Tiedote 21.10.2008

Työllisyys ja työttömyys syyskuussa 2008

- Työllisiä 39 000 enemmän kuin edellisvuoden syyskuussa
- Työllisyysaste 70,0 prosenttia
- Työttömyysaste 5,9 prosenttia, työttömänä 158 000 henkeä
- Työnvälityksessä 45 000 uutta avointa työpaikkaa
- Vuoden kolmannella neljänneksellä työllisyys lisääntyi keskimäärin 25 000 hengellä, kun kahdella ensimmäisellä neljänneksellä työllisyyden kasvu oli keskimäärin 54 000 henkeä

Työllisiä oli syyskuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 511 000 eli 39 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten määrä kasvoi sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Työllisten määrä pysyi ennallaan Oulun läänissä, muissa lääneissä työllisten määrä hieman kasvoi. Sekä yrittäjien että palkansaajien määrä lisääntyi.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15-64-vuotiaista oli syyskuussa 70,0 prosenttia eli 0,7 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi*) oli 70,5 prosenttia. Miesten työllisyysaste oli 71,8 prosenttia ja naisten työllisyysaste 68,1 prosenttia.

Työllisyyden muutokset 9/2007 - 9/2008, tuhatta henkeä

  Syyskuu 2008 Syyskuu 2007 MUUTOS, %
9/07 - 9/08
 Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:
 Työlliset yhteensä 2 511 2 472 1,6
 - palkansaajat 2 179 2 158 1,0
 - yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 332 314 5,7
 Työllisyysaste, % 70,0 69,3 0,72
 Työttömät 1 158 168 -5,9
 Työttömyysaste, % 5,9 6,4 -0,42
 Työvoima yhteensä 2 670 2 640 1,1
 Työvoimaosuus, % 66,6 66,3 0,32
Työvoimaan kuulumattomat yhteensä 1 339 1 345 -0,4
       
 Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilasto:
 Työttömät työnhakijat 188 198 -5,1
 - yli vuoden työttömänä olleet 42 49 -14,8
 Toimenpiteillä yhteensä 84 86 -2,0
 - Tukitoimenpitein työllistetyt 38 38 1,0
 - Työvoimakoulutuksessa 29 31 -5,7
 - Työharjoittelussa, vuorottelutyössä 17 18 -2,2
 Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa 45 43 4,0
 Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
 1 Kansainvälisen työjärjestön ILO:n suosituksen mukaisesti tilastoituna
2 prosenttiyksikköä

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2008 syyskuussa 158 000, mikä oli 10 000 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Muutos mahtuu työttömien lukumäärän virhemarginaaliin. Työttömyysaste oli 5,9 prosenttia eli 0,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin (muutos laskettu pyöristämättömistä luvuista). Työttömyysasteen trendi oli syyskuussa 6,5 prosenttia.

Työttömyysaste oli matalin Länsi-Suomen läänissä, 5,3 prosenttia, ja korkein Lapin läänissä, 9,5 prosenttia. 15-24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli syyskuussa 12,6 prosenttia, mikä oli 0,6 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 16,6 prosenttia.

Vuoden kolmannella neljänneksellä (heinä-syyskuussa) työllisiä oli keskimäärin 2 566 000 henkeä eli 25 000 enemmän kuin vuoden 2007 kolmannella neljänneksellä. Työllisten määrän kasvuvauhti hiipui alkuvuodesta, sillä tammi-kesäkuussa työllisten määrä lisääntyi keskimäärin 54 000 hengellä. Toimialoista työllisyys kasvoi eniten sosiaalipalveluissa sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa. Työttömiä kolmannella neljänneksellä oli keskimäärin 151 000 henkeä, mikä oli 13 000 vähemmän kuin vuoden 2007 heinä-syyskuussa. Vuoden kahdella ensimmäisellä neljänneksellä työttömyys väheni keskimäärin 15 000 hengellä.

Vuoden 2008 tammi-syyskuussa työllisiä oli keskimäärin 2 538 000 henkeä eli 44 000 enemmän kuin vuoden 2007 vastaavana aikana.Työttömiä puolestaan oli 176 000 henkeä, mikä oli 14 000 vähemmän kuin vuoden 2007 tammi-syyskuussa.

Työvoimatoimistoissa oli syyskuun 2008 lopussa kaikkiaan 188 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 10 000 pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työttömyys laski edellisestä vuodesta kaikkien muiden TE-keskusten alueilla paitsi Pohjois-Pohjanmaalla, jossa kasvu oli 2 prosenttia. Työvoimapoliittisin toimenpitein sijoitettuja oli syyskuun lopussa yhteensä 84 000, mikä oli 2 000 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Toimenpiteiden piirissä oli 3,2 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 20 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli sama kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin syyskuussa 45 000 uutta avointa työpaikkaa, mikä on 2 000 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILO:n suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2008-02-19_men_002.html.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi syyskuun työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli eli virhemarginaali on noin ± 0,5 prosenttiyksikköä. Syyskuun työttömien määrän luottamusväli on noin ± 14 000 henkeä.

*) Katso kausitasoitetusta trendistä ja sen käytön rajoituksista
http://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2007-06-19_men_003.html

Työvoimatutkimuksen vuoden 2008 sisältöuudistuksen vaikutuksesta vertailukelpoisuuteen uutta tietoa työvoimatutkimuksen www-sivuilla Menetelmäselosteet-osiossa.

Työvoimatutkimuksen tunnuslukujen vuosimuutosten tulkintaa kuvataan artikkelissa
Työllisyyden erilaiset tunnusluvut täydentävät toisiaan

Lisätietoja: Tilastokeskus: Kalle Sinivuori (09) 1734 3524, Juha Martikainen (09) 1734 3225,
Veli Rajaniemi (09) 1734 3434, Heidi Melasniemi-Uutela (09) 1734 2523.
Tietopalvelu/Työvoimatutkimus (09) 1734 2030, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi
Työvoimatutkimuksen kotisivu: http://tilastokeskus.fi/til/tyti/index.html

Työ- ja elinkeinoministeriö: Petri Syvänen 010 604 8050, Internet: http://www.tem.fi/tyollisyyskatsaus

Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi)