Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät

Sähköpyöräilystä ei toistaiseksi ole aiheutunut uhkaa liikenneturvallisuudelle

26.10.2018
Twitterissä: @MattiJKokkonen
Kuva: shutterstock

Suomessa, toisin kuin Hollannissa, sähköpyörien osuus koko polkupyörä­markkinasta on vielä pieni.

Iltasanomat uutisoi 29.4.2018 julkaistussa artikkelissaan[1], että sähköpyörien suosio tappaa Hollannissa ja että pyöräilijöitä kuolee jo enemmän kuin autoilijoita. Sähkö­pyöräilijöitä kuoli 57 Alankomaiden tilastoviraston mukaan vuonna 2017. Yhteensä pyöräilijöitä menehtyi vuonna 2017 Alankomaissa 206[2].

Suomessa vastaavana aikana kuoli Tilastokeskuksen ennakko­tietojen mukana 22 polku­pyöräilijää ja loukkaantui 656 pyöräilijää.[3] Keskimäärin Suomessa loukkaantuu noin 800 ja kuolee 20–30 pyöräilijää vuosittain.

Suomessa sähköpyörien tuonti- ja myyntimäärät ovat vielä pieniä suhteessa perinteisiin lihasvoimalla liikutettaviin polkupyöriin ja suhteellinen osuus henkilö­vahinkoon johtaneista onnettomuuksista on toistaiseksi pysynyt vähäisenä.

Suomessa myydään vuosittain noin 300 000 polku­pyörää[4]. Tullin tilastojen mukaan vuonna 2017 maahan tuotiin noin 6 000 kappaletta 250 watin sähkömoottorilla varustettua polkupyöriä. Ulkomailta tuotujen polkupyörien lisäksi kotimaassa valmistetaan sähkömoottorilla varustettuja polkupyöriä valmistajan oman ilmoituksen mukaan noin 3 000 kappaletta vuodessa.

Elokuun lopussa ajoneuvokannassa oli rekisteröitynä yhteensä 53 nopeaa sähkömoottorilla varustettua polkupyörää. Kevyiden sähkö­ajoneuvojen tuontimäärää ei ole selvitetty tätä artikkelia varten.     

Erilaiset sähkömoottorin voimalla tai sähkömoottorin avustamana liikkuvat ajoneuvot voidaan jakaa toiminta­periaatteen ja nopeuden perusteella viiteen eri luokkaan[5]. Näitä ovat:

  • kevyet sähköajoneuvot, joiden huippunopeus on korkeintaan 15 km/h
  • isommat kevyet sähköajoneuvot, joiden huippunopeus on 25 km/h
  • sähköavusteiset polkupyörät, joiden moottori toimii ainoastaan poljettaessa
  • moottorilla varustetut polkupyörät, joiden moottori saa toimia ilman polkemista ja, jotka tulee vakuuttaa
  • yli 25 km/h kulkevat sähkömoottorilla varustetut polkupyörät, jotka tulee rekisteröidä mopoiksi ja vakuuttaa.

Onnettomuustietojen yhteydessä kevyitä sähköajoneuvoja käsitellään yhtenä ryhmänä ja sähköavusteisia ja sähkö­polkupyöriä yhtenä. Käytettävissä olevasta aineistosta ei voida tehdä tarkempaa erottelua.

Onnettomuuksissa piikki vuonna 2016

Vuosina 2009–2017 ja vuoden 2018 syyskuuhun mennessä – 2017 ja 2018 tiedot vielä ennakollisia –  on sattunut 31 henkilö­vahinkoon johtanutta onnettomuutta, joissa on ollut mukana joku edellä luetelluista sähkömoottorilla varustetuista kulku­neuvoista. Eniten onnettomuuksia eli 10 on sattunut vuonna 2016.

Onnettomuuksista 29:ssä on ollut mukana sähkömoottorilla varustettu polkupyörä, kahdessa muussa on ollut mukana kevyt sähkö­ajoneuvo. Vuosina 2009, 2011 ja 2014 ei sattunut yhtään henkilö­vahinkoon johtanutta onnettomuutta, jossa olisi ollut mukana sähkö­moottorilla varustettu polkupyörä tai kevyt sähkö­ajoneuvo.

Tarkastelluista onnettomuuksista suurimmassa osassa sähkö­moottorin olemassaololla ei ole voitu poliisin tietojen perusteella sanoa olleen juuri vaikutusta.

Kahdessa tapauksessa on raportoitu polkupyöräilijän kovasta vauhdista, mutta lopuissa tapauksissa on kyseessä ollut havaintovirhe ja epäselvyys väistämis­velvollisuudesta. Lisäksi vastapuolena on ollut useimmiten ajoneuvo, jossa ajoneuvon kuljettaja on ollut onnettomuuden vaikutuksilta suojassa.

Kuvio 1. Henkilövahinko-onnettomuudet vuosittain ja ajoneuvoryhmittäin osallisena olleen sähkökulkuneuvon mukaan.
Kuvio 1. Henkilövahinko-onnettomuudet vuosittain ja ajoneuvoryhmittäin osallisena olleen sähkökulkuneuvon mukaan. Lähde: Tilastokeskus, tieliikenneonnettomuustilasto
Lähde: Tilastokeskus, tieliikenneonnettomuustilasto

Onnettomuuden vastapuolena on ollut useimmin henkilöautoilija (21). Neljässä tapauksessa vastapuolena on ollut toinen polkupyöräilijä ja kahdessa pakettiauto. Yhdessä tapauksessa vastapuolena on ollut mopoautoilija ja yhdessä sähkö­polkupyöräilijä on aiheuttanut onnettomuuden yksin ilman vastapuolta.

Kevyiden sähköajoneuvojen onnettomuuksissa yhdessä onnettomuudessa vastapuolena oli henkilöautoilija ja toinen onnettomuus oli yksittäis­onnettomuus ilman vastapuolta.

Onnettomuuksissa, joissa sähköajoneuvo on ollut mukana, on loukkaantunut 32 henkilöä ja kuollut yksi henkilö. Henkilövahingon kärsineet ovat olleet itse sähkömoottorilla varustettua polkupyörää tai kevyttä sähköajoneuvoa kuljettaneita henkilöitä tai muita onnettomuudessa osallisina olleita polku­pyöräilijöitä.

Henkilövahingon kärsineistä suurin osa on ollut 45-vuotiaita tai vanhempia. Miesten ja naisten osuudet ovat lähes yhtä suuret. Henkilövahingon kärsineistä miehiä oli 19 ja naisia 14.

Taulukko 1. Henkilövahingon kärsineet ikäryhmittäin
Ikäryhmä          Mies   Nainen    Yhteensä 
10–14 1   1
25–34 1 1 2
35–44 3   3
45–54 4 4 8
55–64 2 3 5
65–74 2 3 5
75– 6 3 9
Yhteensä 19 14 33

Lähde: Tilastokeskus, tieliikenneonnettomuustilasto

Kirjoittaja työskentelee yliaktuaarina innovaatiot, liikenne ja matkailu -vastuualueella Tilastokeskuksen yritystilastot -yksikössä. 

Lue samasta aiheesta:

tk-icons