Tämä tilasto on lakkautettu.
Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.
Julkaistu: 20.9.2006
Energian kokonaiskulutus oli vuoden 2006 ensimmäisellä puoliskolla 759 petajoulea, mikä oli lähes 11 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan vuonna 2005. Energian tuotannon ja käytön hiilidioksidipäästöt kasvoivat 10 prosenttia verrattuna vuotta aiempiin päästöihin. Kasvun tärkein syy oli teollisuuden energiankulutuksen kohoaminen viime vuoden alhaiselta tasolta. Siihen vaikutti merkittävästi myös lauhdetuotannon lisääntyminen sähkön hankinnassa. Tämä johtuu siitä, että lauhdetuotannossa polttoaineita kuluu yli 2,5-kertaisesti tuotetun sähkön määrään verrattuna.
Vesivoimaa lukuun ottamatta kaikkia suurimpia energialähteitä kulutettiin tammi-kesäkuussa enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan. Eniten kasvoivat hiilen ja puupolttoaineiden kulutukset, 34 ja 30 prosenttia. Tässä hiili sisältää myös koksin sekä masuuni- ja koksikaasun. Myös turpeen ja maakaasun käyttö sekä sähkön nettotuonti lisääntyivät selvästi.
Energian kokonaiskulutus, petajoulea

Lähde: Energian hankinta, kulutus ja hinnat 2006, 2. vuosineljännes. Tilastokeskus. Tiedot julkaistaan myös kauppa- ja teollisuusministeriön Energiakatsauksessa 3/2006, joka ilmestyy lokakuussa 2006.
Lisätietoja: Saku Slioor, puh. (09) 1734 2685 energia.tilastokeskus@tilastokeskus.fi
Linkit: Tilastojulkistukseen liittyvä tiedote.
Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi
Tietokantataulukot
Liitetaulukot
Päivitetty 20.9.2006
Tilasto:
Energian hankinta, kulutus ja hinnat [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-3363. 2. vuosineljännes 2006. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 26.5.2012].
Saantitapa: http://www.tilastokeskus.fi/til/ehkh/2006/02/ehkh_2006_02_2006-09-20_tie_001.html.
Energian hankinta, kulutus ja hinnat
Tilastokeskus
Vaihde (09) 17 341
Yhteystiedot
Tekijänoikeudet ja käyttöehdot
Palaute |