Tiedote 20.9.2005

Työllisyys ja työttömyys elokuussa 2005

- Työllisiä 20 000 enemmän kuin vuotta aiemmin
- Työllisyysaste 69,0 prosenttia
- Työttömiä 21 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin
- Työttömyysaste 7,2 prosenttia, työttömänä 188 000 henkeä
- Työnvälityksessä 36 000 uutta avointa työpaikkaa

Työllisiä oli elokuussa Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 20 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Yrittäjien määrä kasvoi, mutta palkansaajien määrä pysyi ennallaan. Jatkuvaa kokoaikatyötä tekevien palkansaajien määrä lisääntyi 33 000:lla. Osa- ja/tai määräaikaisia työsuhteita oli 32 000 vähemmän kuin edellisvuoden elokuussa. Yksityisellä sektorilla työllisyys lisääntyi, kun taas julkisella sektorilla työpaikkojen määrä väheni. Työllisyys lisääntyi muun muassa liike-elämän palveluissa, sosiaalipalveluissa, rakentamisessa ja kaupassa. Työpaikat vähenivät teollisuudessa, koulutuksessa ja julkishallinnossa. Työpaikat lisääntyivät Länsi-Suomen läänissä ja vähenivät Lapin läänissä.

Työllisyysaste eli työllisten osuus 15 - 64-vuotiaista oli elokuussa 69,0 prosenttia. Se oli 0,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Naisten työllisyysaste nousi 1,3 prosenttiyksiköllä 67,7 prosenttiin. Miesten työllisyysaste laski 0,8 prosenttiyksikköä ja oli 70,3 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työllisyysaste oli elokuussa 67,5 prosenttia.

Työllisyyden muutokset 8/2004 - 8/2005, tuhatta henkeä

  Elokuu 2005 Elokuu 2004 MUUTOS, %
8/04 - 8/05
 Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:
 Työlliset yhteensä 2 437 2 417 0,8
 - palkansaajat 2 128 2 128 0,0
 - yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 308 289 6,6
 Työllisyysaste, % 69,0 68,8 0,2 2
 Työttömät 1 188 209 -9,9
 Työttömyysaste, % 7,2 8,0 -0,8 2
 Työvoima yhteensä 2 625 2 626 -0,0
 Työvoimaosuus, % 66,5 66,7 -0,2 2
 Työvoimaan kuulumattomat yhteensä 1 324 1 310 1,1
 - opiskelijat 324 319 1,5
 - kotitaloustyössä 84 88 -4,1
 työvoimaan kuulumattomista piilotyöttömiä 88 102 -13,7
 
 Työministeriön työnvälitystilasto:
 Työttömät työnhakijat 269 281 -4,1
 - yli vuoden työttömänä olleet 73 74 -1,6
 Tukitoimenpitein työllistetyt 34 37 -6,6
 Työvoimakoulutuksessa 23 25 -5,4
 Työharjoittelussa, vuorottelutyössä 20 20 2,1
 Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa 36 28 29,7
 Muutos -sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
 1 Kansainvälisen työjärjestön ILOn suosituksen mukaisesti tilastoituna
2 prosenttiyksikköä

Työttömiä oli työvoimatutkimuksen mukaan elokuussa 188 000 eli 21 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli 7,2 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 8,0 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu työttömyysaste oli elokuussa 8,2 prosenttia.

Naisten työttömyysaste laski 1,2 prosenttiyksiköllä 7,4 prosenttiin. Miesten työttömyysaste laski 0,5 prosenttiyksikköä ja oli 6,9 prosenttia. 15 - 24-vuotiaitten nuorten työttömyysaste oli 13,9 prosenttia. Kausivaihtelusta tasoitettu nuorten työttömyysaste oli 20,4 prosenttia. Työttömyysaste oli matalin Etelä-Suomen läänissä, 5,9 prosenttia, ja korkein Oulun läänissä, 10,8 prosenttia.

Työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2005 tammi-elokuussa työllisiä oli keskimäärin 2 402 000 henkeä eli 32 000 enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Työttömiä puolestaan oli keskimäärin 233 000 eli 12 000 vähemmän kuin vuoden 2004 tammi-elokuussa.

Työvoimatoimistoissa oli elokuun 2005 lopussa kaikkiaan 269 000 työttömyysturvalain ja työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 11 000 pienempi kuin edellisen vuoden elokuussa. Työttömyys laski edellisestä vuodesta kaikkien TE-keskusten alueilla. Työvoimapoliittisilla toimenpiteillä sijoitettujen määrä oli 3 000 pienempi kuin edellisen vuoden elokuussa. Toimenpiteiden piirissä oli 3,0 prosenttia työvoimasta. Työttöminä työnhakijoina työvoimatoimistoissa oli 32 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 4 000 pienempi kuin edellisen vuoden elokuussa. Työvoimatoimistoihin ilmoitettiin elokuussa 36 000 uutta avointa työpaikkaa eli 8 000 enemmän kuin edellisen vuoden elokuussa.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILO:n suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Viimeaikaisia eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2005-05-27_men_002.html.

Työvoimatutkimukseen perustuvat luvut sisältävät otannasta aiheutuvaa satunnaisvaihtelua. Esimerkiksi työttömyysasteen 95 prosentin luottamusväli eli virhemarginaali on noin ± 0,5 prosenttiyksikköä. Työttömien määrän luottamusväli on noin ± 14 000 henkeä.

Lisätietoja: Tilastokeskus: Kalle Sinivuori (09) 1734 3524, Veli Rajaniemi (09) 1734 3434
Sähköposti: tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi; Internet: http://tilastokeskus.fi/til/tyti/index.html;
Työministeriö: Oiva Lönnberg 010 60 48048, Internet: http://www.mol.fi/tyollisyyskatsaus
Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi)