Kulttuuri-indikaattorien politiikkaa
- Kulttuuritilastoinnin indikaattorit
- Kulttuurin rahoituksen uudet perustelut
- Indikaattorien voimalla syrjästä esiin
- Tavoitteiden ja mittarien yhteensovittaminen
- Virallisen tilaston kehykset
- Kulttuuri hyvinvointimittaristoon
- Paljon vanhaa mutta jotain uuttakin
- Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin
Koko dokumentti yhdellä sivulla
Indikaattorien voimalla syrjästä esiin
1980-luvulla alkanut keskustelu kulttuurin ja kehityksen suhteista on vaikuttanut kulttuuripolitiikan lisäksi myös tilastojen ja indikaattorien laadintaan. Unesco julkaisi vuonna 1995 Kulttuurin ja kehityksen maailmankongressin vaikutusvaltaisen raportin Moninaisuus luovuutemme lähteenä. Raportin esityksen mukaisesti Unesco laati maailman kulttuuriraportit vuosina 1998 ja 2000 - molemmissa oli runsaasti tilastoja metodologisine pohdintoineen.
Euroopan neuvoston piirissä syntyneessä raportissa Syrjästä esiin (1996) käsiteltiin seikkaperäisesti myös kulttuuripolitiikan ja kehityksen suhteita kuvaavia tilastoja ja indikaattoreita. Myös Colin Mercerin vuonna 2002 Ruotsin pankin juhlarahastolle tekemä selvitys indikaattoreineen Towards cultural citizenship on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota. Mercerin indikaattorit eivät ole yksittäisiä mittareita vaan laajoja teemoja, joita hänen mukaansa tulisi tarkastella arvioitaessa kulttuuripolitiikan panosta inhimillisen kehityksen edistämisessä.
Mercerin lähtökohtana ovat kulttuurisen kansalaisuuden ja kulttuuristen perusoikeuksien käsitteet sekä kestävän kehityksen periaate. Lisäksi hän painottaa hallinnan (governance) käsitettä, jonka hän kytkee neuvotteluvaltaisuuden kasvuun yhteiskunnassa. Hän vaatii eri osapuolten mukaan ottamista myös kulttuuriselvitysten ja -suunnitelmien sekä indikaattorien laadintaan. Kulttuuripolitiikan Mercer (2005, 10) tulkitsee osallistavaksi kansalaisten "resurssoimiseksi" siten, että saavutetaan hyvä yhteiskunta niin talouden kuin elämänlaadunkin osalta.
Indikaattorien avulla Mercer pyrkii edistämään kulttuurisen ulottuvuuden ja kulttuuripoliittisen näkökulman valtavirtaistamista. Hänen strategianaan on tehdä jatkuvaa selvitystä kulttuurin ja muiden yhteiskunnan osa-alueiden keskinäisistä kytkennöistä ja tuottaa tästä aihepiiristä sekä määrä- että laatutietoa.
Kulttuurin nostaminen keskeiseksi politiikkateemaksi edellyttää myös sitä, että omaksutaan samat tutkimus-, analyysi- ja arviointimenetelmät - mukaan lukien indikaattorit - kuin muillakin sektoreilla. Yhdentymisessä ovat avuksi politiikan muutoksen käynnistäjät, niin sanotut politiikkakatalyytit, kuten kestävä kehitys, taloudellinen elvytys ja sosiaalinen koheesio sekä elämänlaatu; viimeksi mainittua Mercer pitää kaikkien katalyyttien äitinä. (Mercer 2005, 9-11.)
Päivitetty 7.6.2010