Elämme toistakymmentä vuotta elinajanodotetta pidempään

  1. Elinajanodote terminä harhaanjohtava
  2. Elinajanodote ja odotettu elinikä
  3. Kuolleisuus alenee myös tulevaisuudessa?
  4. Kuolleisuuden alenemista aliarvioidaan
  5. Yli puolet elää yli keskimääräisen eliniän
  6. Mikä on kuusikymppisen jäljellä oleva elinikä?
  7. Viidennes naisista elää satavuotiaaksi
  8. Elinajanodote kertoo nykyhetkestä, ei tulevaisuudesta

Koko dokumentti yhdellä sivulla


Elinajanodote kertoo nykyhetkestä, ei tulevaisuudesta

Kirjoittaja: Markus Rapo työskentelee yliaktuaarina Tilastokeskuksen henkilötilastot-yksikössä.

Väestöllisiä ilmiöitä tarkastellaan tunnuslukujen avulla. Jotta eri suuruisia tai eri vuosien väestöryhmiä voitaisiin vertailla keskenään, tulee käyttää ikävakioituja tunnuslukuja. Esimerkiksi Helsingin ja Pietarsaaren syntyvyyttä ei voida vertailla pelkästään syntyneiden määrän perusteella. Tarvitaan tunnusluku, jonka avulla väestöilmiö ikävakioidaan. Syntyvyyden mittaamisessa käytetään ns. kokonaishedelmällisyyslukua, kuolevuuden mittaamisessa elinajanodotetta. Nämä tunnusluvut mahdollistavat vertailun.

Mitä elinajanodote sitten meille kertoo? Vuonna 2008 vastasyntyneiden poikalasten elinajanodote oli Suomessa 76,3 vuotta ja vastaavasti tyttölasten 83,0 vuotta. Edellä mainitut elinajanodotteet kuvaavat vain näiden lasten syntymähetkellä eli vuonna 2008 vallinnutta kuolleisuuden tasoa Suomessa. Elinajanodote kuvaa siis vain laskentahetken tilannetta. Mikäli kuolleisuus pysyisi tulevaisuudessa vuonna 2008 vallinneella tasolla kaikissa ikäryhmissä, eläisivät vuonna 2008 syntyneet suomalaislapset keskimäärin elinajanodotteen pituisen elämän. Jos ja kun kuolleisuudessa tapahtuu muutoksia, tulee keskimääräinen todellinen eletty elinaika olemaan jotain muuta, suurella todennäköisyydellä huomattavasti pidempi.

Todellinen eletty elinikä eli kohorttielinikä saadaan summaamalla tiettynä vuonna syntyneiden henkilöiden eletyt elinvuodet yhteen ja jakamalla saatu elinvuosien määrä kyseiseen ikäluokkaan syntyneiden määrällä. Näin ollen kohorttielinikää ei voida laskea vuonna 2008 syntyneille lapsille, ennen kuin he kaikki ovat aikanaan kuolleet eli joskus 2100-luvun puolella.

Alkuun Edellinen Seuraava


Päivitetty 10.2.2010