22.7.2004

Lisätietoja: Pellervo Marja-aho (09) 1734 3349, pellervo.marja-aho@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Suomalaisten lomamatkasuunnitelmat lisääntyivät hieman viime vuodesta

Suomalaisista kotitalouksista 45 prosenttia aikoi tehdä ulkomaan lomamatkan ja 64 prosenttia kotimaan lomamatkan kesä-syyskaudella 2004. Lomamatka-aikeet kasvoivat hieman edellisvuodesta, mutta eivät yltäneet aivan vuoden 2002 ennätystasolle. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen maakunnittaisesta kuluttajabarometristä, jota varten haastateltiin huhti-kesäkuussa 4 752 Suomessa asuvaa henkilöä.

Aikeet lähteä ulkomaan lomamatkalle lisääntyivät koko maassa edellisvuodesta keskimäärin kaksi prosenttiyksikköä. Eteläisen Suomen taloudet suunnittelivat useimmin ulkomaan lomamatkaa. Kärjessä oli Uusimaa, jossa lomia ulkomaille suunnitteli 59 prosenttia talouksista. Myös Etelä-Karjalassa, Itä-Uudellamaalla ja Pohjanmaalla vähintään joka toinen talous aikoi tehdä ulkomaan lomamatkan. Vähiten näitä suunnitelmia oli Kainuussa sekä Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla, joilla alueilla aikomukset jäivät alle 29 prosenttiin.

Kotimaan lomamatka-aikeet lisääntyivät koko maassa edellisvuodesta keskimäärin puoli prosenttiyksikköä. Lomamatkoja kotimaahan suunniteltiin muita alueita enemmän Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla, Lapissa ja Uudellamaalla. Nämä maakunnat ovat olleet viitenä edellisenäkin vuonna kesä-syyskaudella kotimaan lomamatka-aikeiden kärkisijoilla. Alueelliset ja väestöryhmittäiset erot olivat pienempiä kotimaan kuin ulkomaan lomasuunnitelmissa.

Aikoo tehdä lomamatkan kesän tai syksyn aikana vuonna 2004, % alueen kotitalouksista

Itä-Uudenmaan, Kainuun, Keski-Pohjanmaan ja erityisesti Ahvenanmaan luvut eivät ole haastattelujen pienen määrän takia yhtä luotettavia kuin muiden maakuntien luvut. Ahvenanmaan lukuja ei oheisessa kuviossa esitetä lainkaan.

Väestöryhmistä eniten ulkomaan lomasuunnitelmia oli ylemmillä toimihenkilöillä, 64 prosenttia, alemmilla toimihenkilöillä, 53 prosenttia ja opiskelijoilla, 51 prosenttia. Vähiten niitä oli maatalousyrittäjillä, 24 prosenttia ja työttömillä, 34 prosenttia. Aikuistalouksista 46 prosenttia suunnitteli ulkomaan lomamatkaa, kun taas lapsiperheistä 41 prosentilla oli matka-aikeita.

Muita väestöryhmiä enemmän kotimaan lomamatka-aikeita oli ylemmillä toimihenkilöillä, 74 prosenttia. Aivan tuntumassa seurasivat alemmat toimihenkilöt, 71 prosenttia ja lapsiperheet, 68 prosenttia. Lapsiperheillä oli kotimaan lomasuunnitelmia enemmän kuin yksin asuvilla, 61 prosenttia tai usean aikuisen talouksilla, 64 prosenttia. Vähiten lomasuunnitelmia oli eläkeläisten ja maatalousyrittäjien talouksilla, mutta näistäkin yli puolet aikoi tehdä lomamatkan kotimaassa ennen talvea.

Aikoo tehdä lomamatkan kesän tai syksyn aikana vuonna 2004, % väestöryhmän talouksista

Lomamatkojen merkitys kotitalouksille näkyy myös säästösuunnitelmissa. Lomakassaan säästävien talouksien määrä kasvoi edellisestä vuodesta kuten kasvoivat lomasuunnitelmatkin. Huhtikuussa 43 prosenttia talouksista kertoi säästävänsä tulevaa lomaa varten. Maakunnittain tarkasteltuna säästäjien kärkijoukosta löytyvät ne alueet, joilla oli muita enemmän ulkomaan lomamatkasuunnitelmia. Lomaa varten säästetään vastaavasti vähemmän maakunnissa, joissa lomamatkojakin suunnitellaan muita alueita vaisummin.

Lähde: Kuluttajabarometri maakunnittain 2004, 2. vuosineljännes. Tilastokeskus


Tiedote PDF-muodossa.