Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Seitsemän harhaluuloa työajoista ja niiden mittaamisesta

7.1.2016
Twitterissä: @TaskinenP

Suomalaisten työajat verrattuna muiden maiden työaikoihin on kuuma puheenaihe. Lukuja käytettäessä ei välttämättä muisteta, että työaikojen määritelmät ovat sopimuksen­varaisia asioita ja että tiedot kerätään kysymällä. Tässä joitain julkisessa keskustelussa esiintyviä käsityksiä, jotka eivät ota huomioon tilaston laatimisen vaikeutta.

1. Kansainväliseen vertailuun käytetty data on täydellisen vertailu­kelpoista

Työaikojen käsitteet ja niiden määrittely ovat yhteneviä ja pitkälle hiottuja. Yhteisen lainsäädännön ja kansain­välisten suositusten mukaan tuotetut tiedot ovat vertailujen kannalta paras tietolähde, kuten alan käytännesäännöissä todetaan.

Kuitenkin tietojen keruutavat vaihtelevat maittain, koska tutkimus­lomakkeen työaikoja koskevia kysymyksiä ei ole määritelty EU-lainsäädännössä niin kuin työttömyyttä koskevia kysymyksiä. Työaika­kysymykset ovat eri maiden lomakkeilla eri järjestyksessä ja ne esitetään hieman vaihtelevasti.

Monissa maissa työaikoja koskeviin kysymyksiin vastaa usein joku muu kotitalouden henkilö kuin itse kohde­henkilö (Suomessa asia ei yleensä ole näin). Sijaisvastaajat ilmoittavat tehtyjen työtuntien määrän usein yläkanttiin.

EU:n tilastovirasto Eurostat varoittaa vertailtavuuteen liittyvistä ongelmista, kaikesta kehitys­työstä huolimatta. Työaika­dataa käytettäessä nämä varaukset täytyy pitää mielessä ja tuoda julki.

2. Mitatut työtunnit on yhtä kuin tehokas työaika

Pisimmät työajat löytyvät maista, joissa yrittäjyys (ml. maatalous­yrittäjyys) on yleistä. Suomessa puolestaan työllisistä on palkansaajia 87 prosenttia.

Voidaanko ”aina työssä olevien” etelä­eurooppalaisten maanviljelijöiden tai kauppiaiden ja suomalaisten palkansaajien tekemien tuntien laatua verrata mielekkäästi keskenään? En osaa sanoa, mutta työtunti­lukuja ei ole tarkoitettu kertomaan työn intensiteetistä tai tehokkuudesta, kuten ILO:n päätösasiakirja kertoo.

3. Tehdyt työtunnit on yhtä kuin kaikkien työllisten tuntien viikko­keskiarvo

Jos henkilö on ollut poissa koko viikon, hänen tietonsa (=työtunnit 0 tuntia) eivät ole ollenkaan mukana tutkimus­viikolla tehdyissä työtunneissa. Tätä periaatetta noudatetaan kaikissa maissa.

Yllä mainittu tarkoittaa sitä, että on seurattava myös kaikkien työllisten kaikkia työtunteja. Tämä voidaan laskea työllisten työtuntien vuosi­keskiarvona. Jotta saadaan täydempi kuva työajoista, viikkotyö­tuntien lisäksi on siis myös tarkasteltava, kuinka paljon työtunteja tehdään työllistä kohden vuodessa – mukaan lukien sivutyöt.

4. Töistä poissaolojen määrästä voidaan olla varmoja

Tutkimusviikolta mitattuihin työtunteihin vaikuttavat kaikki töistä poissaolot, jotka kestävät alle yhden työviikon. Hetkellisten poissaolojen mittaaminen on todettu kompastus­kiveksi, koska vastaajan voi olla vaikea muistaa jälkeenpäin lyhyitä poissaoloja. Tällä hetkellä eri maiden lomakkeet muistuttavat vastaajaa mahdollisista poissaoloista vaihtelevin tavoin.

Poissaolojen erot ovat olleet suuria eri maiden välillä. Joissakin maissa ollaan karkeasti sanoen töissä lähes yhtä paljon kaikkina vuoden­aikoina. Sen sijaan Pohjoismaissa, Ranskassa ja Italiassa työllisistä on datan mukaan kesän lomasesonkina töissä alimmillaan alle puolet. Se kuulostaa uskottavalta.

5. Säännöllisten työtuntien ilmoittaminen on helppoa

”Mikä on säännöllinen tai tavanomainen viikkotyö­aikasi (päätyössä)? Laske mukaan säännöllisesti tekemäsi ylityöt, sekä palkattomat että palkalliset.”

Tähän kysymykseen perustuu tieto palkansaajien säännöllisistä viikkotyö­tunneista. Vastaamisen helppouteen tai vaikeuteen vaikuttaa se, miten paljon työn määrä ja työajan säännöllisyys vaihtelevat.

Jos maan yleinen työsopimus­aika on lähellä tasatuntia, muttei aivan tasatunti, niin tuloksiin vaikuttaa myös ns. pyöristämisefekti. Haastateltava kertoo vastauksen enemmän tai vähemmän herkästi tasatuntina (esim. 35/40/45).

6. Osa-aikatyön ja kokoaika­työn ero on selvä

Ei ole olemassa standardin mukaista tuntimäärää, joka erottaa osa-aikatyön kokoaika­työstä. Vastaaja päättää itse, nimeääkö hän päätyönsä koko- vai osa-aikatyöksi.

Tällä määritelmällä – tai määrittelemättömyydellä – on väliä silloin, kun halutaan vertailla erikseen kokoaika- tai osa-aikatyötä eri maiden välillä. On ymmärrettävää, että ”normaalia” kokoaika­työtä tekevien työaikaa halutaan tarkastella ilman niitä, jotka tekevät esimerkiksi 10-tuntista osa-aikatyötä.

7. Todellisista työajoista ei päästä selvyyteen

Edellä mainitut kuusi kohtaa saattavat johtaa terveen kriittisyyden lisäksi epäuskoon. Työajoista voidaan puhua monesta eri näkökulmasta riippuen mitä halutaan painottaa, joten siinä mielessä jatkossakaan ei ole odotettavissa täydellistä yhteis­ymmärrystä työaikojen tulkinnasta.

Parempi tulevaisuus kuitenkin koittanee työaikojen mittaamisen suhteen. Eurostat on jäsenmaiden avustuksella tehnyt työtä, jotta työajat voidaan tulevaisuudessa kerätä EU- (ja EFTA-)maissa käyttäen samanlaista, testattua ja selkeää työvoima­tutkimuksen malli­lomaketta. Tällöin kansain­välinen kuva työajoista muodostuu entistä tarkemmaksi.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Lue samasta aiheesta:

tk-icons