Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Veli-Matti Törmälehto

28.8.2018
Veli-Matti Törmälehto

Varallisuus- ja tuloerot ovat oleellisia lähtökohtia eriarvoisuuksien tutkimuksessa – määritelläänpä eriarvoisuus miten tahansa. Varallisuuden ja siitä saatavien tulojen yhteys ei kuitenkaan ole suoraviivainen. Ainakin lyhyellä aikavälillä varallisuus­erot ja tuloerot voivat muuttua eri tavoin. 

25.11.2015
Veli-Matti Törmälehto

Varallisuuserot Suomessa ovat kasvaneet, mutta varallisuus ei ole meillä niin keskittynyttä kuin monessa muussa maassa. Suomessa tiedot varallisuuden jakautumisesta perustuvat nykyisin tulonjako­tilaston otokselle kerättyihin rekisteritietoihin, joita täydennetään eri menetelmin.

19.3.2015
Veli-Matti Törmälehto

Suomessa tulonjako on polarisoitunut 1990-luvun puolivälin jälkeen. Pieni- ja suurituloisten väestöosuudet ovat kasvaneet ja keskituloisten osuus on pienentynyt. Tulonjaon merkityksen arviointi eriarvoisuuden kannalta edellyttää tulonjako­indikaattoreiden arvosidonnaista tarkastelua.

tk-icons