Tiedote 23.10.2007

Työllisyys ja työttömyys syyskuussa 2007

- Työllisiä 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 69,3 prosenttia
- Työttömyysaste 6,4 prosenttia, työttömänä 168 000 henkeä
- Työnvälityksessä 43 000 uutta avointa työpaikkaa
- Tammi-syyskuussa 2007 keskimäärin 48 000 työllistä enemmän kuin vuotta aiemmin

Työllisiä oli syyskuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 2 472 000, mikä oli 34 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyys lisääntyi yksityisellä sektorilla. Julkisella sektorilla työllisyys pysyi lähes ennallaan. Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien osuus kaikista palkansaajista oli 74,8 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 74,5 prosenttia. Työllisten määrä lisääntyi Etelä- ja Länsi-Suomen lääneissä ja väheni Itä-Suomen läänissä.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15-64-vuotiaista oli syyskuussa 69,3 prosenttia, mikä oli 0,6 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työllisyysaste oli 70,7 prosenttia ja naisten työllisyysaste 67,9 prosenttia. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi *) oli 70,0 prosenttia.

Työllisyyden muutokset 9/2006 - 9/2007, tuhatta henkeä

  Syyskuu 2007 Syyskuu 2006 MUUTOS, %
9/06 - 9/07
 Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:
 Työlliset yhteensä 2 472 2 438 1,4
 - palkansaajat 2 158 2 122 1,7
 - yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 314 315 -0,5
 Työllisyysaste, % 69,3 68,7 0,62
 Työttömät 1 168 179 -6,0
 Työttömyysaste, % 6,4 6,8 -0,52
 Työvoima yhteensä 2 640 2 617 0,9
 Työvoimaosuus, % 66,3 66,0 0,32
 Työvoimaan kuulumattomat yhteensä 1 345 1 350 -0,4
 - opiskelijat 374 372 0,6
 - kotitaloustyössä 85 89 -4,6
 
 Työministeriön työnvälitystilasto:
 Työttömät työnhakijat 198 228 -13,0
 - yli vuoden työttömänä olleet 49 62 -20,1
 Tukitoimenpitein työllistetyt 38 40 -4,7
 Työvoimakoulutuksessa 31 31 0,0
 Työharjoittelussa, vuorottelutyössä 18 19 -4,4
 Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa 43 36 18,6
 Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
 1 Kansainvälisen työjärjestön ILO:n suosituksen mukaisesti tilastoituna
2 prosenttiyksikköä

Työttömiäoli työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2007 syyskuussa 168 000, mikä oli 11 000 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työttömyysaste oli 6,4 prosenttia eli 0,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Työttömyysasteen trendi *) oli syyskuussa 7,1 prosenttia.

Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 5,4 prosenttia, ja korkein Lapin läänissä, 9,6 prosenttia. 15-24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli syyskuussa 13,3 prosenttia, mikä oli 1,4 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Nuorten työttömyysasteen trendi *) oli 16,1 prosenttia.

Työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2007 kolmannella neljänneksellä työllisiä oli keskimäärin 2 542 000 henkeä eli 48 000 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Palkansaajien määrä kasvoi ja yrittäjien määrä pysyi ennallaan. Vuoden kolmannella neljänneksellä työllisyys lisääntyi rakentamisen, kaupan, majoitus- ja ravitsemustoiminnan sekä liike-elämän palveluiden toimialoilla. Työllisyys väheni liikenteen toimialalla. Työttömiä puolestaan oli 164 000 henkeä, mikä oli 17 000 vähemmän kuin vuoden 2006 heinä-syyskuussa.

Vuoden 2007 tammi-syyskuussa työllisiä oli työvoimatutkimuksen mukaan keskimäärin 2 494 000 henkeä eli 48 000 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Työttömiä puolestaan oli keskimäärin 191 000 eli 23 000 vähemmän kuin vuoden 2006 tammi-syyskuussa.

Työvoimatoimistoissa oli syyskuun 2007 lopussa kaikkiaan 198 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 30 000 pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työttömyys laski edellisestä vuodesta kaikkien TE-keskusten alueilla. Työvoimapoliittisin toimenpitein sijoitettuja oli 3 000 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa. Toimenpiteiden piirissä oli 3,3 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 20 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 4 000 pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin syyskuussa 43 000 uutta avointa työpaikkaa eli 7 000 enemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILO:n suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2006-02-07_men_002.html.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi syyskuun työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli eli virhemarginaali on noin ± 0,5 prosenttiyksikköä. Syyskuun työttömien määrän luottamusväli on noin ± 14 000 henkeä.

*) Katso kausitasoitetusta trendistä ja sen käytön rajoituksista
http://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2007-06-19_men_003.html

Lisätietoja:
Tilastokeskus: Pekka Tossavainen (09) 1734 3517, Juha Martikainen (09) 1734 3225, Veli Rajaniemi (09) 1734 3434 Tietopalvelu/Työvoimatutkimus (09) 1734 2030, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi
Työvoimatutkimuksen kotisivu: http://tilastokeskus.fi/til/tyti/index.html

Työministeriö: Oiva Lönnberg 010 60 48048, Internet: http://www.mol.fi/tyollisyyskatsaus

Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi)