Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 16.12.2011

Energian kokonaiskulutus laski 2 prosenttia tammi-syyskuussa

Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan noin 1029 PJ eli noin 286 TWh vuoden 2011 tammi-syyskuussa yhteensä, mikä oli 2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Sähkön kokonaiskulutus oli 62,8 TWh, joka oli 0,7 prosenttia pienempi verrattuna vuotta aiempaan. Sähkön kokonaiskulutuksen pienentyminen johtui pääosin metsäteollisuuden sähkönkulutuksen pienentymisestä 2 prosentilla. Energiantuotannon ja -käytön hiilidioksidipäästöt laskivat 4 prosenttia.

Energian kokonaiskulutus, PJ

Energian kokonaiskulutus, PJ
Yksittäisistä energialähteistä hiilen kulutus väheni määrällisesti eniten (12,6 PJ) 10 prosentilla ja toiseksi eniten väheni öljyn kulutus (9,9 PJ) 4 prosentilla. Ydinenergian kulutus kasvoi 2,2 PJ eli yli prosentin ja turpeen kulutus kasvoi 1,7 PJ eli lähes 3 prosenttia. Tuulivoimatuotanto kasvoi 67 prosenttia. Tuulivoiman osuus on koko energian kokonaiskulutuksesta 0,1 prosenttia. Puupolttoaineilla katettiin yli viidesosa Suomen kokonaisenergian kulutuksesta. Sähkön nettotuonti Suomeen nousi kaikkiaan 25 prosenttia, mikä johtui sähkön tuonnin kasvusta Ruotsista. Sähkön nettotuonti oli lähes 11 TWh.

Suomessa kulutetusta sähköstä 16 prosenttia katettiin tuontisähköllä. Sähkön kotimainen tuotanto nousi lähes 5 prosenttia. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto kasvoi yli prosentin. Sähkön ja lämmön yhteistuotanto kasvoi teollisuuden yhteistuotantolaitoksissa 16 prosenttia, mutta pieneni kaukolämpölaitoksissa yli seitsemän prosenttia. Suomessa vesivoimalla tuotettiin 16 prosenttia vähemmän sähköä kuin vuotta aiemmin. Lauhdevoiman tuotanto väheni 18 prosenttia, joka johtui osaltaan Ruotsin ja Norjan suuremmasta vesivoimatuotannosta. Sähkön vienti Suomesta kääntyi sähkön nettotuonniksi myös pohjoismaista. Sähkön tuonti kasvoi Pohjoismaista lähes 130 prosenttia tammi-syyskuussa.

Suomeen tuotiin erilaisia energiatuotteita 9,9 miljardin euron arvosta tammi-syyskuussa, joka oli 44 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana. Vastaavasti Suomesta vietiin energiatuotteita 4,1 miljardin euron arvosta, joka oli 27 prosenttia enemmän vuotta aiempaan. Suomeen tuotiin viimevuotista enemmän kivihiiltä ja öljytuotteita ja vietiin enemmän öljyjalosteita. Kivihiilivarastot olivat syyskuussa noin 34 TWh eli kymmenen prosenttia suuremmat kuin vuotta aiemmin. Turpeen varastotilanne oli syyskuussa yli 17 TWh, joka oli noin 15 prosenttia pienempi vuotta aiempaan johtuen mm. vaihtelevista säistä tuotantokaudella sekä varastojen tyhjentymisestä keväällä.

Energian kokonaiskulutus energialähteittäin (TJ) ja CO2-päästöt (Mt)

Energialähde I-III/2011* Vuosimuutos-%* Osuus % energian
kokonaiskulutuksesta*
Öljy 244 872 -4 24
Hiili 1) 117 565 -10 11
Maakaasu 100 099 -2 10
Ydinenergia 2) 177 042 1 17
Sähkön nettotuonti 3) 36 357 25 4
Vesi- ja tuulivoima 3) 31 288 -11 3
Turve 67 344 3 7
Puupolttoaineet 230 038 0 22
Muut 24 745 -3 2
ENERGIAN KOKONAISKULUTUS 1 029 350 -2 100
Ulkomaanliikenne 26 539 15  
Energiasektorin CO2-päästöt 40 -4  
1) Hiili: sisältää kivihiilen, koksin sekä masuuni- ja koksikaasun.
2) Sähköntuotannon yhteismitallistaminen polttoaineiden kanssa: Ydinvoima: 10,91 TJ/GWh (kokonaishyötysuhde 33 %)
3) Sähköntuotannon yhteismitallistaminen polttoaineiden kanssa: Vesi- ja tuulivoima sekä sähkön nettotuonti: 3,6 TJ/GWh (100 %)
4) *Ennakollinen tieto

Lähde: Tilastokeskus, Energian hankinta ja kulutus

Lisätietoja: Pentti Wanhatalo (09) 1734 2685, energia@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Leena Storgårds

Julkaisu pdf-muodossa (266,6 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Kuviot
Laatuselosteet

Päivitetty 16.12.2011

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Energian hankinta ja kulutus [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-795X. 3. vuosineljännes 2011. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 29.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/ehk/2011/03/ehk_2011_03_2011-12-16_tie_001_fi.html