tk-icons
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Julkisen talouden luvut suurennuslasin alla

4.9.2015

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Markus Sovalan keväisen toteamuksen mukaan komissio syö kohta puoliväkisin pöydässämme. Tällä hän viittaa varmaankin EU:n julkisen talouden hoitoa koskeviin budjetti­kuri­sääntöihin ja -menettelyihin.

Pahimmillaan ne voivat johtaa korjaaviin toimen­piteisiin komission hellässä ohjauksessa ja sanktioiden uhalla. Hallitus aikookin nyt toteuttaa valtiovarain­ministeriön virka­miesten evästämänä tiukkoja julkisen talouden sopeutus­toimenpiteitä.

EU:n budjetti­kuri­menettelyjen keskeinen väline on liiallisten ali­jäämien menettely (EDP), joka perustuu EU:n vakaus- ja kasvu­sopimukseen. Menettelyn tarkoituksena on toisaalta ennaltaehkäistä ongelmia ja toisaalta pakottaa korjaaviin toimiin, jos tilanne sitä edellyttää. Menettelyn uskottavuuden kolhiinnuttua matkan varrella lainsäädäntöä on sittemmin vahvistettu osana ns. Economic governance -lakipakettia.

Proseduurin ytimessä on kansantalouden tilin­pitoon perustuva julkis­yhteisöjen alijäämä- ja velka­tilastointi ja sen pohjalta laadittava laaja raportointi­kokonaisuus, jonka jäsen­maat toimittavat EU:n komissiolle kahdesti vuodessa. Näiden tilasto­lukujen perusteella ensisijaisesti päätetään EDP-menettelyn käynnistymisestä.

Sääntöjen sallima maksimiviitearvo alijäämälle on 3 prosenttia ja brutto­velalle 60 prosenttia suhteessa brutto­kansan­tuotteeseen. Niiden ylitys ei välttämättä kuitenkaan johda menettelyn viriämiseen vaan ratkaisevia ovat tilanteen muutos­suunnitelmat ja -näkymät.

Suomen tilanne on nyt herkkä. Alijäämän viitearvo ylitettiin vuonna 2014 ja velka­luvulle odotetaan käyvän samoin kuluvana vuonna (kuviot 1 ja 2).

Kuvio 1. Julkisyhteisöjen EDP-alijäämä (nettoluotonanto)

Julkisyhteisöjen EDP-alijäämä (nettoluotonanto), prosenttia bkt:sta

Lähde: Tilastokeskus. Vuosien 2015–2017 tiedot ovat VM:n ennusteita kesäkuulta 2015.

 

Ylitysten ohella seurataan tarkoin paitsi toteumalukuja niiden ennustettua suuntaa ja etäisyyttä viitearvoista.

Kuvio 2. Julkisyhteisöjen EDP-velka

Julkisyhteisöjen EDP-velka

Lähde: Tilastokeskus. Vuosien 2015–2017 tiedot ovat VM:n ennusteita kesäkuulta 2015.

Tilastokeskus päättää tilastoinnista itsenäisesti.

Hallitusohjelmaa on tehty ja budjettia suunniteltu nyt myös mahdolliset tilastovaikutukset huomioon ottaen.

Tilanne on ymmärrettävästi haastava, koska erilaisten hankkeiden tilasto­vaikutuksia ei aina voi ennakoida kansantalouden tilinpidon perussääntöjen perusteella. Nykyinen EKT2010:een perustuva alijäämä- ja velka­tilastoinnin ohjeistus kun edellyttää yhä useammin tapaus­kohtaista analyysia, jonka perusteella päätökset tekee Tilastokeskus aina itsenäisesti ja riippumattomasti.

Tarkan ohjeistuksen tarkoitus on taata julkis­yhteisöjen talouden symmetrinen ja yhtenäinen kuvaus eri maissa huolimatta niiden insti­tutionaalisista, toiminnallisista sekä vaikkapa kirjan­pito­käytäntöihin liittyvistä eroista. Ohjeistuksella on pyritty tilkitsemään myös aukkoja, jotka ovat ohjanneet luoviin ratkaisuihin julkis­yhteisöjen taloudenhoidossa.

Hallitusohjelmaan on kirjoitettu oletus ns. kärki­hankkeiden toteuttamisesta ”alijäämäneutraalisti” tehden oletuksia niiden rahoituksen tilinpito­käsittelystä. Samoin julkis­yhteisöjen ja julkisten yhtiöiden välisten operaatioiden, kuten tuloutusten ja pääomitusten kohdalla on saatettu viitata niiden tilasto­käsittelyyn finanssi­sijoituksena eli kansan­talouden tilin­pidon termein rahoitus­taloustoimena, vaikka niiden budjetti­käsittely ja tilasto­käsittely voivat hyvinkin poiketa toisistaan.

Riippumattomuus on yksi tilasto­toimen perus­pilareista. Se korostuu ali­jäämä- ja velka­tilastojen ja ylipäänsä kansan­talouden tilin­pidon tapauksessa. Samalla myös niitä koskevien menetelmäpäätösten selkeys ja avoimuus on tärkeää niin päättäjien kuin muidenkin tietojen hyödyntäjien kannalta.

Tilastokeskus julkaisee jo tällä hetkellä keskeiset sektori­luokitus­päätökset, joista monet koskevat julkis­yhteisöjä, mutta muiden menetelmä­päätösten kohdalla vastaavaa käytäntöä ei vielä ole. Asiaan tulee nyt kiinnittää huomiota. Sektori­luokitus­päätökset ovat siinä mielessä erityisiä, että niillä voi olla tätä nykyä vaikutusta muuhunkin kuin tilastointiin, tulevaisuudessa mahdollisesti kirjan­pitoonkin.

Kriittisyyttä ilmassa

Kansantalouden tilinpidon menetelmä­päätösten kiistäminenkin on aina mahdollista, ja joissain maissa siinä on menty jopa oikeus­asteelle saakka. Suomessakin on esitetty huolta ”päätöksistä, joista ei voi valittaa”. Tämän kehityssuunnan varalle Eurostat kannustaa jäsenmaita pyytämään sen kantaa potentiaalisesti kiistanalaisten tai vaikeatulkintaisten menetelmätapausten käsittelyyn.

Toistaiseksi tätä kanavaa on Suomessa käytetty varsin vähän, ja lähtökohtana asioiden ratkaisuun tulee jatkossakin olla Tilastokeskuksen oma näkemys.

Tulevaisuudessa Eurostatin puoleen tullaan todennäköisesti kääntymään silti entistä useammin. Parhaillaankin on näköpiirissä hankalia luokitus- ja muita menetelmä­asioita. Laajempaa merkitystä omaavia ratkaisuja varten Eurostat voi käynnistää myös konsultaatioita, joiden kautta kaikilla jäsenmaiden tilasto­virastoilla ja keskus­pankeilla on mahdollisuus vaikuttaa kannan muodostukseen omalla asiantuntija­näkemyksellään.

Toisaalta myös kansantalouden tilin­pidon indikaattorien käyttö julkisen talouden ohjauksen pohjana on herättänyt närää. Näin tapahtui hiljattain kansallisen kuntien makro-ohjauksen käynnistymisen yhteydessä. Sen perustana on paikallis­hallinnon tasa­paino­tavoitteen määrittely tilin­pidollisen ali­jäämän eli tulojen ja menojen erotuksena syntyvän netto­luotonannon mukaan. Rinnalla käytetään sen kirjan­pidollista vastinparia, kuntien toiminnan ja investointien rahavirtaa.

Tämä on herättänyt kuntakentällä kritiikkiä mm. siksi, että tilin­pidollinen ali­jäämä ei erottele ”hyvää ja pahaa” rahankäyttöä, kun mm. investoinnit rasittavat sitä täysmääräisesti. Tässä mielessä indikaattori onkin sokea, mutta samalla se kertoo velkaantumistarpeesta, mihin julkisen talouden seurannassa halutaan kiinnittää huomiota. Tilinpidon vahvuus on myös se, että se on ainoa kansainvälisesti yhtenäinen talouden kuvausjärjestelmä.

Tilinpidolliseen alijäämään perustuvan kunta­ohjauksen on sanottu kannustavan toteuttamaan investointeja yhä enemmän yksityisten toimijoiden kanssa erilaisten yhteistyö­mallien kautta (ns. PPP-hankkeina). Tällöin menoja ja velkaa häviäisi tilastojen ulkopuolelle. Huoli on siinä mielessä turha, että näiden tapausten käsittelyä varten on tarkka tilinpito-­ohjeistus: ne pysyvät kyllä mukana luvuissa, jos niiden luonne sitä vaatii. Siinä mielessä huoli on kuitenkin osuva, että kunnat eivät tällä hetkellä kattavasti raportoi hankkeistaan tilastoihin.

EU:ssakin käydään parhaillaan keskustelua siitä, miten budjetti­kuri­sääntöjä olisi järkevintä soveltaa – ja mm. juuri investointien erityis­kohtelu on ollut esillä. Nämä päätökset kuuluvat kuitenkin poliitikoille.

 

Myös julkisen talouden lukuja koskevat tilastokäytännöt ovat tiukan huomion ja kontrollin kohteina. Aiheesta tarkemmin seuraavassa kirjoituksessani.

Tilaa Tieto&trendit-juttukooste sähköpostiisi

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Kommentit

Lue samasta aiheesta:

Artikkeli
12.11.2019
Reetta Moilanen

Viime viikkoina on ihmetelty Suomen talouden mysteeriä. Teollisuustuotanto on vielä kesällä ollut hyvässä kasvussa, vaikka tavaroiden ulkomaankaupan kasvu on selkeästi hidastunut, ja tärkeimmissä vientimaissa talous junnaa paikoillaan. Globalisoituneessa maailmassa tilastoja ei voi enää tehdä tai lukea kuten ennen. Teollisuustuotanto jakautuu tänä päivänä sekä tavaroiden että palveluiden ulkomaankauppaan.

Artikkeli
14.12.2018
Reetta Moilanen

Suhdannetilannetta seurataan nyt silmä kovana etsien merkkejä käänteestä. Ekonomisteilla on tahosta riippuen erilainen käsitys siitä, miten hyvänä talous­kasvu vielä jatkuu. Mitä kertovat yritysten tilanteesta liikevaihto­kuvaajat?

Artikkeli
20.9.2017
Henri Lukkarinen

Osana kilpailukykysopimusta sovittiin 24 tunnin lisäyksestä palkansaajien työaikoihin. Työaikojen lisäys on kuitenkin toteutettu hyvin vaihtelevasti eri toimialoilla ja työnantaja­sektoreilla. Yksityisellä sektorilla paikallisen sopimisen rooli on korostunut työaikojen muutoksissa: joka toinen yksityisen sektorin palkansaaja ilmoitti jääneensä työajan lisäysten ulkopuolella. Työajan lisäykset ovatkin kohdentuneet erityisesti julkisen sektorin työntekijöille.

Blogi
14.8.2017
Pertti Taskinen

Noin puolet kaikista palkansaajista tunnistaa, että kilpailukyky­sopimuksen myötä työaikaa on lisätty tavalla tai toisella. Lähes 40 prosenttia koko­aikaisista palkansaajista ei kuitenkaan ole huomannut muutosta työajoissa.

Artikkeli
10.8.2017
Pasi Piela

Puolet pääkaupunkiseutulaisista kulkisi työpaikalleen pyörällä puolessa tunnissa ja koko maan asukkaista muutaman minuutin nopeammin. Sen sijaan julkisen liikenteen käyttö on sekä pyöräilyä että etenkin yksityis­autoilua hitaampaa. Tiedot perustuvat työmatka-aikaa eri kulkuvälineillä vertaileviin laskenta­malleihin, jotka nojaavat sekä perinteisiin että modernimpiin tietolähteisiin.