Luokitustiedotteet

Alueluokitusmuutokset 1.1.2024

Vuoden 2024 alusta ei astu voimaan yhtään kuntaliitosta, eikä osakuntaliitosta. Suomen kuntien lukumäärä on 309, samoin kuin vuosina 2021-2023.

Muutoksia ei tule myöskään suuralue-, maakunta-, seutukunta-, AVI-, ELY-, YTA- ja hyvinvointialueluokituksiin. Myös kielisuhde-, poliisipiiri- ja vaalipiiriluokitus pysyvät muuttumattomina.


1.1.2024 astuu voimaan EU:n NUTS-regulaatioon perustuvan aluejakoluokittelun pohjalta uusi NUTS 2024 -luokitus, jossa taso 3 vastaa Suomen nykyisen maakuntajaon vuonna 2021 voimaan astuneita hallinnollisia muutoksia, joihin sisältyi seuraavien kuntien siirtymiset maakunnasta toiseen:

  • Heinävesi siirtyi Etelä-Savon maakunnasta Pohjois-Karjalan maakuntaan (NUTS3, FI1D3).
  • Joroinen siirtyi Etelä-Savosta Pohjois-Savoon (NUTS3, FI1D2).
  • Iitti siirtyi Kymenlaaksosta Päijät-Hämeeseen (NUTS3, FI1C3).
  • Kuhmoinen siirtyi Keski-Suomesta Pirkanmaalle (NUTS3, FI197).
  • Isokyrö siirtyi Pohjanmaalta Etelä-Pohjanmaalle (NUTS3, FI194).

NUTS 2024 -luokituksessa seuraavien maakuntien koodit muuttuvat aiemmasta NUTS 2021 -luokituksesta:

  • Etelä-Pohjanmaa FI194 (vanha koodi): FI199 (uusi koodi)
  • Etelä-Savo FI1D1: FI1DA
  • Keski-Suomi FI193: FI198
  • Kymenlaakso FI1C4: FI1C7
  • Pirkanmaa FI197: FI19B
  • Pohjanmaa FI195: FI19A
  • Pohjois-Karjala FI1D3: FI1DC
  • Pohjois-Savo FI1D2: FI1DB
  • Päijät-Häme FI1C3: FI1C6

NUTS 2024 -luokitukseen ei sisälly NUTS 2021:een verrattuna muutoksia tasolla 2 eli Suomen suuralueissa.


Tilastolliseen kuntaryhmitykseen on tulossa kolme muutosta:

  • Hollola (098) siirtyy ryhmästä 1 (kaupunkimaiset kunnat) ryhmään 2 (taajaan asutut kunnat).
  • Pedersören kunta (599) siirtyy ryhmästä 3 (maaseutumaiset kunnat) ryhmään 2 (taajaan asutut kunnat).
  • Rusko (704) siirtyy ryhmästä 3 (maaseutumaiset kunnat) ryhmään 2 (taajaan asutut kunnat).


Mahdollisista muutoksista työssäkäyntialueisiin ilmoitetaan myöhemmin.


Päivitetyt alueluokitukset luokitusavaimineen ovat saatavissa luokitusten verkkosivuilla.


Lisätiedot kuntapohjaisista aluejaoista: Tero Luhtala, p. 029 551 3327 ja Tesmi Laakso, p. 029 551 3513, sähköposti: metatietopalvelut@stat.fi.


Alueluokitusmuutokset 1.1.2023

Vuoden 2023 alusta ei astu voimaan yhtään kuntaliitosta. Suomen kuntien lukumäärä on 309, samoin kuin vuosina 2022 ja 2021.

Muutoksia ei tule myöskään suuralue-, maakunta-, seutukunta-, AVI-, ELY- ja hyvinvointialueluokituksiin. Myös NUTS-, kielisuhde- ja vaalipiiriluokitus pysyvät muuttumattomina.

Vuoden 2023 alusta astuu voimaan yksi osakuntaliitos:

  • Haapavesi (071): yksi kiinteistö (11 henkeä) liitetään Nivalaan (535).

Tilastolliseen kuntaryhmitykseen on tulossa viisi muutosta:

  • Hollola (098) siirtyy ryhmästä 2 (taajaan asutut kunnat) ryhmään 1 (kaupunkimaiset kunnat)
  • Iisalmi (140) siirtyy ryhmästä 1 (kaupunkimaiset kunnat) ryhmään 2 (taajaan asutut kunnat)
  • Luoto (440) siirtyy ryhmästä 3 (maaseutumaiset kunnat) ryhmään 1 (kaupunkimaiset kunnat)
  • Sipoo (753) siirtyy ryhmästä 2 (taajaan asutut kunnat) ryhmään 1 (kaupunkimaiset kunnat)
  • Sotkamo (765) siirtyy ryhmästä 3 (maaseutumaiset kunnat) ryhmään 2 (taajaan asutut kunnat).

Uutena alueluokituksena on julkaistu yhteistyöalueluokitus (YTA-alueet). Luokituksen viisi yhteistyöaluetta on muodostettu sosiaali- ja terveydenhuollon alueellista yhteensovittamista, kehittämistä ja yhteistyötä varten. Kukin hyvinvointialue kuuluu vuoden 2022 alussa asetuksella määriteltävään yhteistyöalueeseen. Yhteistyöalueet korvaavat sairaanhoidon erityisvastuualueet (erva).

Mahdollisista muutoksista työssäkäyntialueisiin ilmoitetaan myöhemmin.

Päivitetyt alueluokitukset luokitusavaimineen ovat saatavissa luokitusten verkkosivuilla.

Lisätiedot kuntapohjaisista aluejaoista: Anne Väänänen, p. 029 551 2695 ja Tero Luhtala, p. 029 551 3327, sähköposti: metatietopalvelut@stat.fi.

Tiedote 17.2.2022

Sektoriluokitus uudistettu: uusi luokitus voimaan 2023

Tiedote 11.2.2022

Hyvinvointialueiden perustaminen tuo muutoksia sektoriluokitukseen (pdf)

Alueluokitusmuutokset 1.1.2022

Vuoden 2022 alusta ei astu voimaan yhtään kuntaliitosta eikä osakuntaliitosta. Suomen kuntien lukumäärä on 309, samoin kuin vuonna 2021.

Muutoksia ei tule myöskään suuralue-, maakunta-, seutukunta-, AVI- ja ELY-luokituksiin. Myös NUTS- ja kielisuhdeluokitus pysyvät muuttumattomina.

Tilastolliseen kuntaryhmitykseen on tulossa kolme muutosta:

  • 098 Hollola siirtyi ryhmästä 1 (kaupunkimaiset kunnat) ryhmään 2 (taajaan asutut kunnat)
  • 320 Kemijärvi siirtyi ryhmästä 2 (taajaan asutut kunnat) ryhmään 3 (maaseutumaiset kunnat)
  • 765 Sotkamo siirtyi ryhmästä 2 (taajaan asutut kunnat) ryhmään 3 (maaseutumaiset kunnat)

Marraskuussa 2021 julkaisimme uutena alueluokituksena hyvinvointialueluokituksen, joka on valmisteltu yhteistyössä Tilastokeskuksen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Digi- ja väestötietoviraston (DVV) kanssa.

Hyvinvointialueita on yhteensä 21 ja ne perustuvat maakuntajakoon. Luokitus sisältää hyvinvointialueiden lisäksi Helsingin kaupungin ja Ahvenanmaan. Hyvinvointialueiden vastuulle siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelut. Tehtävien hoito siirtyy kunnilta ja sairaanhoitopiireiltä hyvinvointialueille 1.1.2023.

Mahdollisista muutoksista työssäkäyntialueisiin ilmoitetaan myöhemmin.

Päivitetyt alueluokitukset luokitusavaimineen ovat saatavissa luokitusten verkkosivuilla.

Lisätiedot kuntapohjaisista aluejaoista: Anne Väänänen p. 029 551 2695 ja Miia Huomo p. 029 551 3256, sähköposti: metatietopalvelut@stat.fi.

Alueluokitusmuutokset 1.1.2021

Vuoden 2021 alusta astui voimaan yksi kuntaliitos:

  • Honkajoki (099) yhdistyi Kankaanpäähän (214)

Kuntaliitosten myötä Suomen kuntien lukumäärä on 309. Vuonna 2020 kuntia oli 310. Uuden kunnan nimi on Kankaanpää ja numerona säilyy 214.

Vuoden 2021 alusta astui voimaan myös yksi osakuntaliitos:

  • Masku (481): yksi kiinteistö ja osa rekisteriyksiköstä (ei yhtään henkeä) liitettiin Nousiaisiin (538)

Viisi kuntaa muutti maakuntaa ja samalla ELY-aluettaan ja seutukuntaansa:

  • Heinävesi (090) siirtyi
    • Etelä-Savon maakunnasta (10) Pohjois-Karjalan maakuntaan (12)
    • Etelä-Savon ELY-alueesta (07) Pohjois-Karjalan ELY-alueeseen (09)
    • Savonlinnan seutukunnasta (103) Joensuun seutukuntaan (122)
  • Iitti (142) siirtyi
    • Kymenlaakson maakunnasta (08) Päijät-Hämeen maakuntaan (07)
    • Kaakkois-Suomen ELY-alueesta (06) Hämeen ELY-alueeseen (04)
    • Kouvolan seutukunnasta (081) Lahden seutukuntaan (071)
  • Isokyrö (152) siirtyi
    • Pohjanmaan maakunnasta (15) Etelä-Pohjanmaan maakuntaan (14)
    • Pohjanmaan ELY-alueesta (12) Etelä-Pohjanmaan ELY-alueeseen (11)
    • Kyrönmaan seutukunnasta (151) Seinäjoen seutukuntaan (142)
  • Joroinen (171) siirtyi
    • Etelä-Savon maakunnasta (10) Pohjois-Savon maakuntaan (11)
    • Etelä-Savon ELY-alueesta (07) Pohjois-Savon ELY-alueeseen (08)
    • Pieksämäen seutukunnasta (105) Varkauden seutukuntaan (114)
  • Kuhmoinen (291) siirtyi
    • Keski-Suomen maakunnasta (13) Pirkanmaan maakuntaan (06)
    • Keski-Suomen ELY-keskuksesta (10) Pirkanmaan ELY-keskukseen (05)
    • Jämsän seutukunnasta (134) Tampereen seutukuntaan (064)

Yllä mainittujen siirtymien lisäksi seutukunnissa tapahtui seuraavat muutokset:

  • Laihia (399) siirtyi Kyrönmaan seutukunnasta (151) Vaasan seutukuntaan (152)
  • Kyrönmaan seutukunta (151) lakkasi olemasta

Tilastolliseen kuntaryhmitykseen tuli kolme muutosta:

  • Alavus (010) siirtyi ryhmästä 3 (maaseutumaiset kunnat) ryhmään 2 (taajaan asutut kunnat)
  • Nakkila (531) siirtyi ryhmästä 2 (taajaan asutut kunnat) ryhmään 3 (maaseutumaiset kunnat)
  • Suomussalmi (777) siirtyi ryhmästä 2 (taajaan asutut kunnat) ryhmään 3 (maaseutumaiset kunnat)

Muutoksia ei tullut suuralue- ja AVI-luokituksiin. Myös kielisuhdeluokitus pysyi muuttumattomia.

Marraskuussa 2020 muutettiin 24 kunnan ruotsinkielinen nimi vastaamaan Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) ylläpitämää suomen- ja ruotsinkielisten kuntien nimien luetteloa.

Päivitetyt alueluokitukset ovat saatavissa luokitusten verkkosivuilla tammikuussa 2021.

Lisätiedot kuntapohjaisista aluejaoista: Miia Huomo, p. 029 551 3256 ja Anne Väänänen 029 551 2695, sähköposti: metatietopalvelut@tilastokeskus.fi

Alueluokitusmuutokset 1.1.2020 (15.1.2020)

Vuoden 2020 alusta astuu voimaan yksi kuntaliitos:

  • Valtimo (911) yhdistyy Nurmekseen (541).

Alueluokitusmuutokset 1.1.2019 (7.1.2019)

Vuoden 2019 alusta ei astu voimaan yhtään kuntaliitosta eikä osakuntaliitosta. Suomen kuntien lukumäärä on 311.

Otamme vuoden 2019 alusta käyttöön maakuntien englanninkielisissä nimissä valtioneuvoston kanslian käännös- ja kielipalvelujen mukaiset käännökset.

Lisäys alueluokitusmuutoksiin 1.1.2018 (30.1.2018)

Vuoden 2018 alusta tilastolliseen kuntaryhmitykseen tuli kaksi muutosta:

  • Mynämäki (503) siirtyi ryhmästä 3 (maaseutumaiset kunnat) ryhmään 2 (taajaan asutut kunnat)
  • Sotkamo (765) siirtyi ryhmästä 3 (maaseutumaiset kunnat) ryhmään 2 (taajaan asutut kunnat)

Alueluokitusmuutokset 1.1.2018 (30.11.2017)

Vuoden 2018 alusta ei astu voimaan yhtään kuntaliitosta. Suomen kuntien lukumäärä on 311.

Vuoden 2018 alusta astuu voimaan kaksi osakuntaliitosta:

  • Oulu (564): 483 kiinteistöä (joista 25 kiinteistöä osaksi) ja 19 muuta rekisteriyksikköä (yhteensä 417 henkeä) liitettiin Iin kuntaan (139)
  • Sipoo (753): yksi kiinteistö (kaksi henkeä) liitettiin Vantaaseen (092).

Alueluokitusmuutokset 1.1.2017 (12.1.2017)

Vuoden 2017 alusta astui voimaan kaksi kuntaliitosta:

  • Luvia (442) yhdistyi Eurajokeen (051)
  • Juankoski (174) yhdistyi Kuopioon (297)

Kuntien koostetaulut julkaistu (10.3.2016)

Aiemmin Kunnat ja kuntapohjaiset aluejaot-käsikirjassa ilmestyneet kuntakoostetaulut on julkaistu tuote- ja palvelutarjontasivulla.

Alueluokitusmuutokset 1.1.2016 (1.2.2016)

Vuoden 2016 alusta astui voimaan neljä kuntaliitosta:

  • Jalasjärvi (164) yhdistyi Kurikkaan (301)
  • Hämeenkoski (283) yhdistyi Hollolaan (098)
  • Köyliö (319) yhdistyi Säkylään (783)
  • Nastola (532) yhdistyi Lahteen (398)

Kunnat ja kuntapohjaiset aluejaot 2015 -käsikirja julkaistu (17.2.2015)

Aluetilastoinnin käsikirja Kunnat ja kuntapohjaiset aluejaot 2015 on julkaistu. Käsikirjassa on huomioitu 1.1.2015 voimaan astuneet aluemuutokset.

29.1.2015 Alueluokitusmuutoksia 1.1.2015

Vuoden 2015 alusta astui voimaan kolme kuntaliitosta.