Näillä sivuilla kuvattavat käsitteet ovat sanoja ja ilmauksia, joita käytetään tilastoissa tietyssä, rajatussa merkityksessä. Arkipuheessa sanalla voi olla eri merkitys. Kunkin määritelmän yhteydestä löydät tiedon, missä tilastoissa käsitettä käytetään.

Jos etsit tilastolukuja, siirry määritelmästä tilaston sivulle.

Maankäyttöluokka

Maa-alueita luokitellaan niiden käytön ja toisaalta sen mukaan, mitä maan pinnalla joko luontaisesti tai ihmistoiminnan vaikutuksesta on. Tietty alue voi kuulua vain yhteen maankäyttöluokkaan. Alueen käytöllä tarkoitetaan sen tosiasiallista käyttämistä johonkin tarkoitukseen, ei esimerkiksi potentiaalista tai suunniteltua käyttöä. Käyttötavan määrää kohteen ainoa tai pääasiallinen tai sellainen käyttö, joka sulkee muut käyttötavat pois.

Luokitettavalla kohteella tulee olla pinta-ala. Siten pistemäistä kohdetta tai kohdetta, joka on alaltaan vähäinen, ei oteta huomioon eikä luokitella.

Maankäyttöluokka määräytyy maan pinnalla sen yläpuolella vallitsevan ensisijaisen (pääasiallinen käyttötapa) tai taloudellisesti merkittävimmän maankäyttömuodon perusteella. Maan pinnan alla sijaitsevia rakennelmia ja maankäyttömuotoja ei huomioida maankäyttöluokkaa määritettäessä. Siten kallion sisälle louhittu väestönsuoja ei määrää "yläpuolellaan" olevan alueen käyttöluokkaa, eikä tunnelissa kulkeva tie tai rautatie ole liikennealue.



Määritelmän voimassaoloaika

  • 1.5.2000 - 31.10.2023

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Maankäyttöluokka määräytyy maan pinnalla sen yläpuolella vallitsevan ensisijaisen (pääasiallinen käyttötapa) tai taloudellisesti merkittävimmän maankäyttömuodon perusteella. Maa-alueet luokitellaan niiden käytön ja toisaalta sen mukaan, mitä maan pinnalla joko luontaisesti tai ihmistoiminnan vaikutuksesta on. Tietty alue voi kuulua vain yhteen maankäyttöluokkaan. Alueen käytöllä tarkoitetaan sen tosiasiallista käyttämistä johonkin tarkoitukseen, ei esimerkiksi potentiaalista tai suunniteltua käyttöä.



Määritelmää käyttävät tilastot

Määritelmän voimassaoloaika

  • Voimassa oleva

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Jaa