Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

1. Äänestäneet europarlamenttivaaleissa 2019

Tässä katsauksessa tarkastellaan europarlamenttivaaleissa 2019 äänioikeutettuja ja äänestäneitä eri taustatekijöiden mukaan. Tiedot äänioikeutetuista ja äänestäneistä on saatu oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän äänioikeusrekisteristä. Yksilötason taustatiedot perustuvat Tilastokeskuksen aineistoihin, muun muassa väestö-, työssäkäynti- ja perhetilastoon sekä tutkintorekisteriin. Tarkastelun kohteena olevat ryhmät ovat yhtäältä vaaleissa äänioikeutetut ja ennakkoon äänestäneet koko maassa, toisaalta äänioikeutetut ja äänestäneet sellaisilla äänestysalueilla, joilla oli käytössä sähköinen äänioikeusrekisteri vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa.

Sähköinen äänioikeusrekisteri mahdollistaa äänestysaktiivisuuden tarkastelun myös vaalipäivän äänien osalta. Tämä tieto antaa täydellisen kuvan äänestysaktiivisuudesta, sillä sen avulla voidaan huomioida luotettavasti myös äänestämättä jättäneet. Tämä ei ole mahdollista vain ennakkoon äänestäneet sisältävän aineiston kohdalla. Tässä katsauksessa viitataan ennakkoon äänestäneillä kaikkiin koko maassa ennakkoon äänestäneisiin ja kaikilla äänestäneillä em. alueilla asuneisiin vaalipäivänä ja ennakkoon äänestäneisiin äänioikeutettuihin.

Katsauksessa esitetyt tiedot kaikista äänestäneistä eivät kata koko maata tai kaikkia äänioikeutettuja. Kaikilla äänestäneillä viitataankin tässä katsauksessa äänestystapahtumaan niillä alueilla, joilta tieto oli saatavissa. Tässä katsauksessa esitettyjä tietoja ei ole muokattu mitenkään, esim. painottamalla aineistoa taustatekijöiden perusteella, vaan jakaumat esitetään sellaisina kuin ne aineistossa ovat. Toisin sanoen, kaikista äänestäneistä alueilla esitetyt tiedot koskevat niitä kuntia, äänestysalueita ja äänioikeutettuja, joista tieto oli saatavilla.

Analyysin aineisto

Analyyseissä on mukana kaksi toisistaan erillistä, mutta osittain päällekkäistä äänestäjäryhmää. Katsauksen tekstissä, taulukoissa ja kuvioissa käytetään näistä äänestäjäryhmistä seuraavia termejä:

  1. Ennakkoon äänestäneet , joka kattaa kaikki europarlamenttivaaleissa ennakolta äänestäneet koko maassa;

  2. Kaikki äänestäneet alueilla , joka kattaa sekä ennakkoon että vaalipäivänä äänestäneet (s.o. kaikki äänestäneet) niillä äänestysalueilla, joilla oli käytössä sähköinen äänioikeusrekisteri.

Katsauksessa käytetyt äänestäjäryhmät eivät ole toisensa poissulkevia. Koko maan ennakkoon äänestäneet sisältää myös em. alueilla ennakkoon äänestäneet äänioikeutetut. Kaikki äänestäneet alueilla kattaa myös kaikki ko. alueilla asuneet ennakolta äänestäneet. Näin ollen ryhmä ”ennakkoon äänestäneet” kuvaa nimensä mukaisesti ennakkoon äänestäneitä äänioikeutettuja koko maassa, ryhmä ”kaikki äänestäneet alueilla” kattaa vaalipäivänä ja ennakkoon äänestäneet rajatussa määrässä äänestysalueita.

Katsauksen aineisto on rajattu Suomessa asuviin Suomen kansalaisiin, aineisto ei siis sisällä vaaleissa äänioikeutettuja Suomessa asuneita muiden EU-maiden kansalaisia. Europarlamenttivaaleissa 2019 oli yhteensä 4 256 326 näin rajattua äänioikeutettua. Näistä äänioikeutetuista äänesti ennakolta 904 404, eli 21,2 prosenttia kaikista äänioikeutetuista.

Äänestysalueilla, joista saadaan tieto myös vaalipäivän äänestämisestä, oli yhteensä 1 782 138 äänioikeutettua. Täydellinen äänestystieto saadaan siis 41,9 prosentista äänioikeutetuista. Äänioikeutetuista, joista saatiin 2019 europarlamenttivaaleissa myös vaalipäivän äänestystieto, oli 99,2 prosenttia samoja kuin vastaavassa ryhmässä vuoden 2019 eduskuntavaalien kohdalla.

Kaikkiin äänioikeutettuihin ei pystytä yhdistämään kaikkia yksilötason taustatekijöitä. Yksittäisten analyysissä käytettyjen taustamuuttujien kohdalla em. äänioikeutettujen lukumäärät saattavatkin olla em. lukuja pienempiä. Käytännössä tämä näkyy mm. siinä, että kuvioissa ja taulukoissa esitetyt tietyt jakaumat saattavat vaihdella hieman muuttujittain.

Aineiston kattavuus

Kunnat ja äänestysalueet, joilta saatiin kaikki äänestystiedot, eivät jakaudu täysin tasaisesti koko maan tasolla. Tietoa myös vaalipäivän äänestämisestä saatiin yhteensä 143 kunnasta, 88 kunnasta tieto saatiin kokonaan, osasta äänestysalueita tieto saatiin 55 kunnasta.

Vaalipäivän äänestystietoa saatiin kaikista Manner-Suomen vaalipiireistä. Tietojen kattavuus kuitenkin vaihteli vaalipiireittäin. Kattavin tieto saatiin Keski-Suomen vaalipiiristä, 83,0 prosentista vaalipiirin äänioikeutetuista. Koko maan keskimääräistä tasoa kattavampaa tietoa saatiin myös Oulun (74,8 % äänioikeutetuista), Lapin (70,7 %), Pirkanmaan (59,5 %), Uudenmaan (48,1 %) ja Satakunnan (48,0 %) vaalipiireistä. Pienin kattavuus vaalipäivän äänestystiedoissa oli Helsingin vaalipiirissä, josta tieto saatiin vain kahdelta äänestysalueelta ja 1,4 prosentista äänioikeutettuja. Toisin sanoen käytettävissä olevassa aineistossa Helsingin vaalipiirin äänioikeutetut ovat selvästi aliedustettuina. (ks. Liitetaulukko 1.)

Liitetaulukossa 2. tarkastellaan äänioikeutettujen taustatekijöitä koko maassa ja alueilla, joista saatiin täydellinen äänestystieto. Europarlamenttivaaleissa 2019 äänioikeutetut olivat keskimäärin 51,0-vuotiaita. Tältä osin alueiden äänioikeutetut eivät merkittävästi eroa äänioikeutetuista koko maassa. Äänioikeutetuista miehiä oli koko maassa 48,6 prosenttia, suhteellisesti yhtä paljon kuin alueilla.

Koko maan äänioikeutettujen käytettävissä olevien tulojen mediaani on hieman alueiden äänioikeutettuja suurempi. Ero on noin 300 euroa vuodessa.

Koulutusasteen osalta tarkasteltavat alueet eivät oleellisesti poikkea koko maasta. Koko maassa äänioikeutetut olivat keskimäärin hieman korkeammin koulutettuja kuin tarkastelluilla sähköisen äänioikeusrekisterin alueilla. Ero näkyy käytännössä vain korkeimmassa tarkastellussa koulutusryhmässä. Ylemmän korkeakoulututkinnon tai tutkijakoulutuksen suorittaneita oli koko maassa 1,2 prosenttiyksikköä enemmän kuin alueilla. Koulutuksen kohdalla Helsingin vaalipiirin aliedustus ja muun muassa Turun ja Espoon puuttuminen aineistosta vaikuttaa jakaumiin.

Erot pääasiallisen toiminnan luokissa ovat pieniä kaikkien äänioikeutettujen ja alueilla asuneiden äänioikeutettujen välillä. Koko maassa työllisiä oli hieman (0,5 prosenttiyksikköä) alueita enemmän, vastaavasti alueilla oli enemmän opiskelijoita (0,5 prosenttiyksikköä). Eläkeläisiä sen sijaan oli alueilla ja koko maassa suhteellisesti saman verran.

Alueilla oli koko maata hieman enemmän (1,8 prosenttiyksikköä) suomenkielisiä äänioikeutettuja. Puolueiden kannatus europarlamenttivaaleissa 2019 erosi hieman alueiden ja koko maan välillä. Alueilla Keskustan, Perussuomalaisten ja SDP:n kannatus oli hieman koko maata suurempaa. Vastaavasti Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n kannatus oli alueilla koko maata pienempää. Muiden puolueiden kannatuksessa ei ollut merkittäviä eroja alueiden ja koko maan välillä.

Liitetaulukoissa 1. ja 2. esitetyt tekijät on syytä ottaa huomioon, yleistettäessä kaikkien sähköisen äänioikeusrekisterin alueilla äänestäneistä saatuja tietoja kaikkiin äänioikeutettuihin.

Ikä ja sukupuoli

Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa äänesti ennakkoon 904 404 äänioikeutettua Suomessa asuvaa Suomen kansalaista, mikä on 21,2 prosenttia kaikista Suomessa asuvista äänioikeutetuista. Tilastokeskuksen ilmoittama ennakkoäänestysprosentti on 49,7. Ennakkoäänestysprosentti saadaan laskemalla ennakkoon äänestäneiden osuus äänestäneistä. Tässä katsauksessa äänestäneitä tarkastellaan suhteessa äänioikeutettuihin, joten ilmoitetut prosenttiluvut ovat ennakkoäänestysprosenttia pienempiä.

Äänestysalueilla, joilta saatiin kaikki äänestystiedot, äänensä vaaleissa antoi yhteensä 726 467 äänioikeutettua, eli 40,8 prosenttia alueiden äänioikeutetuista. Ennakkoon näillä alueilla äänesti 21,1 ja vaalipäivänä 19,7 prosenttia äänioikeutetuista.

Ikä vaikutti selvästi äänestämiseen. Ennakkoon koko maassa äänestäneiden osuus äänioikeutetuista ylittää 30 prosentin osuuden 64 ikävuoden kohdalla, jonka jälkeen osuus kasvaa aiempaa nopeammin. Ennakkoon äänestäminen oli yleisintä 75-vuotiaiden joukossa, joista 40,5 prosenttia äänesti ennakkoon. Ennakkoon äänestäneiden osuus laskee alle 30 prosentin 83-vuotiaiden ikäryhmässä. (Kuvio 1.)

Kuvio 1. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista iän mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Kuvio 1. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista iän mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Alueilla, joilta saatiin myös vaalipäivän äänestystieto, 18-vuotiaiden äänestysprosentti oli 29,1. Äänestysprosentti putoaa 21,9 prosenttiin 21-vuotiaiden ryhmässä. Tämän jälkeen äänestysprosentti kasvaa verrattain tasaisesti 43-vuotiaiden ikäryhmän 40,2 prosenttiin. Äänestysprosentti on korkeimmillaan 74-vuotiaiden ryhmässä (58,9 %). Äänestysprosentti laskee 79 vuotta täyttäneillä alle 50 prosentin, 21-vuotiaiden taso alittuu 91-vuotiaiden ikäryhmässä. (Kuvio 1.)

Naiset äänestivät miehiä aktiivisemmin erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä. Koko maassa äänioikeutetuista naisista äänesti ennakkoon 22,5 prosenttia, 2,6 prosenttiyksikköä miehiä enemmän.

Kaikki äänestäneet huomioiva äänestysprosentti oli naisilla hieman miehiä suurempi, naisista äänesti 0,9 prosenttiyksikköä miehiä useampi. Ikäryhmittäin tarkasteltuna naiset äänestivät miehiä aktiivisemmin kaikissa, paitsi 65 vuotta täyttäneiden ikäryhmissä, tosin 35–54-vuotiaiden ryhmissä erot sukupuolten äänestysaktiivisuudessa ovat pieniä. Suurin ero äänestysaktiivisuudessa sukupuolten välillä on nuorimmissa ikäryhmissä, 18–24-vuotiaissa. (Taulukko 1.)

Taulukko 1. Ennakkoon äänestäneiden ja kaikkien äänestäneiden osuus äänioikeutetuista sukupuolen ja iän mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Ikä-
luokka
Yhteensä Miehet Naiset
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Yhteensä 21,2 40,8 19,9 40,3 22,5 41,2
18-19 8,6 26,7 6,1 22,4 11,2 31,1
20-24 11,9 23,3 9,2 20,3 14,7 26,4
25-34 12,8 28,5 11,5 27,1 14,1 29,9
35-44 12,9 36,8 12,4 36,3 13,4 37,4
45-54 15,8 41,5 15,1 41,4 16,5 41,5
55-64 24,5 47,9 22,9 47,5 26,0 48,2
65-74 37,5 57,0 36,2 57,1 38,8 56,9
75- 30,9 43,5 34,2 49,7 28,8 39,6

Pääasiallinen toiminta, koulutus ja perheasema

Pääasiallisen toiminnan ryhmien tarkastelussa korostuu eläkeläisten aktiivisuus äänestäjinä. Pääasiallisen toiminnan ryhmistä eniten koko maassa äänestivät ennakkoon juuri eläkeläiset, joita oli 48,5 prosenttia kaikista ennakkoon äänestäneistä. Muissa pääasiallisen toiminnan ryhmissä ennakkoon äänestäneitä oli suhteellisesti vähemmän kuin oli heidän osuutensa äänioikeutettujen joukossa. (Kuvio 2.)

Myös kaikista äänestäneistä vain eläkeläisten ryhmän osuus on suurempi kuin ryhmän vastaava osuus kaikista äänioikeutetuista. Äänestäneiden osuus muissa pääasiallisen toiminnan ryhmissä jäi siis alle ryhmien suhteellisen koon äänioikeutetuista. (Kuvio 3.)

Kuvio 2. Äänioikeutetut ja ennakkoon äänestäneet koko maassa pääasiallisen toiminnan mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Kuvio 2. Äänioikeutetut ja ennakkoon äänestäneet koko maassa pääasiallisen toiminnan mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Kuvio 3. Äänioikeutetut ja kaikki äänestäneet alueilla pääasiallisen toiminnan mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

 Kuvio 3. Äänioikeutetut ja kaikki äänestäneet alueilla pääasiallisen toiminnan mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Korkea koulutus lisää äänestämisen todennäköisyyttä myös europarlamenttivaaleissa. Ylemmän korkeakoulututkinnon tai tutkijakoulutuksen suorittaneiden äänestysprosentti oli alueilla 41,7 prosenttiyksikköä pelkän perusasteen koulutuksen suorittaneita äänioikeutettuja suurempi.

Iän yhteys äänestysaktiivisuuteen näkyy myös koulutusryhmien kohdalla, joissa käytännössä kaikissa äänestysaktiivisuus kasvaa iän myötä, vanhinta ikäryhmää lukuun ottamatta. Yli 80 prosentin äänestysaktiivisuuteen päästään vähintään alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden 65–74-vuotiaiden ryhmissä. (Taulukko 2.)

Taulukko 2 osoittaa myös, että alimman korkea-asteen tutkintojen koulutus on Suomessa lopetettu eikä niitä enää suoriteta. Sen vuoksi ko. koulutustason suorittaneiden ikärakenne poikkeaa muista koulutustasoryhmistä. Alimman korkea-asteen koulutus kattaa keskiasteen yläpuolella olevat tutkinnot, jotka eivät ole ammattikorkeakoulututkintoja.

Taulukko 2. Ennakkoon ja kaikkien äänestäneiden osuus iän ja koulutusasteen mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Yhteensä Perus-
aste
Toinen
aste
Alin
korkea-
aste
Alempi
korkea-
koulu-
aste
Ylempi
korkea-
koulu-
aste,
tutkija-
koulutus
Yhteensä Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
21,2 16,7 17,2 32,4 24,3 34,0
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
40,8 29,2 33,7 58,1 51,4 70,9
18-24 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
11,0 7,7 13,2 .. 28,2 ..
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
24,2 22,3 25,1 .. 46,9 ..
25-34 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
12,8 5,0 9,1 9,4 18,8 28,5
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
28,5 10,8 22,0 19,2 41,8 61,4
35-44 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
12,9 6,4 9,1 11,9 14,6 22,6
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
36,8 15,9 26,7 38,1 44,1 63,5
45-54 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
15,8 8,6 12,3 17,5 18,6 26,1
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
41,5 20,3 31,7 47,0 51,5 70,0
55-64 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
24,5 15,0 20,2 29,8 33,1 40,2
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
47,9 29,1 40,3 57,7 65,3 77,8
65-74 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
37,5 27,0 34,4 48,8 54,9 60,3
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
57,0 42,7 53,8 71,8 80,3 86,4
75- Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
30,9 22,4 32,8 47,6 53,4 60,6
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
43,5 33,0 47,3 64,6 71,1 80,0

Äänestäneiden perheasemaa tarkastellaan eräiden perheaseman luokkien avulla. Huomiota kiinnitetään avio- tai avoliitossa eläviin (parisuhde) ja perheettömiin, lasten lukumäärään sekä äänioikeutettujen ikään.

Parisuhteessa elävät äänestivät alueilla selvästi perheettömiä aktiivisemmin, parisuhteessa elävien äänestysprosentti oli yli 10 prosenttiyksikköä suurempi kuin perheettömillä. Yhden vanhemman perheen vanhempien äänestysaktiivisuus jäi 26,5 prosenttiin.

Tarkasteltaessa nuorten, 18–24-vuotiaiden äänioikeutettujen äänestysaktiivisuutta, voidaan havaita, että kotona (vanhempiensa kanssa) asuvien äänestysprosentti on korkeampi kuin saman ikäisten perheisiin kuulumattomien. Perheisiin kuulumattomat sisältävät sekä yksin että muun tai muiden henkilöiden kanssa asuvat. Ero ryhmien äänestysaktiivisuudessa alueilla on hieman alle 4 prosenttiyksikköä.

Äänestäneiden ikäryhmittäinen tarkastelu ei oleellisesti muuta kuvaa perheaseman vaikutuksesta. Pääsääntöisesti äänestysprosentti kasvaa kaikissa perheaseman ryhmissä iän myötä, lukuun ottamatta vanhinta, 75 vuotta täyttäneiden ikäryhmää. Perheaseman kohdalla ryhmä “Muu” sisältää kotona asuvat yli 24-vuotiaat, aikuisen lapsen kanssa asuvat yhden vanhemman perheen vanhemmat, laitosväestön ja luokittelemattomat henkilöt sekä henkilöt, joiden perheasemasta ei ole tietoa. (Kuvio 4., Taulukko 3.)

Kuvio 4. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista tietyissä perheaseman ryhmissä europarlamenttivaaleissa 2019, %

Kuvio 4. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista tietyissä perheaseman ryhmissä europarlamenttivaaleissa 2019, %

Taulukko 3. Ennakkoon ja kaikkien äänestäneiden osuus äänioikeutetuista perheaseman mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Yhteensä Pari-
suhde
Pari-
suhde,
ei
lapsia
Pari-
suhde,
alle
18 v.
lapsia
Pari-
suhde,
ei
alle 18 v.
lapsia
Yhden
vanh.
perhe,
alle 18 v.
lapsia
Per-
heetön
Muu
Yhteensä Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
21,2 22,3 28,3 11,7 22,5 11,2 23,0 16,5
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
40,8 46,4 49,5 40,2 51,1 26,5 35,7 28,3
18-24 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
11,0 9,9 10,8 3,5 .. 3,3 13,9 8,4
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
24,2 21,5 22,6 13,5 .. 6,3 22,8 12,9
25-34 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
12,8 11,7 14,8 8,2 .. 5,6 15,2 12,7
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
28,5 30,6 33,9 27,2 .. 12,3 27,8 24,5
35-44 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
12,9 11,9 16,2 10,9 8,5 10,1 17,0 14,6
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
36,8 39,6 39,4 39,7 27,3 25,4 33,1 26,1
45-54 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
15,8 14,8 16,8 13,7 15,3 14,4 19,0 16,3
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
41,5 45,0 40,1 47,7 44,3 34,7 34,4 31,0
55-64 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
24,5 24,6 25,7 19,4 23,1 19,4 24,9 21,6
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
47,9 52,0 51,0 54,4 54,6 42,2 40,2 36,7
65-74 Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
37,5 39,3 39,8 29,1 33,6 31,0 34,8 27,9
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
57,0 61,6 61,7 60,3 59,7 58,1 48,9 38,9
75- Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
30,9 36,5 36,9 .. 27,6 .. 27,1 14,6
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
43,5 53,2 53,5 .. 45,7 .. 36,3 19,9

Tulotaso ja ammatti

Äänestäneiden ja äänioikeutettujen tulotasoa tarkastellaan käytettävissä olevien rahatulojen avulla. Tulotiedot on saatu viimeksi vahvistetusta verotuksesta vuodelta 2017. Käytettävissä olevat rahatulot tarkoittavat verojen jälkeisiä rahatuloja. Nämä koostuvat työ- ja omaisuustuloista, työhön liittyvistä luontoiseduista sekä tulonsiirroista.

Katsauksen aineistossa äänioikeutettujen tulot on jaettu desiileihin. Tulojen desiilit saadaan järjestämällä äänioikeutetut tulojen mukaan ja jakamalla joukko kymmeneen yhtä suureen osaan. Tällä tavalla muodostetuissa ryhmissä on jokaisessa kaikkien äänioikeutettujen (koko maa) kohdalla noin 425 000 äänioikeutettua. Alueilla, joilta saatiin tieto myös vaalipäivän äänestämisestä, sijoittuu näin muodostettuihin ryhmiin noin 178 000 äänioikeutettua kuhunkin.

Koko maan tasolla aineistosta puuttuu tulotieto noin 7 500 äänioikeutetulta. Myös vaalipäivän äänet sisältävien alueiden aineistosta tulotieto puuttui noin 2 400 äänioikeutetulta. Kaikkien äänioikeutettujen käytettävissä olleiden tulojen mediaani oli 21 500 euroa, tarkastelluilla rajatuilla alueilla vastaava mediaanitulo oli 21 200 euroa. Suurituloisimpaan tulokymmenykseen koko maassa kuuluneiden äänioikeutettujen käytettävissä olevat tulot olivat vähintään 39 648 euroa, tarkastelluilla alueilla vastaavasti 38 410 euroa vuodessa. Alimpaan tulokymmenykseen kuuluneiden tulot olivat koko maan äänioikeutettujen kohdalla enintään 9 359 euroa ja alueilla 9 167 euroa vuodessa. (Taulukko 4.)

Taulukko 4. Äänioikeutettujen tulodesiilien alarajat 2019, euroa

Desiili Kaikki
äänioikeutetut
Äänioikeutetut
alueilla
1. desiili 0 0
2. desiili 9 260 9 168
3. desiili 13 102 13 029
4. desiili 15 698 15 571
5. desiili 18 419 18 191
6. desiili 21 477 21 163
7. desiili 24 540 24 184
8. desiili 27 727 27 288
9. desiili 31 972 31 335
10. desiili 39 648 38 410

Koko maan tasolla tuloilla ei kokonaisuudessaan ole suurta yhteyttä ennakkoon äänestämiseen. Alimmassa tulodesiilissä ennakkoon äänestäminen on suhteellisesti vähäisempää kuin korkeammissa tuloluokissa. Toisesta tulodesiilistä alkaen ennakkoon äänestämisen asteessa ei tapahdu suuria muutoksia, ennakkoon äänestäneiden osuus vaihtelee näissä luokissa 19,0 ja 27,3 prosentin välillä. (Kuvio 5.)

Tarkasteltaessa kaikkia äänestäneitä alueilla, tulojen vaikutus äänestysaktiivisuuteen on selvä. Ylimmissä tuloluokissa äänestäminen on säännönmukaisesti pienituloisempia yleisempää. Sen sijaan 4.–7. tulodesiileissä äänestysprosentti sijoittuu 40 prosentin tuntumaan. Ylimpään tulodesiiliin kuuluneista äänesti kaikkiaan 60,0 prosenttia. Sen sijaan alimmassa tulodesiilissä äänestysaktiivisuus jäi 29,5 prosenttiin. Ero pieni- ja suurituloisimpien äänestysaktiivisuudessa oli siten yli 30 prosenttiyksikköä. (Kuvio 5.)

Kuvio 5. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista tulodesiileittäin europarlamenttivaaleissa 2019, %

Kuvio 5. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista tulodesiileittäin europarlamenttivaaleissa 2019, %

Äänioikeutettujen ammattia tarkastellaan ammattiluokituksen avulla. Aineistossa käytetty ammattitieto on vuodelta 2016. Ammatti päätellään vuoden viimeisenä päivänä henkilöille, jotka ovat pääasiallisen toiminnan mukaan työllisiä. Vuoden 2019 europarlamenttivaalien äänioikeutetuista ammattitieto löytyy koko aineistossa noin 2 100 000 äänioikeutetulle. Tarkastelluilla alueilla vastaava tieto on noin 870 000 äänioikeutetulla.

Kaikkien sellaisten äänioikeutettujen, joista on aineistossa ammattitieto, äänestysprosentti tarkastelluilla alueilla oli 41,2. Ammattiryhmistä korkein äänestysprosentti oli erityisasiantuntijoilla, 62,4 prosenttia. Yli 50 prosentin taso ylittyi myös johtajien ja sotilaiden kohdalla. (Kuvio 6.)

Äänestysaktiivisuus oli ammattiryhmistä matalin muiden työntekijöiden ryhmässä, jossa äänestysaktiivisuus jäi 25,7 prosenttiin, eli yli 15 prosenttiyksikköä ammattiryhmien keskiarvon alapuolelle. Muut työntekijät -luokka sisältää avustavia, rutiiniluonteisia tai vähän koulutusta vaativia tehtäviä.

Kuvio 6. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista ammattiryhmän mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Kuvio 6. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista ammattiryhmän mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Ulkomaalaistausta

Äänioikeutettujen ja äänestäneiden taustaa tarkastellaan kielen ja syntyperän avulla. Suomen- ja saamenkielisten äänestysaktiivisuudessa ei ollut eroa kaikkiin äänioikeutettuihin, sen sijaan ruotsinkielisten äänestysprosentti oli yli 12 prosenttiyksikköä suurempi kuin kaikkien äänioikeutettujen äänestysprosentti.

Kaikista äänioikeutetuista suomenkielisiä oli 92,1, ruotsinkielisiä 5,2 ja muunkielisiä 2,5 prosenttia. Alueilla, joista saatiin tieto kaikista äänestäneistä, äidinkielenään suomea puhui 93,9, ruotsia 4,0 ja muita kieliä 2,0 prosenttia. Saamenkielisten osuus molemmissa tapauksissa oli 0,03 prosenttia.

Taulukko 5. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista sukupuolen ja kielen mukaan europarlamenttivaaleissa 2019

Suku-
puoli
Yhteensä Suomi,
saame
Ruotsi Muu
kieli
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Yhteensä 21,2 40,8 21,5 40,7 22,9 53,4 8,0 18,3
Miehet 19,9 40,3 20,2 40,2 21,1 52,2 8,5 18,8
Naiset 22,5 41,2 22,8 41,2 24,8 54,6 7,7 17,9

Vieraskielisten äänestysaktiivisuus jäi selvästi matalammaksi kuin kotimaisia kieliä puhuvilla. Ennakkoon koko maassa äänioikeutetuista vieraskielisistä äänesti 8,0 prosenttia. Vastaavasti kaikista alueilla äänioikeutetuista vieraskielisistä äänesti 18,3 prosenttia, yli 22 prosenttiyksikköä kaikkia äänioikeutettuja vähemmän. (Taulukko 5.)

Kieliryhmien äänestysaktiivisuuden tarkempi tarkastelu osoittaa, että korkein kaikista alueilla annetuista äänistä laskettu äänestysprosentti oli saksankielisillä (62,8 %). Ruotsinkielisten äänestysprosentti oli 53,4, suomen- ja saamenkielisten vastaavasti 40,7. Kuvioon 7 on valittu lukumääräisesti suurimmat kieliryhmät niillä alueilla, joista saatiin tieto myös vaalipäivän äänestämisestä. (Kuvio 7.)

Kuvio 7. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista kielen mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Kuvio 7. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista kielen mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Ikäryhmittäin ja syntyperän mukaan tarkasteltuna nuorten äänestysaktiivisuus jäi vanhempia ikäryhmiä matalammaksi sekä suomalaistaustaisten että ulkomaalaistaustaisten joukossa. Tämä näkyy niin koko maassa ennakkoon äänestäneiden kuin kaikkien alueilla äänestäneidenkin kohdalla. Kaikkien alueilla äänestäneiden kohdalla ero suomalaistaustaisten ja ulkomaalaistaustaisten äänestysaktiivisuudessa oli yli 22 prosenttiyksikköä. (Taulukko 6.)

Taulukko 6. Äänestäneiden osuus äänioikeutetuista syntyperän ja iän mukaan europarlamenttivaaleissa 2019, %

Ikä-
luokka
Koko
väestö
Suomalais-
taustaiset
Ulkomaalais-
taustaiset
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Ennakkoon
äänestäneet,
koko maa
Kaikki
äänestäneet,
alueilla
Yhteensä 21,2 40,8 21,6 41,2 8,6 19,0
18-24 11,0 24,2 11,2 24,6 4,3 9,8
25-34 12,8 28,5 13,1 29,0 5,6 12,2
35-44 12,9 36,8 13,2 37,4 6,1 17,2
45-54 15,8 41,5 16,0 42,0 7,8 20,6
55-64 24,5 47,9 24,7 48,2 11,2 25,0
65-74 37,5 57,0 37,7 57,1 20,7 37,5
75- 30,9 43,5 31,0 43,6 25,3 38,4

Lähde: Europarlamenttivaalit 2019, Tilastokeskus

Lisätietoja: Sami Fredriksson 029 551 2696, Jaana Asikainen 029 551 3506, vaalit@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma


Päivitetty 12.7.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Europarlamenttivaalit [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-2898. 2019, 1. Äänestäneet europarlamenttivaaleissa 2019 . Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/euvaa/2019/euvaa_2019_2019-07-12_kat_001_fi.html