Asiantuntija-artikkelit ja ajankohtaisblogit
Sivuston näkymät
  • Tämä juttu on arkistoitua sisältöä, joka tarjotaan luettavaksi sellaisenaan. Tämän vuoksi siinä voi olla saavutettavuusongelmia.

Päivittäistavarakaupan kasvu on hintojen varassa

11.7.2013

Kauppa on taantuman aikoina paikannut laskevia myyntimääriä korkeammilla hinnoilla. Se heikentää kulutusta entisestään.

Päivittäistavarakauppa on melko vakaata yli suhdannesyklien. Oli taantuma tai ei, ihmisten on syötävä. Tämä näkyy myös siinä, että päivittäistavarakaupan toimialan liikevaihto on kasvanut vuodesta toiseen yleisestä talous­kehityksestä huolimatta.

Vuosien 1995–2012 aikana toimialan liikevaihto on kasvanut jokaisena vuotena. Keskimääräinen vuosimuutos on ollut 4,3 prosenttia. Vastaavana aikana esimerkiksi nousuja ja laskuja kokeneen, suhdanne­herkän teollisuuden liikevaihdon keskimääräinen vuosimuutos jää 3,4 prosenttiin.

Päivittäistavarakaupassa vuoden 2012 alkupuolella kauppa kävi vilkkaasti, mutta huhtikuusta eteenpäin kasvu muuttui maltillisemmaksi ja jokseenkin vakaaksi (Kuvio 1). Alkuvuoden kasvua auttoi osaltaan raami­sopimuksessa sovittu 150 euron kertaerä palkansaajille. Koko vuoden aikana päivittäistavara­kaupan myynti kasvoi 4,9 prosenttia vuodesta 2011.

Kuvio 1. Päivittäistavarakaupan liikevaihdon ja myynnin määrän kehitys 2012 – 2013 /huhtikuu

Päivittäistavarakaupan liikevaihdon ja myynnin määrän kehitys 2012-2013/huhtikuu

Lähde: Kaupan liikevaihtokuvaaja*, Tilastokeskus.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtajan Kari Luodon mukaan elin­tarvikkeiden myynti kehittyi hyvin vuoden 2012 aikana, mutta käyttötavaroiden myynnissä alkoi näkyä kuluttajien ostovoiman ja luottamuksen heikkeneminen sekä veronkorotus­päätösten vaikutus.

Myyntimäärät laskussa

Myynnin määrää tarkasteltaessa päivittäistavara­kaupan kehitys vuonna 2012 ei näytäkään enää yhtä ruusuiselta. Myynnin määrä kasvoi vielä vuoden ensimmäisellä neljänneksellä liki 4 prosenttia edellisvuodesta.

Toisella neljänneksellä myynti lähti kuitenkin määrällisesti laskuun määrän supistuttua prosentin edellisvuodesta. Loppuvuoden osalta kehitys jatkui vastaavan­laisena, kun myynnin määrä supistui heinä – joulu­kuussa 1,4 prosenttia vuoden 2011 toisesta puoliskosta.

Kasvua myyntimäärästä tai hintojen noususta

Myynnin kasvun taustalla on oltava joko määrän kasvu tai hintojen nousu. Kuviossa 2 on tarkasteltu sekä liike­vaihdon että myynnin määrän kasvua vuosina 2005–2012.

Kuvio 2. Päivittäistavarakaupan liikevaihdon, määrän ja hintojen vuosimuutosprosentit vuosineljänneksittäin 2005–2012

Vuosimuutosprosentit

Lähde: Kaupan liikevaihtokuvaaja*, Tilastokeskus.

Vuosien 2005–2007 aikana myynnin kasvu johtui suurelta osin myynnin määrän kasvusta. Samoin vuonna 2010 liike­vaihdon positiivinen kehitys oli volyymi­vetoista; myynnin määrä kasvoi ajoittain jopa vauhdikkaammin kuin liikevaihto.

Vastaavasti taas vuosina 2008–2009 ja 2011–2012 liike­vaihdon kasvu oli hintojen nousun varassa. Vuosina 2008 ja 2011 liike­vaihdon kasvu oli reipasta, mutta se johtui pääosin hintojen noususta. Seuraavina vuosina 2009 ja 2012 liikevaihdon kasvu hidastui ja myynnin määrä kääntyi laskusuuntaan.

Molemmille periodeille on myös yhteistä se, että ne osuvat epä­vakaisiin aikoihin. Vuosina 2008–2009 ilmiö on korostuneempi kuin 2011–2012, mutta toisaalta vuoden 2009 taantuma oli huomattavasti syvempi kuin nyt koettu talouden epävarmuus. Ilmiötä voi pitää hieman yllättävänä, sillä hintojen voimakas nousu heikkoina aikoina heikentää kulutusta entisestään.

PTY:n toimitusjohtaja Kari Luoto kiteyttää talouden suhdanteiden vaikuttavan merkittävästi siihen, missä määrin päivittäistavara­kaupan kasvu tulee hintojen ja missä määrin volyymin kautta. Tutkimusyritys Nielsenin mukaan vastaava trendi näkyy myös muissa Euroopan maissa.

Ruuan hinta syönyt myyntimääriä

Elintarvikkeet ovat päivittäistavara­kaupan suurin tuoteryhmä. Myynnistä noin 80 prosenttia koostuu elintarvikkeista.

Kuluttajahintaindeksin mukaan elintarvikkeiden hinnat kohosivat 5,2 prosenttia vuonna 2012. Elin­tarvikkeiden kallistumiseen vaikuttivat sekä veronkorotukset että maailmanmarkkina­hintojen nousu. (ks. Ilkka Lehtinen. Kallis ruoka syö ostovoiman. Tieto&trendit 2/2013)

Inflaatioasiantuntija Ilkka Lehtisen mukaan hintojen nousuun ovat omalta osaltaan vaikuttaneet myös tuotanto­ketjun muut osat, sillä tuottaja­hintojen osuus kuluttaja­hinnoista vaihtelee 5–40 prosentin välillä.

Tilastokeskuksen Päivittäistavara­kauppa ry:lle tuottaman päivittäistavara­kaupan hinta­indeksin mukaan toimi­alan hinnat kohosivat yhteensä 5,0 prosenttia edellis­vuodesta. Hintoja nostivat elin­tarvikkeiden lisäksi erityisesti alkoholi­juomat ja tupakka, joiden hintojen nousuun vaikuttivat etenkin tuote­verojen nostot.

Samaan aikaan ansiot ovat nousseet ansiotaso­indeksin mukaan 3,5 prosenttia vuonna 2012, joten hintojen nousu on ollut myrkkyä osto­voimalle. Nämä tekijät yhdessä laskivat vääjäämättä päivittäistavara­kaupan volyymeja.

Valintamyymälät kasvun kärjessä

Päivittäistavarakauppa ry:n jäsen­yrityksistä valinta­myymälöiden myynnin kehitys oli nopeinta vuonna 2012. Valinta­myymälät lisäsivät myyntiään peräti 8,1 prosenttia edellis­vuodesta (Kuvio 3).

Kuvio 3. Myynnin muutos vuodentakaiseen myymälätyypeittäin vuonna 2012

Myynnin muutos myymälätyypeittäin

Lähde: Tilastokeskus

Hypermarketeissa kasvuvauhti jäi edellis­vuodesta, mutta hyper­markettien myynti kohosi vuonna 2012 silti mukavat 6,3 prosenttia.

Suurissa supermarketeissa myynnin kasvua kertyi 5,5 prosenttia, mutta pienissä super­marketeissa jäätiin 0,8 prosentin kasvuun vuoden takaisesta.

Pienmyymälöissä kehitys oli aiempaa positiivisempaa. Myynti kasvoi vuoden 2012 aikana 2,6 prosenttia, kun vuonna 2011 jäätiin 1,3 prosentin kasvuun.

Karkeasti voidaankin arvioida, että erityisesti valinta­myymälät ja hyper­marketit onnistuivat kasvattamaan myös myynti­volyymejään, mutta pienissä super­marketeissa sekä pienmyymälöissä myynnin volyymit laskivat vuoden 2012 aikana.

Kari Luodon mukaan yksi syy pienempien myymälätyyppien myynnin kasvulle juuri nyt on se, että kuluttajilla on mennyt melko pitkään uusien aukiolo­aikojen omaksumiseen. Liikeaika­lakia uudistettiin vuonna 2009, ja sen vaikutukset alkavat näkyä nyt. Vastaavasti vuoden 2000 sunnuntain aukiolo­aikojen muutosten vaikutukset näkyivät kuluttajien käyttäytymisessä vasta useamman vuoden kuluttua.

Pienten supermarkettien vaatimattomampaan kehitykseen vaikuttaa taas se, etteivät ne ole saaneet uudesta liikeaika­laista tukea toiminnalleen. Toisaalta valikoima- ja hinta­kilpailussa pienten super­markettien asema on haastava suhteessa suurin super­marketteihin ja hyper­marketteihin.

Epävarmuus varjostaa kehitystä

Vuoden 2012 kaltainen kehityskulku näyttää jatkuneen myös tänä vuonna. Päivittäistavara­kaupan liike­vaihto on edelleen kasvanut, tosin kasvuvauhti on hidastunut hieman viime vuodesta, mutta myynnin volyymi on supistunut tammi–huhtikuussa 1,6 prosenttia vuodentakaisesta.

Kari Luodon mukaan koko alkuvuoden kehitystä on varjostanut kuluttajien osto­voiman heikkeneminen, mikä näkyy erityisesti käyttötavara­kaupassa. Kaupan alan yritykset ovat ennakoineet myynnin pysyvän pitkään kehnona. Talouden yleinen epävarmuus ja veron­korotukset ovat hiljentäneet kaupan kasvua tai kääntäneet sen jopa miinukselle.

Luoto korostaa, että erityisesti veromuutoksilla on merkittävä vaikutus ruuan hintaan ja päivittäistavara­kaupan tulevien vuosien kehitykseen. Erilaisten verojen osuus ruuan hinnasta on jo nyt yli 40 prosenttia. Tehty arvonlisä­veron korotus nosti ruuan arvonlisä­veron Suomessa 14 prosenttiin, kun esimerkiksi Saksassa vastaava vero on 7 prosenttia. Yhdessä maailmanmarkkina­hintojen nousun kanssa toteutetut veron­korotukset lisäävät edelleen painetta elin­tarvikkeiden hintojen nousulle.

Jarkko Niemistö työskentelee Tilastokeskuksen Yritystilastot-yksikössä.

 

*Kaupan liikevaihtokuvaaja on kuukausittain julkaistava tilasto kaupan toimialojen liikevaihdon kehityksestä. Liikevaihto­tiedot perustuvat suurimpien yritysten osalta Tilastokeskuksen myynti­tiedusteluun ja muiden yritysten osalta verohallinnon kausivero­aineistosta saataviin myyntitietoihin. Kaupan toimialoilta julkaistaan myös määräindeksi, joka kuvaa hintojen vaikutuksista puhdistetun myynnin kehitystä. Liikevaihto­kuvaajia julkaistaan myös teollisuuden, rakentamisen ja muiden palveluiden toimi­aloilta.

 

Etusivun nostokuva Lehtikuva Oy / Pipsa Matikka

tk-icons