Teollisuuden toimialakatsaus II/2011

  1. Suhdannetilanne ja näkymät
  2. Teollisuustuotannon kehitys Suomessa vahvempaa kuin USA:ssa ja muualla EU-alueella
  3. Liikevaihto ja tuottajahinnat edelleen nousussa
  4. Teollisuuden avoimien työpaikkojen määrä väheni
  5. Teollisuuden näkymät aikaisempaa vaisummat
  6. Lähdeluettelo

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Teollisuuden näkymät aikaisempaa vaisummat

Teollisuuden uudet tilaukset toipuivat finanssikriisistä vuoden 2010 aikana. Kasvuvauhti on ollut voimakasta aina kesäkuulle asti. Heinäkuussa teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vain runsaat 3 prosenttia.

Paperiteollisuuden uudet tilaukset laskivat toisella neljänneksellä lähes 10 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Tilaukset vähenivät ensimmäisen kerran sitten finanssikriisin. Sen sijaan metalliteollisuudessa uusien tilauksien kasvuvauhti oli edelleen yli 30 prosenttia. Myös kemianteollisuudessa saatiin uusia tilauksia edelleen varsin hyvin.

Elinkeinoelämän keskusliiton heinäkuussa tekemän suhdannekyselyn mukaan teollisuuden suhdanneodotukset loppuvuodelle ovat aiempaa vaisummat. Suhdannenäkymien saldoluku painui heinäkuussa tasolle +9, kun se vielä huhtikuun kyselyssä oli +24. Heinäkuussa 8 prosenttia vastaajista odotti suhdanteiden heikkenemistä. Suhdannenousun jatkumista odotti 17 prosenttia vastaajista. Teollisuuden uudet tilaukset kasvoivat vain hieman ja tilauskannan kuvataan laskeneen vähän keskimääräisen alapuolelle.

Kuvio 5. Teollisuuden uudet tilaukset sekä teollisuuden suhdanneodotukset

 

Vuoden 2011 kolmatta neljännestä käsittelevä teollisuuden toimialakatsaus ilmestyy 22.12.2011.

Talouskehitys teollisuuden suurimmilla toimialoilla, TOL 2008

Elektroniikka- ja sähköteollisuus (26-27) 2006 2007 2008 2009 2010 II/2011
Tuotanto, % 10,3 16,0 13,8 -23,1 6,3 7,0
Tuottajahinnat, % -8,0 -8,6 -6,1 -4,8 -4,0 -2,1
Liikevaihto, % 13,2 7,8 4,1 -32,9 3,2 0,2
Vientiliikevaihto, % 15,2 7,5 4,7 -35,2 4,6 0,0
Palkkasumma, % 2,0 3,1 5,1 -6,0 -3,5 -2,6
Metalliteollisuus (24-30) 2006 2007 2008 2009 2010 II/2011
Tuotanto, % 8,6 9,3 6,7 -25,3 6,0 6,6
Tuottajahinnat, % 2,0 1,4 -0,5 -7,5 2,2 5,2
Liikevaihto, % 15,0 11,5 4,4 -30,3 8,0 8,3
Vientiliikevaihto, % 17,8 10,5 4,9 -30,2 8,4 6,2
Palkkasumma, % 4,0 6,3 6,6 -9,9 -3,0 5,3
Kemianteollisuus (19-22) 2006 2007 2008 2009 2010 II/2011
Tuotanto, % 7,2 3,5 3,5 -9,4 4,4 9,7
Tuottajahinnat, % 10,5 3,1 23,7 -21,1 17,0 17,1
Liikevaihto, % 15,6 7,7 13,5 -26,9 22,4 27,7
Vientiliikevaihto, % 18,3 8,2 16,1 -25,1 26,1 34,2
Palkkasumma % 3,0 4,1 3,7 -5,8 0,8 4,7
Metsäteollisuus (16-17) 2006 2007 2008 2009 2010 II/2011
Tuotanto, % 11,5 0,3 -9,9 -19,5 11,9 -4,8
Tuottajahinnat, % 2,0 4,7 0,4 -5,0 7,5 3,2
Liikevaihto, % 15,4 2,8 -7,8 -24,2 20,3 -0,0
Vientiliikevaihto, % 16,5 -0,4 -8,9 -24,1 20,2 -1,0
Palkkasumma % 4,3 -0,9 -3,2 -14,4 -0,5 1,8
Teollisuus (C) 2006 2007 2008 2009 2010 II/2011
Tuotanto, % 8,6 5,9 1,9 -20,3 5,5 4,6
Tuottajahinnat, % 3,3 2,6 3,6 -7,6 4,7 6,5
Liikevaihto, % 13,5 8,3 3,5 -25,4 11,2 10,0
Vientiliikevaihto, % 17,0 7,7 3,0 -27,8 12,5 8,3
Työlliset,% 0,8 1,0 -1,3 -9,1 -4,5 -3,0
Palkkasumma,% 3,7 4,4 3,9 -9,1 -1,7 4,6

 

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 22.9.2011