Toisilla työtä on liikaa, toisilla liian vähän

  1. Piilotyöttömätkin ovat vailla työtä
  2. Työnhakuun turhautuminen on yleistä
  3. Nuoret työlliset haluaisivat lisää työtä
  4. Monelle riittäisi vähempikin työ
  5. Olisiko työn jakaminen mahdollista?

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Nuoret työlliset haluaisivat lisää työtä

Työttömät ja piilotyöttömät eivät ole ainoita, jotka ovat työtä vailla. Myös työllisten joukossa on niitä, jotka haluaisivat tehdä enemmän työtunteja kuin nykyisessä työssä on mahdollista. Työvoimatutkimuksessa kysytään kaikilta työllisiltä, mikä olisi nykyisessä elämäntilanteessa sopivin viikkotyöaika sillä oletuksella, että tehty työaika vaikuttaa myös palkkaan.

Jos tätä ihannetyöaikaa verrataan normaaliin viikkotyöaikaan, saadaan eräänlainen työn riittävyyden mittari. Tämän työttömyyslukuja täydentävän mittarin taustalla on monenlaisia tekijöitä, mutta se antaa jonkinlaisen kokonaiskuvan siitä, kenellä työtä on liian vähän ja kenellä liikaa.

Suurin osa eli noin 72 prosenttia työllisistä piti nykyistä työaikaansa ihannetyöaikanaan vuonna 2009. Kaikkiaan 314 000 työllistä eli 13 prosenttia työllisistä kuitenkin toivoi nykyistä enemmän työtunteja, miehet ja naiset yhtä yleisesti. Yleisimmin lisää työtunteja toivoivat alle 25-vuotiaat työlliset (kuvio 3).

Nuorten ongelmat työmarkkinoilla ovat siis varsin moniulotteisia, sillä 15-24-vuotiaat kärsivät useimmin työn puutteesta kaikilla mittareilla mitattuna. Kaikkiaan neljännes tästä ikäluokasta eli 167 000 nuorta oli vuonna 2009 joko työttömänä tai piilotyöttömänä tai työskenteli vähemmän kuin olisi halunnut.

Kaikki lisää työtunteja haluavat eivät suinkaan ole marginaalisen osa-aikatyön tekijöitä: yllättäen yli 60 prosenttia lisää työtunteja toivovista tekee kokoaikatyötä ja jopa normaalia 38-40 tunnin työviikkoa. Vaikka osa-aikatyö onkin yleisintä nuorilla, teki noin puolet 15-24-vuotiaistakin lisää työtunteja haluavista vähintään 30-tuntista työviikkoa. Tämä kertoo epäilemättä siitä, että kokoaikatyön tuloilla ei aina tule toimeen, ja lisäansiot tulisivat monelle tarpeeseen. Useimmat tyytyisivät muutamaan lisätyötuntiin, ja joka kolmannelle riittäisi korkeintaan viiden tunnin viikoittainen lisäys.

Kuvio 3. Työllisten tyytyväisyys nykyiseen viikkotyöaikaan iän mukaan vuonna 2009.

Lähde: Työvoimatutkimus. Tilastokeskus.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 15.3.2010