Elintasoa voidaan kuvata useilla mittareilla

  1. Suomen kansantalouden tulot ovat kehittyneet suotuisasti
  2. Julkisen sektorin tuottamat yksilölliset palvelut vaikuttavat kotitalouksien tuloihin
  3. Kansalaisten tuloja kuvaa parhaiten kotitalouksien oikaistu tulo
  4. Kotitaloudet ja kansantaloudet ovat kehittyneet samaan tahtiin
  5. Maidenväliset elintasovertailut ovat hankalia
  6. Suomi on OECD-maiden keskitasoa

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Kotitaloudet ja kansantaloudet ovat kehittyneet samaan tahtiin

Tulojen vastakkaisella puolella on kulutus. Siinä missä tulot kuvaavat kulutusmahdollisuuksia, kuvaa kulutus toteutunutta kulutusta. Kotitalouksien käytettävissä olevaa tuloa vastaavat kotitalouksien kulutusmenot ja oikaistua käytettävissä olevaa tuloa vastaa todellinen yksilöllinen kulutus, johon on sisällytetty edellä mainitut yksilölliset palvelut eli niihin kohdistuva kulutus. Tulojen ja toteutuneen kulutuksen erotus on säästö.

Kotitaloudet vähensivät kulutustaan laman alkaessa vuonna 1991, vaikka niiden tulot vielä kasvoivat (kuvio 3). Kulutus alkoi lisääntyä vuonna 1994, ja sen jälkeen se alkoi kasvaa tulojen tahdissa.

Kuvio 3. Kansantulon, kotitalouksien oikaistun tulon ja yksilöllisen kulutuksen reaalinen kehitys vuosina 1975–2009. Miljardia euroa vuoden 2000 hinnoin.

Lähde: Kansantalouden tilinpito. Tilastokeskus.

Myös vuoden 2009 laman aikana kotitaloudet vähensivät kulutustaan, vaikka niiden tulot lisääntyivät reaalisesti vielä vuonna 2009 keskimäärin yli kaksi prosenttia. Kulutuksen kasvu saattaa palautua kasvu-uralle nopeammin kuin 1990-luvun alussa, koska lamakin näyttää olleen lyhyempi.

Koko kansantalouden kehitystä kuvaavat indikaattorit kansantuote, kansantulo ja käytettävissä oleva tulo sekä kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo ja todellinen yksilöllinen kulutus ovat kehittyneet Suomessa lähes samaan tahtiin.

Pitkällä aikavälillä vuosina 1975–2008 bruttokansantuote on kasvanut henkeä kohti reaalisesti keskimäärin 2,4, nettokansantuote 2,3 sekä kansantulo ja käytettävissä oleva tulo 2,0 prosenttia vuodessa. Kotitalouksien oikaistu käytettävissä oleva tulo puolestaan lisääntyi keskimäärin 2,1 ja todellinen yksilöllinen kulutus 2,2 prosenttia vuodessa.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 7.3.2011