Tiedote 16.3.2006

Energian kokonaiskulutus pieneni viime vuonna 9 prosenttia

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan energian kokonaiskulutus väheni Suomessa viime vuonna kaikkiaan 9 prosenttia. Energian kokonaiskulutus oli 1 360 petajoulea, mikä vastaa 32,4 miljoonaa öljytonnia. Myös sähkön kokonaiskulutus pieneni runsaat 2 prosenttia, enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin vuoden 1970 jälkeen. Suomen energiaintensiteetti eli energian kokonaiskulutuksen suhde bruttokansantuotteeseen jatkoi edellisenä vuonna alkanutta laskuaan.

Energian kokonaiskulutuksen laskuun vaikutti eniten polttoaineiden käytön vähentyminen sähkön tuotannossa. Sähkön tuotanto kotimaassa laski 17 prosenttia, 68 terawattituntiin eli 1990-luvun lopun tasolle. Polttoaineiden käyttö sähkön tuotannossa väheni yhteensä 40 prosenttia edellisvuodesta. Vähenemistä selittää lauhdesähkön tuotannon putoaminen kolmannekseen edellisvuodesta. Lauhdevoiman tuotanto ja vastaavasti kaikkien siinä käytettävien polttoaineiden kulutus vaihtelee runsaasti eri vuosina pohjoismaisen vesivoiman saatavuuden mukaan. Kuivina ajanjaksoina lauhdevoiman tuotanto on suurta ja runsaina vesivuosina hyvin vähäistä. Laudesähkön tuotannossa primäärienergiaa kuluu yli 2,5-kertaisesti tuotetun sähkön energiamäärään verrattuna.

Viime vuonna Suomeen tuotiin sähköä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Sähkön nettotuonti kohosi 17 terawattituntiin, mikä vastasi viidennestä sähkön kokonaiskulutuksesta. Vuosien 2003 ja 2004 suuri nettovienti Pohjoismaihin kääntyi suureksi nettotuonniksi, kun taas tuonti Venäjältä pysyi samalla tasolla kuin kahtena edellisenä vuonna, jolloin kasvanut siirtokapasiteetti on ollut käytössä. Pohjoismaisen sähkön tuonnin mahdollisti Ruotsin ja Norjan parantunut vesitilanne, mikä myös tyrehdytti sähkön viennin.

Fossiilisten polttoaineiden kulutus väheni huomattavasti

Fossiilisia polttoaineita käytettiin viime vuonna 15 prosenttia ja turvetta 26 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Fossiilisista polttoaineista väheni eniten hiilen kulutus, noin 41 prosenttia. Suuri lasku johtui lauhdetuotannossa käytetyn kivihiilen vähenemisestä. Lisäksi hiileen mukaan laskettavien koksin sekä masuuni- ja koksikaasun kulutus pieneni, mutta vain alle prosentin. Maakaasun käyttö väheni lähes 9 prosenttia edellisestä vuodesta.

Myös uusiutuvan energian käyttö laski edellisvuoteen verrattuna selvästi, 10 prosenttia. Puupolttoaineiden käyttö laski kaikkiaan 11 prosenttia. Eniten väheni jäteliemien käyttö, 16 prosenttia, mikä johtui metsäteollisuuden tuotannon vähenemisestä. Myös teollisuuden muu puupolttoaineiden käyttö ja puun pienpoltto vähenivät. Puupellettien käyttö puolestaan lisääntyi 16 prosenttia. Puupellettejä käytetään enenevässä määrin myös pienkiinteistöjen lämmityksessä öljyn ja sähkön kohonneiden hintojen vuoksi. Vesivoiman tuotanto laski viime vuonna 9 prosenttia. Tuulivoiman tuotanto sen sijaan kasvoi edellisvuoden tapaan voimakkaasti, yli 40 prosenttia. Sen tuotanto jäi kuitenkin alle 0,2 terawattituntiin, mikä vastaa 0,6 petajoulea.

Uusiutuvien energialähteiden osuus energian kokonaiskulutuksesta säilyi lähes edellisvuoden tasolla, 25 prosentissa. Fossiilisten polttoaineiden osuus sen sijaan putosi selvästi alle puoleen energian kokonaiskulutuksesta.

Energian kulutus 2004 - 2005, petajoulea

2004
PJ
2005*
PJ
Muutos
%
Öljy 374 363 -3
Puupolttoaineet 306 271 -11
Ydinenergia 238 244 2
Maakaasu 163 149 -9
Hiili 220 130 -41
Turve 89 66 -26
Sähkön nettotuonti 18 61 249
Vesivoima ja tuulivoima 54 50 -8
Muut 25 26 5
Yhteensä 1 486 1 358 -9

Energiasektorin hiilidioksidipäästöt pienenivät 17 prosenttia

Energian tuotannon ja kulutuksen hiilidioksidipäästöt laskivat ennakkotietojen mukaan viime vuonna 17 prosenttia edellisvuodesta. Tämä johtui fossiilisten polttoaineiden ja turpeen käytön vähenemisestä. Nämä hiilidioksidipäästöt olivat noin 54 miljoonaa tonnia, kun ne vuotta aiemmin olivat 65 miljoonaa tonnia. Kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjen arvioidaan olleen vuonna 2005 lähellä Kioton sopimuksen tavoitetasoa. Energiasektorin hiilidioksidipäästöjen osuus on keskimäärin 80 prosenttia Kioton sopimuksessa seurattavasta kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärästä.

Kasvihuonekaasupäästöt 1990-2005

Energian loppukulutus väheni 4 prosenttia

Energian loppukäyttö eli yritysten, kotitalouksien ja muiden kuluttajien käyttöön jäänyt energia väheni 4 prosenttia edellisvuodesta. Teollisuuden energiankäyttö laski viime vuonna eniten. Lasku selittyy energiaintensiivisen teollisuuden pienentyneellä tuotannolla, mihin vaikutti erityisesti metsäteollisuuden työselkkaus.

Energian kulutusta vähensi myös edellisvuotta lämpimämpi sää, joka pienensi rakennusten lämmitysenergian tarvetta. Liikenteen energiankäyttö säilyi edellisvuoden tasolla.

Energian hinnat nousivat

Polttonesteiden kuluttajahinnat kohosivat viime vuonna selvästi. Moottoribensiini oli vuoden lopussa 14 prosenttia kalliimpaa kuin alkuvuonna. Dieselöljy kallistui samaan aikaan 13 prosenttia ja kevyt polttoöljy 27 prosenttia. Raskaan polttoöljyn kuukauden keskihinta kohosi tammikuusta joulukuuhun 48 prosenttia. Raakaöljyn maailmanmarkkinahinta kohosi tammi-joulukuussa 29 prosenttia, mikä johti myös öljytuotteiden hintojen nousuun. Öljyn kallistuminen vaikutti myös maakaasun hintaan, joka kohosi vuoden loppuun mennessä yli 20 prosenttia. Polttoaineiden hintojen nousu johti myös kaukolämmön kallistumiseen vuoden 2005 aikana.

Sähkön verolliset kokonaishinnat laskivat lievästi koko alkuvuoden. Alkusyksystä kotitalouksien hinnat kääntyivät nousuun ja olivat joulukuun alussa tammikuun tason yläpuolella. Pohjoismaisen sähköpörssin hinnat nousivat alkuvuodesta ja lähtivät kesäkuun laskun jälkeen taas nousuun heinäkuussa.

Siitä saakka kun EU:n sisäinen päästökauppa alkoi, on sähkön hintaan vaikuttanut uutena tekijänä päästöoikeuden hinta. Päästökauppa parantaa uusiutuvien ja vähäpäästöisten energialähteiden kilpailukykyä päästöjä aiheuttaviin polttoaineisiin verrattuna.

Lähteet: Energiaennakko 2005. Tilastokeskus
Kasvihuonekaasujen inventaario
Tietoja julkaistaan myös kauppa- ja teollisuusministeriön Energiakatsauksessa 1/2006.

Lisätietoja: Saku Slioor (09) 1734 2685, Leena Timonen (09) 1734 2518

Vastaava tilastojohtaja: Kaija Hovi

Tiedotteeseen liittyvät tilastojulkistukset:
Energiankulutus
Energian hankinta, kulutus ja hinnat