Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 9.1.2019

Yhdyskuntajätteiden määrä ei ole kasvanut paljoakaan ja hyödyntäminen on korvannut kaatopaikkasijoittamisen

Korjauttu 11.1.2019. Korjatut kohdat on merkitty punaisella.

Vuonna 2017 yhdyskuntajätteiden kokonaismäärä oli 2 811 589 tonnia. Määrä on pysynyt samalla tasolla kuin muutamana edellisenä vuonna.

Yhdyskuntajätteiden sijoittamista kaatopaikoille on vähennetty voimakkaasti viime vuosina vallinneen suuntauksen mukaan. Vuonna 2017 enää noin prosentti yhdyskuntajätteestä sijoitettiin kaatopaikoille. Tilalle on tullut jätteiden hyödyntäminen: aiemmin kaatopaikalle sijoitetun jätteen hyödyntämisestä kilpailevat sekä energiantuotanto että materiaalina hyödyntäminen. Yhdyskuntajätteen energiana hyödyntäminen on ollut viime vuosina vallitsevin hyödyntämistapa.

Yhdyskuntajätteiden määrä käsittelytavoittain vuosina 2003–2017 (Korjattu 11.1.2019)

Yhdyskuntajätteiden määrä käsittelytavoittain vuosina 2003–2017 (Korjattu 11.1.2019)

Yhdyskuntajätteen käyttäminen polttoaineena taajamien kaukolämmön tuotannossa on vakiintunut ja sen rooli siinä on kasvanut. Energiahyödynnettyjen yhdyskuntajätteiden sisältämät eloperäiset jakeet hillitsevät myös kasvihuonekaasupäästöjä, mikäli niillä korvataan fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Erilliskerättyjen yhdyskuntajätteiden määrä kasvanut

Yhdyskuntajätteitä on päätynyt hieman aiempaa vähemmän materiaalikohtaiseen erilliskeräykseen ja sitä kautta kierrätykseen. Kuitenkin myös energiahyödyntämistä varten kerätään ja erotellaan muusta yhdyskuntajätteestä erilleen muovi, puu- ja paperi- sekä kartonkipitoisia sekajakeita. Jos lasketaan yhteen kierrättämistä sekä energiahyödyntämistä varten erilliskerätyt tai erotellut jätejakeet, niin sekajätteestä hyödynnettäväksi eroteltujen jätteiden määrä on kasvanut.

Vuonna 2017 yhdyskuntajätteistä hyödynnettiin noin 99 prosenttia, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Materiaalihyödyntämisen osuus laski 41 prosenttiin, mutta energiahyödyntämisen osuus kasvoi 58 prosenttiin. Erityisesti kuitupakkausten ja muun keräyskuidun materiaalihyödyntämisaste on korkea. Biojätteestä suuri osa kompostoidaan tai mädätetään, yhteensä noin 370000 tonnia. Mädätysjäännös käytetään maanparannusaineena tai viherrakentamisessa, kuten kompostimultakin.

Yhdyskuntajätteiden kokonaismäärä asukasta kohti vakiintunut

Yhdyskuntajätteiden määrän kasvu on viime vuosina tasaantunut, määrän vaihdellessa 2,7 ja 2,8 miljoonan tonnin välillä. Asukasta kohti laskettuna määrä on vakiintunut noin viiteensataan kiloon vuodessa. Vuonna 2017 suhde kasvoi muutaman kilon edellisestä vuodesta, ollen 510 kiloa asukasta kohti.


Lähde: Jätetilasto - Yhdyskuntajätteet 2017, Tilastokeskus

Lisätietoja: Juha Espo 029 551 3463, Johanna Pakarinen 029-5513313, ymparistotilinpito@stat.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen

Julkaisu pdf-muodossa (217,1 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 9.1.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Jätetilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3339. Yhdyskuntajätteet 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/jate/2017/13/jate_2017_13_2019-01-09_tie_001_fi.html