 päiväiset) 1 061 24,7 1 065 24,1 0,4
Muut sanomalehdet (3 - 1-päiväiset) 127 3,0 130 2,9 2,0
Ilmaislehdet 103 2,4 100 2,3 -2,7
Aikakauslehdet 752 17,5 760 17,2 1,1
Kirjat* 564 13,2 555 12,6 -1,7
Mainospainotuotteet 350 8,2 350 7,9 0,0
Graafinen joukkoviestintä yhteensä 2 958 69,0 2 960 67,0 0,1
Televisio (T+C+S)** 860 20,1 938 21,2 9,1
Radio 49 1,2 53 1,2 7,1
Internet 118 2,8 158 3,6 33,9
Sähköinen viestintä yhteensä 1 027 24,0 1 149 26,0 11,8
Äänitteet 100 2,3 98 2,2 -2,0
Video (DVD & VHS) 150 3,5 153 3,5 2,0
Elokuvateatterit 53 1,2 58 1,3 8,5
Tallenneviestintä yhteensä 303 7,1 309 7,0 1,8
Koko joukkoviestintä 4 288 100 4 418 100 3,0
* Sisältää myös SKY:n jäsenten off-line multimediatellenteiden (CD-rom ym.) myynnin.
** Sisältää myös julkisen palvelun radiotoiminnan.
Lähde: Tilastokeskus, Joukkoviestintä- ja kulttuuritilastot

Graafisessa viestinnässä sanoma- ja aikakauslehtien myynnin kasvuluvut jäivät vaatimattomiksi. Vuoden 2008 marraskuussa alkanut mainonnan jyrkkä lasku heijastui jo koko vuoden markkinakasvulukuihin. Päivälehtien tuottojen kasvu jäi vain noin puoleen prosenttiin ja aikakauslehtien tuotot kasvoivat vain yhdellä prosentilla. Kirjojen kuluttajahintainen myynti laski parisen prosenttia. Lukion oppikirjojen myynti laski toistakymmentä prosenttia.

Kuvatallenteiden kasvu oli vaatimatonta. Videotallenteiden pieni kasvu tuli teräväpiirtotasoisten Blu-ray tallenteiden myynnistä. Niitä myytiin noin viiden miljoonan euron arvosta.

Edellä esitetyt laskelmat joukkoviestintämarkkinoista ovat loppukäyttäjätasoisia: esimerkiksi sanomalehtimarkkinoiden kokoa kuvaava luku muodostuu lehtien vähittäishintaisesta tilaus- ja irtonumeromyynnistä sekä mainostuloista. Luvuista on eliminoitu päällekkäisten erien kertautuminen. Luvut sisältävät kotimaisen tuotannon ja tuonnin, mutta eivät vientiä.

Lähde: Joukkoviestintä- ja kulttuuritilastot. Tilastokeskus

Lisätietoja: Tuomo Sauri (09) 1734 3449, joukkoviestimet.tilastokeskus@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.


Päivitetty 7.5.2009

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Joukkoviestintä [verkkojulkaisu].
ISSN=2323-6329. 2008. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/jvie/2008/jvie_2008_2009-05-11_tie_001.html