26.11.2004

Lisätietoja: Paula Salminen (09) 1734 2234, rakennus.suhdanne@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ilkka Hyppönen

Rakennuslupien kuutiomäärä ennallaan syyskuussa

Syyskuussa 2004 myönnettiin rakennuslupia 3,4 miljoonalle kuutiometrille eli suunnilleen saman verran kuin vuotta aiemmin. Teollisuus- ja varastorakennusten kuutiomäärä kuitenkin kasvoi selvästi vuotta aiemmasta. Sen sijaan lähes kaikkien muiden rakennustyyppien lupakuutiot vähenivät viime vuoden syyskuuhun verrattuna. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista.

Tammi-syyskuussa 2004 uudisrakentamiseen myönnettiin lupia noin 33 miljoonan kuutiometrin verran eli 3 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Kuutiomäärät kasvoivat lähes kaikissa rakennustyypeissä lukuun ottamatta liike- ja toimistorakennuksia sekä maatalousrakennuksia.

Tammi-syyskuussa rakennusluvan saaneiden rivi- ja kerrostaloasuntojen määrä väheni. Sen sijaan omakotitaloasunnoille lupia myönnettiin 6 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan rakennusluvan sai lähes 27 000 uutta asuntoa, mikä on saman verran kuin tammi-syyskuussa vuosi sitten.

Myönnetyt rakennusluvat syyskuussa ja tammi-syyskuussa 2004

Syyskuu
1 000 m3
Muutos, %
9/2003 - 9/2004
Tammi-syyskuu
1 000 m3
Muutos, %
1-9/2003 - 1-9/2004
Kaikki rakennukset 3 424 0 32 894 3
- asuinrakennukset 1 122 -6 11 503 2
- vapaa-ajan asuinrakennukset 124 10 1 028 4
- liike- ja toimistorakennukset 383 -31 4 258 -12
- julkiset palvelurakennukset 213 -19 2 319 17
- teollisuus- ja varastorakennukset 1 081 41 7 901 14
- maatalousrakennukset 238 -14 3 201 -8
- muut rakennukset 263 -1 2 684 6
Asunnot, kpl 2 702 -11 26 806 0

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Lähde: Myönnetyt rakennusluvat 2004, syyskuu. Tilastokeskus
Lisätietoja myönnetyistä rakennusluvista saatavana myös Internetissä StatFin-tilastopalvelusta


Tiedote PDF-muodossa.