Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Yltääkö Lapin joulumatkailu uuteen ennätykseen?

4.12.2018
Twitterissä: @StatJP
Kuva: Shutterstock

Viime vuoden joulukuussa Lapissa ja Rovaniemellä kirjattiin ennätysmäärä yöpymisiä. Tämän vuoden puolella ulkomaisten yöpymisissä on ollut pientä hiipumista toukokuusta lähtien niin koko maassa kuin Lapissakin, mutta joulu­sesonkina Napapiirin varauskirjat näyttävät täyttyvän entiseen tapaan.

Miten Suomen matkailulla menee? Entäpä Lapissa? Matkailu on Suomessa taloudellisesti merkittävä toimiala, jonka kerrannais­vaikutukset ulottuvat muillekin toimialoille.

Erityisesti ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa kääntyivät kasvuun vuoden 2010 finanssikriisin jälkeen, joka puraisi Suomea kovaa ja esimerkiksi muita Pohjoismaita rajummin.

Venäjälle asetetut talouspakotteet romahduttivat venäläisten matkailijoiden määrän vuonna 2015, mutta viimeiset vuodet ulkomaisten yöpymisten kasvu on ollut jälleen vahvaa venäläisten matkailijoiden kadosta huolimatta. Esimerkiksi Aasiasta Suomeen on saapunut parantuneiden kulku­­yhteyksien ja markkinoinnin ansiosta moninkertainen määrä matkustajia aiempiin vuosiin verrattuna.

Ulkomailta tuleva matkailu kasvaa meillä nopeammin kuin muissa Pohjoismaissa – Lapissa vielä reippaammin kuin muualla Suomessa. Lappi on yksi Suomen matkailun vetureista, ja positiivisia matkailu-uutisia on perinteisesti voinut lukea mediassa joulun lähestyessä. Joulu- ja talvisesonki tuovat Lappiin satoja tuhansia ulkomaisia matkailijoita ja matkailu­tuloina satoja miljoonia euroja.

Kuvio 1. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Pohjoismaissa

Kuvio 1. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Pohjoismaissa. Lähde: Tilastokeskus

Vuonna 2017 Lapissa oli jo yli kolme kertaa enemmän yöpymisiä kuin Suomen liittyessä Euroopan unioniin 1995. Vastaavasti koko maan tasolla yöpymisten määrä on kaksinkertaistunut samassa ajassa. Määrällisesti tämä tarkoittaa Lapissa kasvua noin 480 000 yöpymisestä aina 1,48 miljoonaa yöpymiseen.

Kuvio 2. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrä
Kuvio 2. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymisten määrä. Lähde: Tilastokeskus

Lappi vetää ulkomaalaisia erityisesti joulukuussa

Joulukuun yöpymiset ja niiden suhteellinen merkitys ovat kasvaneet vielä vauhdikkaammin. Lapissa oli esimerkiksi vuoden 2010 joulukuussa noin 182 000 ulkomaisten matkailijoiden yöpymistä, kun viime vuonna luku ylitti 370 000.

Joulukuun osuus Lapin koko vuoden yöpymisistä on kasvanut muutamalla prosentilla kuluvan vuosikymmenen aikana, mutta vuodesta 1995 lähtien osuus on kasvanut 11 prosentista peräti 25 prosenttiin.

Vastaavanlainen muutos on havaittavissa myös koko talvisesongin – joulu-helmikuu – aikana. Talvisesonkina 2009–10 Lapissa oli ulkomaisten matkailijoiden yöpymisiä 420 000 ja viime sesonkina yli kaksinkertainen määrä eli 892 000.  

Vuoteen 1999 asti kotimaisia matkailijoita oli joulukuussa ja joulu-helmikuussa enemmän kuin ulkomaisia, mutta tällä vuosituhannella ulkomaisten matkailijoiden suhteellinen osuus on kasvanut joka vuosi.

Viime vuoden joulukuussa kotimaisia yöpymisiä oli vain noin 95 000 eli noin neljäsosa ulkomaisten yöpymisten määrästä. Koko talvisesonkina ero oli aavistuksen pienempi kotimaisesta hiihtoloma­kaudesta johtuen.

Rovaniemellä ennätysmäärä ulkomaisia yöpymisiä viime joulukuussa

Lapin matkailu keskittyy Rovaniemelle ja suurten laskettelu­keskusten ympärille kasvaneisiin matkailu­keskuksiin. Tämä pätee erityisesti jouluna ja talvi­sesonkina ulkomaisten matkailijoiden osalta. Vuoden 2017 joulukuussa Rovaniemellä yöpymismäärä ylitti ensimmäistä kertaa 100 000 rajan.

Kuvio 3. Ulkomaiset yöpymiset alueittain joulukuussa 2017
 Kuvio 3. Ulkomaiset yöpymiset alueittain joulukuussa 2017. Lähde: Tilastokeskus

Matkailijoiden määrän lisääntyessä myös majoitus­liikkeiden vuodekapasiteetti on lisääntynyt vauhdikkaasti. Pelkästään viime vuoteen verrattuna kapasiteetti on kasvanut noin kahdella tuhannella käyttö­asteen pysyessä kutakuinkin samana. Tämä lupaa hyvää myös tulevaksi jouluksi, sillä matkan­järjestäjien ja majoitus­liikkeiden mukaan varaus­kalenterit ovat jo täyttymässä joulun osalta.

Britit dominoivat joulusesonkia

Aasialaisten ja eritoten kiinalaisten matkailijoiden määrä on kasvanut huomattavasti, mutta Britannia pitää silti pintansa joulu­matkailijoiden osalta. Britit olisivat talvisesongin suurin matkailija­ryhmä jo pelkästään joulu­matkailun ansiosta. Vuoden 2017 joulukuussa briteille kirjattiin yöpymis­vuorokausia noin 167 000, mikä on 61 prosenttia brittien yöpymistä Lapissa koko vuoden aikana.

Brittien yöpymiset jakaantuvat pääosin Lapin matkailu­keskusten eli Levin, Saariselän ja Ylläksen sekä Rovaniemen ja Sodankylän kesken. Toiseksi suurin ulkomaalais­ryhmä viime vuoden joulukuussa olivat ranskalaiset, joille yöpymis­vuorokausia kertyi vajaat 27 000.

Matkailutuloilla suuri merkitys

Viime vuoden joulukuusta tämän vuoden maaliskuuhun Lapin pelkkä majoitus­myynti ylsi melkein 103 miljoonaan euroon. Ulkomaisten matkailijoiden osuus tästä oli miltei 79 prosenttia eli 81 miljoonaa euroa. Pelkästään joulukuussa ulkomainen majoitusmyynti ylitti 25 miljoonaa euroa.

Kuvio 4. Ulkomainen majoitusmyynti Lapissa, euroa
Kuvio 4. Ulkomainen majoitusmyynti Lapissa, euroa. Lähde: Tilastokeskus

Merkitys on entistä suurempi kun mukaan lasketaan matkailijoiden käyttämä muu rahamäärä kerrannais­vaikutuksineen. Alueellisen matkailu­tilinpidon mukaan majoitus­palveluiden osuus Lapissa matkailu­toimialojen tuotoksesta on karkeasti noin viidenneksen eli yksinkertaistettuna matkailijat tuovat alueelle noin viisi kertaa sen verran euroja mitä he maksavat majoituksestaan.

Kaiken kaikkiaan niin sanotun matkailu­arvonlisäyksen osuus perushintaisesta bruttokansan­tuotteesta Lapissa on jopa 5,7 prosenttia, kun se koko maassa on 2,5 prosenttia.

Sesonki näkyy myös hintatasossa

Joulukuun suosio näkyy myös yöpymisten hinnoissa. Viime joulukuussa Lapissa huoneen keskihinta oli 151 euroa, kun keskimäärin Suomessa huoneen keskihinta oli 98 euroa ja Lapissa 108 euroa koko vuoden aikana.

Erot alueiden välillä olivat suuret, sillä Sodankylässä keskihinta oli huimat 271 euroa ja myös Rovaniemellä kukkaroa sai raottaa 183 euron edestä. Luksuksesta ja esimerkiksi yöpymisistä lasi-igluissa saa maksaa.

Kuvio 5. Esimerkkejä huoneen keskihinnoista Lapissa
Kuvio 5. Esimerkkejä huoneen keskihinnoista Lapissa. Lähde: Tilastokeskus

Ulkomainen matkailija maksaa yöpymisestä enemmän kuin kotimainen matkailija. Viime vuoden joulukuussa ulkomaisen yöpymisen keskihinta oli noin 66 euroa, kun taas suomalaiset maksoivat yöstään keskimäärin 39 euroa. Kalleimmat keskimääräiset ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset olivat Sodankylässä 126 euroa ja Rovaniemellä 95 euroa.

Tähän mennessä huoneen keskihinta on noussut noin 4,3 prosenttia viime vuoteen verrattuna, joten tulevana jouluna on syytä odottaa taas ennätyskorkeita hintoja.
 

Artikkelissa ilmoitetut yöpymisluvut eivät kata kaikkia yöpymisiä, sillä Tilastokeskuksen majoitustilasto sisältää rekisteröidyt majoitus­liikkeet eli hotellit, motellit, matkustaja­kodit, lomakylät ja leirintäalueet sillä ehdolla, että niissä on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähkö­pistokkeella varustettua matkailuvaunu­paikkaa. Majoitustilasto kattaa jo nyt suurimman osan yöpymisistä, mutta tilastoinnin ulkopuolelle jää suurin osa vuokrattavista loma-asunnoista ja muista asunnoista sekä vertais­majoituksesta.

Suomessa on tällä hetkellä arviolta 15 000 vuokramökkiä. Tilastointi muuttuu kattavammaksi vuoden 2019 huhtikuussa, jolloin julkaistaan ensimmäistä kertaa mökkimajoitus­tilastointi. Lapin osalta rekisteröimättömiä maksullisia yöpymisiä on arvioitu puuttuvan noin 20 prosenttia kaikista maksullisista yöpymisistä. Näiden suhteellinen osuus Lapissa on selvästi merkittävämpi kuin keskimäärin muualla Suomessa.

Kirjoittaja on tilastopäällikkö Tilastokeskuksen yritystilastot-yksikössä innovaatiot, liikenne ja matkailu -vastuualueella.

Artikkelissa ilmoitettujen lukujen lähteenä ovat Tilastokeskuksen tuottamat tilastot, joita julkaistaan Visit Finlandin Rudolf-tilastointipalvelussa sekä Tilastokeskuksen nettisivuilla.

Lue samasta aiheesta:

Blogi
20.8.2021
Helmi Andersson

Tänä vuonna juhlitaan Ahvenanmaan itsehallinnon sataa vuotta. Sekä suurvaltapolitiikka että maantieteellinen sijainti keskellä merta ovat aikojen saatossa muovanneet ahvenanmaalaista yhteiskuntaa.

Artikkeli
29.6.2021
Ossi Nurmi

Kansainvälisten alustojen kautta majoitusvarauksia tekevät enimmäkseen ulkomaiset matkailijat. Suurin ulkomaisten osuus oli Helsingissä, 83 prosenttia yöpymisistä. Lähes joka neljäs alustojen kautta varatuista ulkomaisista yöpymisistä kirjattiin venäläisille, kertovat Eurostatin ensimmäistä kertaa julkaisemat tiedot alustojen kautta tehdyistä varauksista.

Artikkeli
15.12.2020
Ossi Nurmi

Koronakriisin myötä alan odotukset kohdistuvat nyt kotimaan vapaa-ajanmatkailuun. Heinäkuusta alkaen se on keskittynyt sellaisiin kohteisiin ja alueisiin, joissa turvavälejä on helpompi noudattaa. Vuokramökeissä rikottiin kesällä ennätyksiä – suurten kaupunkien hotellit ovat vaikeuksissa työmatkalaisten ja ulkomaalaisturistien puuttuessa.

tk-icons