Sateenkaariperheen työläs matka tilastoperheeksi

  1. Naispari maksaa oikeudesta käyttää yhteistä sukunimeä
  2. Erilaista perhesuunnittelua
  3. Kahden vanhemman yksinhuoltajaperheeksi
  4. "Kyllä teistä voisi olla perheeksi"
  5. Tarinan toinen puoli
  6. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kirjoittaja: Kirsti Pohjanpää on kehittämispäällikkö Tilastokeskuksen tiedonhankinta-yksikössä. Artikkeli on julkaistu Tilastokeskuksen Hyvinvointikatsauksessa 3/2013.

Sateenkaariperheen muodostaminen on pitkä prosessi, jossa tarvitaan rahaa, aikaa, nöyryyttä, kärsivällisyyttä ja kykyä selvitä viranomaisviidakossa. Tilaston tekijälle sateenkaariperhe on perhe vasta parisuhteen rekisteröinnin jälkeen, ja vasta perheen sisäisen adoption myötä perhe tulee varmasti oikein tilastoiduksi.

Seuraavassa tarinassa kerron kahden naisen parisuhteeseen perustuvan sateenkaariperheen muodostamisesta ja siitä kuinka prosessi välittyy viranomaisten merkintöjen kautta tilastoihin. Naisparin rinnalla kuvaan miehen ja naisen muodostaman perusperheen helpompaa matkaa tilastoihin.

Naispari maksaa oikeudesta käyttää yhteistä sukunimeä

Kertomus perheen muodostumisesta alkaa yhdessä asumisen vaiheesta. Samassa osoitteessa asuva naispari on juridisesti toisilleen ventovieraita "kämppiksiä", kun taas mies ja nainen muodostavat avoliiton tiettyjen ehtojen täytyttyä.

  • Naispari tilastoidaan kahdeksi yksineläväksi henkilöksi. Naisparia ei tilastoida perheeksi.
  • Mies ja nainen tilastoidaan luokkaan "avoliitto" ja he pääsevät mukaan perhetilastoihin.

Kun naiset päättävät solmia liiton, jossa myös juridiset oikeudet ovat kunnossa, ei heidän tarvitse valita kirkkohäiden ja maistraattitoimenpiteen välillä. Parisuhteen rekisteröinti tapahtuu aina maistraatissa. Nykyisin toimitukselle on oma, joissakin maistraateissa jopa juhlallinen kaava. Todistajia ei tarvita. Tahdotko-kysymys korvautuu kaavakkeen allekirjoituksella. Toimenpiteen jälkeen naisilla on rekisteröity parisuhde. Heteropareilla on mahdollisuus pitää kirkkohäät. Molemmissa tapauksissa tieto liitosta kirjautuu väestörekisteriin.

  • Naispari tilastoidaan luokkaan "rekisteröity naispari" tai "aviopari ml. rek. parisuhteet, ei lapsia".
  • Heteroparin tilastoluokka on "avioliitto".

Naisparin on pyydettävä maistraatista lupaa käyttää yhteistä sukunimeä: Käyhän se, vain yksi hakemus ja 110 euroa. Jonkin ajan kuluttua he saavatkin vahvistuksen nimenmuutoksesta ja postiluukusta otetaan toinen nimi pois.

Avioparin tarvitsee vain kertoa sukunimitoiveesta papille joko ennen tai jälkeen aamenen. Henkilötodistusten ja asiakirjojen uusiminen voidaan aloittaa jo hääaamuna. Väestörekisterin pitäjä kirjaa sukunimen muutokset rekisteritietoihin.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 9.12.2013