Helpompi perustaa kuin pyörittää –
museot vetävät Suomessa vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa

  1. Ilmaiskäynnit lisääntyneet, kokonaistaso vakaa
  2. Ruotsissa tuplamäärä kävijöitä
  3. Taidemuseot vetävät vähemmän kuin muut
  4. Kiasma realistinen verrokki
  5. Kynnys on madaltunut
  6. Mies useammin mukana kuin teatterissa
  7. Henkilöstö kasvanut 2000-luvulla
  8. Optimistisia oletuksia vaikutuksista

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kynnys on madaltunut

Kynnystä Suomen museoihin on pyritty laskemaan. Vuonna 2010 ilmaiskävijöiden osuus oli Helsingin kaupungin museoista Tennispalatsissa 67 ja Meilahdessa 62 prosenttia, Espoon Emmassa yli 60 ja Valtion taidemuseossa 40 prosenttia.

Kannattaa varmaan harkita useammankin kerran, ennen kuin kynnystä lähdetään nostamaan. Guggenheimiin sellainen kulttuuripoliittinen viesti olisi liittynyt. Guggenheim-museossahan ilmaiskävijöiden osuus olisi suunnitelmien mukaan ollut huomattavasti alempi, noin 20 prosenttia.

Voidaan myös kysyä, olisiko suuri yleisö todella muuttanut yhden taidemuseon takia selvityksen ennusteen mukaisesti kulttuurista käyttäytymistään voimakkaasti taidemuseoissa käymisen ja vielä siitä maksamisen suuntaan? On muistettava, että gallerioissa, kuten useimmissa muissakin taidenäyttelyissä käyminen on Helsingissä ilmaista.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 5.6.2012